Energiamurros näkyy vahvasti Pohjois-Pohjanmaalla

Nostot

Kuva ylijohtaja Jonas Liimatasta ja ylitarkastaja Tuukka Pahtamaasta.
Jonas Liimatta (vasemmalla) työskentelee ylijohtajana ja Tuukka Pahtamaa ylitarkastajana Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa

Tuulivoiman runsas rakentaminen on näkyvin merkki maailmanlaajuisesta energiamurroksesta Pohjois-Pohjanamaalla. Jo käynnissä olevien ja rakenteilla olevien voimaloiden lisäksi alueella on useita kymmeniä tuulivoimahankkeita esiselvityksessä. Pohjois-Pohjanmaalla on nyt 240 tuulivoimalaa, joiden nimellinen yhteisteho on 712 MW. Vuoden 2022 loppuun mennessä on rakentunut jo n. 500 voimalaa, joiden nimellinen yhteisteho on n. 2000 MW, joten tahti on kiihtymässä. Vertailun vuoksi voisi mainita esimerkiksi Hanhikiven voimalaitoksen sähköteho olisi rakentuessaan 1200 MW ja Oulussa Merikosken voimalaitoksen teho on 40 MW. Vertailussa tuulivoimaan on huomioitava, että tuulivoiman nimellistehosta arvioidaan saatavan hyödyksi tällä hetkellä noin 30–40 % tuuliolosuhteista riippuen.

Suomeen on tulossa ennusteen mukaan kuudenneksi eniten maatuulivoimaa koko Euroopassa vuosina 2021–2025. Kun yhden 3–5MW voimalan hinta arvioidaan olevan noin 5 M€, puhutaan jo yksistään Pohjois-Pohjanmaan alueella noin 2,5 Mrd investoinneista, ja suunnittelussa on noin viisinkertainen määrä. Kasvava sähköntuotanto täytyy myös saada siirrettyä käyttökohteisiin. Koska suurin osa kulutuksesta on Etelä-Suomessa, on tarve rakentaa lisää sähkönsiirtokapasiteettia. Fingridin investointitarve Suomessa on jopa 3 mrd siirtokapasiteetin lisäämiseen erityisesti pohjois-etelä-suunnassa seuraavan 15 vuoden aikana.

Tuulivoimarakentamisen suunnittelussakin keskeisessä asemassa on ympäristövaikutusten arviointi ja sen huomioon ottaminen tuulivoimayleiskaavoituksessa. Vaikutusten arviointi sisältää ympäristön ohella tärkeänä ihmisiin kohdistuvat vaikutukset ja asukkaiden osallistamisen. Pohjois-Pohjanmaan liiton TUULI-hanke tuottaa maakuntakaavaan tiedon tuulivoimarakentamiselle soveliaista alueista. On tärkeää, että maakuntakaavalla on ohjausvaikutus tuulivoimayleiskaavoitukseen.

Sähkön- ja lämmöntuotanto on muuttunut ja muuttumassa vähähiiliseksi. Alueellamme turvetuotanto on suurissa haasteissa turpeen energiakäytön vähentyessä. Pohjois-Pohjanmaalla ELY-keskuksen valvottavista turvetuotantoalueista 20 viimeisen vuoden aikana toimintansa lopetti 100 aluetta, joista viimeisimpinä vuosina 2019–2020 toimintansa lopetti 40 aluetta. Turvetuotannosta luopumisen vauhti on kiihtynyt, ja sama trendi näyttää jatkuvan. Teemme yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa työtä rakennemuutoksen ja siirtymän vaikutusten minimoimiseksi aluetalouteen ja turpeen parissa työskenteleville kaikin käytettävissä olevin keinoin. Turvetuotannon loppuessa turvetuotantoalueiden jälkihoito on turvetuottajan vastuulla. Ohjeistamme ja neuvomme mielellämme ELY-keskuksessa ympäristön ja vesistövaikutusten näkökulmasta turvetuotantoalueiden jälkikäyttöä.  Myös hallituksen kevään budjetin puoliväliriihessä oli maininta toimintamallin koonnista tuotantoalueiden jälkihoitoon ja -käyttöön mukaan lukien sujuvat menettelyt maankäytön muutoksessa. Tästä saamme varmasti jatkossa tukea jälkikäyttöhaasteisiin.

Energiamurros vaikuttaa myös osaan pienistä vesivoimaloista. Esimerkkinä tästä Pohjois-Pohjanmaalla on aiesopimus Myllykosken voimalaitoksen myynnistä Kuusinkijoki kuntoon ry:lle. Myllykosken voimalaitoksen teho on noin 1,4 MW. Yhdistys on käynnistänyt varainkeruun voimalaitoksen hankkimiseksi sekä suunnittelun nousuesteen purkamiseksi tai ohittamiseksi.  Mahdollinen omistuksen siirtyminen ja kattavat suunnitelmat mahdollistaisivat jatkossa tarvittavien lupien haun toteutusta varten. Nähtäväksi jää kuinka tämän kaltaiset muutokset pienvoimaloiden käytön osalta lisääntyvät.

Biokaasua tuotetaan jo alueellamme ja sen kasvattamiseen on paljon potentiaalia, juuri tätä kirjoittaessa on 7.6. Rantsilan biokaasulaitoksen vihkiäiset. Kaivosalalla on runsaasti vireillä suunnitelmia sähköä varastoivien akkujen metallien tuottamiseen. Suomi ja Pohjois-Pohjanmaakin ovat tässäkin kiinnostavia kohteita. Vety näyttäisi olevan myös yksi vaihtoehto energian varastoimiseen ja kuljetukseen – Suomi onkin jo pyrkimässä kestävän kasvun rahaston kautta vetytaloudeksi. Meillä on paljon edessä olevia mahdollisuuksia.

Seuraava murroksen alue on kiertotalous. Tämä on välttämätöntä, sillä Suomen niin sanottu ylikulutuspäivä oli 10.4., jolloin olimme kuluttaneet osamme tämän vuoden luonnonvaroista. Velvollisuutemme on jättää jotain jälkipolvillekin. Tähänkin haasteeseemme Suomessa sekä alueellamme on paljon kiertotalouden toteutuneita hankkeita ja alkuja, joista on hyvä jatkaa.

Pohjois-Pohjanmaan ympäristöpäivää vietettiin nyt kesäkuun alussa webinaarin merkeissä. Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Juhani Damski mainitsi päivien alussa erityiseksi vahvuudeksemme yhteistyön ja yhteistyöverkostot Pohjois-Pohjanmaalla ja lisäsi, että siitä olisi paljon oppia muuallakin. Hienoa että tämä yhteistyömme näkyy ja kuuluu, sillä se on iso voimavara näissä murroksissa.

Hyvää kevään jatkoa ja alkavaa kesää

yliohtaja Jonas Liimatta ja ylitarkastaja Tuukka Pahtamaa

Ruoantuotanto ja ilmastonmuutos – mistä ratkaisuja?

Nostot

Timo Lehtiniemi
Maaseutu ja energia -yksikön päällikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Maatalouden roolista ilmastonmuutoksessa on monia näkökulmia. Erityisen tärkeää on tässä pohdinnassa muistaa ruoantuotannon peruslähtökohta, eli ruokaa tuotetaan ihmiskunnan tarpeisiin. Nykyinen elintaso tai maapallon ihmismäärä ei olisi mahdollista ilman modernia kotieläintaloutta. Naudat ja lampaat muuntavat noin 3,2 miljardin hehtaarin laidunalalta heinää proteiiniksi maapallollamme. Viljeltyä maatalousmaata, jolla voidaan viljellä ihmisille sopivia kasveja, on vain noin 1,5 miljardia hehtaaria. Suomen peltoala on alle 0,15 % maailman peltoalasta, eli noin 2,2 miljoonaa hehtaaria. Kokonaisuudessaan Suomen petoala ei ilmasto-olosuhteista johtuen sovellu ihmisravinnon tuottamiseen.

Tämän päivän trendejä on puhua kestävyydestä ja ilmastonmuutoksen hillinnästä. Kestävän ruokajärjestelmän perusidea on tuottaa ruokaa paikallisilla resursseilla paikalliselle väestölle. Suurin osa maailman elintarviketuotannosta ja elintarvikkeiden raaka-aineista tuotetaankin varsin lähellä kulutusta. Voidaan arvioida, että vain noin 15 % globaalista maatalous- ja ruokatuotannosta päätyy maailmankauppaan ja 85 % vaihdannasta tapahtuu paikallisesti tai kunkin maan sisäisenä kauppana.

Kansainvälisistä ruokamarkkinoista kannattaa muistaa myös, että maailmanlaajuisesti ruokavarastojen määrä on yllättävän pieni. Esimerkiksi viljat loppuvat markkinoilta muutamassa kuukaudessa, ellei satoa saada jossain päin maailmaa jatkuvasti lisää.

On siis selvää, että kansallisesti on erittäin tärkeää turvata oma ruoantuotanto. Mutta ilmaston muuttuessa tulee myös ruoantuotannon muuttua entistä kestävämmäksi ja maataloussektorin hoitaa sille asetetut päästövähennystavoitteet. Mitä nämä toimet kestävyyden parantamiseksi sitten voisivat olla? Toisaalla puhutaan turvemaiden päästöjen hillitsemisestä ja toisaalla eläinkunnan tuotteiden kulutuksen vähentämisestä. On myös lanseerattu ajatusta ilmastoviisaasta maataloudesta. Mitä nämä asiat lopulta tarkoittavat?

Maatalouteen liittyvät kasvihuonekaasupäästöt muodostuvat monesta lähteestä: maaperästä, kotieläinten ruoansulatuksesta, lannan käsittelystä, peltomaan hiilivarastojen pienentymisestä ja energiankäytöstä. Suomen kasvihuonepäästöistä on maatalouden osuus noin 12 prosenttia. Maataloussektorin päästöt ovat laskeneet 14 prosenttia vuosien 1990–2017 välillä, mutta turvetta sisältävien peltojen raivauksesta johtuvat päästöt ovat kasvaneet.

Vuonna 2015 hyväksytyn Pariisin ilmastosopimuksen yhteydessä lanseerattiin aloite lisätä maatalousmaan hiilipitoisuutta neljä promillea vuodessa. Sinällään jo tämän tavoitteen toteuttaminen maailmanlaajuisesti sitoisi maaperään melkoisen osan ilmakehään vuosittain vapautuvasta hiilidioksidista. Valitettavasti maaperän hiilipitoisuus on myös Suomessa laskenut.

Suomessa on ilmastosopimusten tiimoilta linjattu, että maatalouden päästövähennykset tulisi toteuttaa tavoilla, jotka eivät vaaranna kotimaista ruoantuotantoa. Tämä linjaus on kannatettava. Tehokkaimpina toimina maataloussektorilla voidaan pitää hiilen sidontaa maahan parantamalla satotasoja, jolloin peltojen hiilipitoisuus kasvaa suuremman juurimassan ansiosta, eloperäisten maiden hiilivarastojen säilyttämistä, biokaasutuotannon lisäämistä sekä turvemaiden lisäraivauksen hillitsemistä. Turvetta sisältävien peltojen viljelyn lopettaminen ei ole vaihtoehto, koska niitä on noin 30 % peltoalastamme. Näitä peltoja on laajalti Pohjois-Pohjanmaan maatiloilla ja niillä on tärkeä rooli nimenomaan nurmiviljelyssä.

Ilmastonmuutosta hillitsevien keinojen toteuttaminen vaatii maatiloilta uusien ratkaisujen ja viljelytekniikoiden käyttöön ottoa ja yhteistyön lisäämistä. Tässä kohtaa tutkimuksella on vielä paljon tehtävää. Uuden pellon raivaamisen sijaan tulisi kehittää viljelijöiden välistä yhteistyötä rehun saannin turvaamiseksi ja lannanlevitysalan varmistamiseksi. Turvepeltojen mahdollisimman vähäinen muokkaaminen on yksi keino hiilen säilymisessä. Kosteikkojen perustaminen sinne missä niillä on positiivisia vaikutusta päästöihin ja heikkolaatuisten peltojen metsitys voisivat myös olla järkeviä vaihtoehtoja. Tukijärjestelmän tulisi kannustaa viljelijöitä edistämään näitä asioita.

Karjanlannan käsittelyssä ja biokaasutuotannossa tulee kehittää ratkaisuja, joiden avulla karjanlannasta saadaan kätevästi sekä uusiutuvaa energiaa että ravinteita. Nyt monissa seminaareissa puhutaan lannan biokaasutuksesta, mutta keskeistä olisi muistaa biokaasutuksen toinen puoli, eli lietteen rakeistus ja ravinteiden kaupallistaminen. Ravinnepuolen ratkaisulla on keskeinen merkitys biokaasutuotannon yleistymisessä. Rakeistettu lantaravinne mahdollistaisi ravinnekaupan sekä edullisen tavan kuljettaa ja levittään niitä.

Miten sitten osaamme tehdä oikeita asioita ja saamme oikeutuksen ruoan tuottamiseen, kun viimeaikainen ilmastokeskustelu on nostanut lihan- ja maidontuotannon tikun nokkaan? Oma vastaukseni on, että maatalouden tulee parantaa ilmastotietoisuuttaan ja ottaa käyttöön näitä ilmastonmuutosta hillitseviä käytännön läheisiä asioita ja kehittää niitä edelleen. Jo tehdyistä toimista ja mahdollisuuksista pitää myös kertoa enemmän ja avoimemmin. Ruokaa tarvitaan ja siinä suomalaisella kotieläintaloudella on tärkeä rooli. Suomen naudat ja lampaat jalostavat nurmea ihmisille kelpaavaan muotoon.

Mutta myös meidän kuluttajien tulee muistaa omat vaikutusmahdollisuutemme. Erityisesti liikenteen ja energian käytön osalta meidän tulee leikata päästöjä, edustavathan ne 74 prosenttia Suomen kokonaispäästöistä. Viidenkymmenen kilometrin autolla ajon hiilidioksidikuorma keskivertopäästöisellä autolla kaupunkiliikenteessä vastaa kymmenen maitolitran tai yhden kilon juustopalan tuottamisen aiheuttamaa hiilidioksidimäärää. Minulle tuosta riittäisi juustoa ja maitoa viikoiksi! Lihan suhteen voi verrata, että yhden nelihenkisen perheen kaukolentomatkan hiilidioksidikuorman sijaan perhe voisi syödä noin 700 kiloa kotimaista naudanlihaa vuodessa. Liikenteen päästöjen vähentämisellä on siten erittäin suuri vaikutus ilmastoon. Muistakaamme siis oma vastuumme!