Virkamiehen mietteitä laiturin nokalta – puhdas järvivesi on iso ilo

Nostot

Henkilökuva Tero Väisäsestä
Tero Väisänen on ELY-keskuksen vesistöyksikön päällikkö, joka on työurallaan tehnyt pitkään työtä vesistöjen parissa.

Vietin kesälomaa Saimaan vesistön Haukiveden saaressa. Loma-aikana sää suosi lomailijaa ja veden lämpötilakin nousi reilusti päälle 20 asteen. Kaikki oli siis kunnossa lomailua ajatellen.

Sinilevä, tuo ikuinen vesillä liikkujan ja virkistäytyjän vihollinen, iski ensimmäisellä lomaviikolla – juhannusviikolla. Piti ihan miettiä, menenkö uimaan vai en. Samoin saunaveden käyttö arvelutti. Insinööri löytää useimmiten ratkaisun. Joten pumppu järveen ja imupää riittävän syvälle, jotta ainakaan pinnalle kertyneet sinilevähippuset eivät saunaveteen päädy. Varmistelin vielä asiaa laittamalla pumpun perään suodattimet, joilla saisin pääosan vedessä olevista hiukkasista ja biomassasta pois. Mutta sinilevistä saunaveteen jo mahdollisesti liuenneita myrkkyjä suodattimetkaan eivät poista.

Sinilevää oli ensimmäisen viikon ajan, mutta sitten se katosi. Helteitä jatkui vielä kolmen lomaviikon ajan sään vaihdellessa lähinnä vain tuulisuuden mukaan. Oli jopa useita lähes tyyniä päiviä peräkkäin. Sinilevä pysyi kuitenkin poissa, ei edes pieniä hippusia näkynyt. Ensimmäisen lomaviikon ajatukseni kaikkien aikojen sinileväkesästä ei toteutunutkaan.

Kuva Tero Väisäsestä ja kalasaaliista

Muistin keskustelleeni 90-luvun lopulla vesistöjen kunnostusgurun K. Matti Lappalaisen kanssa edellisenä syksynä törmäämääni ilmiöön, jossa rehevöitymisen kynnyksellä oleva järvi sinnitteli levättömänä syyskuun lopulle ja sitten lokakuun koittaessa sinilevää oli massaesiintymänä.  Matti muistutti minua ravinteista sekä niiden saatavuudesta ja käyttökelpoisuudesta. Syksyllä sinilevät sai riehaantumaan muista lähteistä kuten hajoavasta kasvi- ja levämassasta vapautunut fosfori, vaikka vesi olikin jo Pohjois-Suomessa varsin viileää. Typpeä kun useat sinilevät osaavat itse ottaa ilmakehästä tarpeensa verran.

Palataan mökkijärveni sinileviin. Matti kertoi samaisen keskusteluhetken aikana, että alkukesän sinileväesiintymiin fosfori tulee pääosin tulvavesien mukana yläpuoliselta valuma-alueelta ja loppukesän sinileväesiintymien fosfori taas on lähtöisin järven omista varastoista.  Pitäisikö tässä siis alkaa sormea heristämään Varkauteen, Leppävirralle, Kuopioon ja aina kenties Iisalmeen asti. Koittakaapa nyt elää siivommin siellä yläjuoksulla, ettei ravinteita kulkeudu alavirtaan tulvavesien mukana. No ehkä en kuitenkaan.

Mutta se, mitä teen tulevinakin vuosina on, että jatkan mökkijärven vesien kunnon tarkkailua, otan kantaa vesienhoitoon ja -suojeluun, kun siihen on mahdollisuus sekä tietenkin teen parhaani oman mökkiasumisen vesistökuormituksen minimoimiseksi. Oletko sinä mökkilomailija kiinnittänyt huomiota mökkijärvesi kuntoon ja vesiensuojeluun? Se muuten kannattaa.  Kirjaa havainnot päivämäärineen ylös, ota valokuvia ja kannattaahan ne havainnot tallettaa myös Järviwikiin mökkipäiväkirjan lisäksi.   Siinä minullakin on tekemistä pimenevinä syysiltoina, kun en lomalla ehtinyt.

Tero Väisänen
vesistöyksikön päällikkö

Kokkaa ja korjaa – askeleita vähähiilisyyteen

Nostot

Saara Pouta työskentelee ympäristösuunnittelijana Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa.

Pohdiskeluja ja ajatuksia omasta hiilijalanjäljestä

Tutkimukset ovat kiistatta osoittaneet, että mitä kestävämmäksi ihmiset elämäntapansa kokevat, sitä tyytyväisempiä he ovat omaan elämäänsä. Samoin on hyväntekeväisyyden osalta, se tuo hyvää mieltä antajalle ja toki saajallekin. Päätän siis, että teen olostani entistä mukavampaa, alan elämään kestävämmin. Ensin testaan, olenko niin vihreä kuin luulen olevani, ja mietin omia askeleita kohti vähähiilisempää elämäntapaa.

Sitra: Elämäntapatesti

Vihreä herkuttelija

Apua! Testi tehty ja hiilijalanjälkeni on keskivertoa korkeampi, vaikka koen eläväni ympäristöystävällisesti; autolla kuljetaan kyllä mökkimatkat, työmatkoja ei tule etätöissä ollessa, luonnonantimia syödään säännöllisesti (kalaa järvestä, marjoja, sieniä, ituja…) ja mökissä vuodelta 1952 viihtyen, kantoveden ja ulkohuussin käyttäjänä. En harrasta shoppailua, kierrätys toimii kaveriporukassa, kampaajalla käyn kerran vuodessa… Mutta luulo osoittautui vääräksi, testin mukaan kulutan ihan liikaa, olen energiasyöppö!

Luonnonvarat hupenevat

Maapallolla on meneillään eko-loginen kestävyyskriisi, johon kuuluvat ilmastonmuutoksen lisäksi luonnonvarojen ylikulutus, lajien sukupuuttoaalto ja jäteongelma.

Ylikulutus on yksi suurimmista ilmastonmuutoksen etenemisen ja luonnon köyhtymisen syistä. Se vaarantaa esimerkiksi puhtaan veden ja ruoan saannin. Raaka-aineita kulutetaan maailmanlaajuisesti noin 80 miljardia tonnia vuodessa, mistä vain 9 % käytetään uudelleen tai kierrätetään. Kulutuksen on arvioitu kaksinkertaistuvan vuoteen 2060 mennessä.

Kiertotaloutta on ehdotettu ratkaisuksi kulutuksen vähentämiseen: sen avulla voimme vähentää uusien luonnonvarojen käyttöä, jätteiden määrää ja teollisuuden kasvihuonekaasupäästöjä.
(Lähde: YM, Sitra)

Tuloksista ilmenee, että asumismuoto on se, joka nostaa hiilijalanjälkeni kokoa eniten, muuten olen ihan kelpo kansalainen. Lihasta ja eläinperäisistä tuotteista luopuminen kasvattaisi osaltani hyvän osuutta, mutta selkein muutos tulisi autosta, kodin öljylämmityksestä tai mökistä luopumisella. Kaksi henkeä rintamamiestalossa on liian vähän suhteessa neliöihin, olisiko ratkaisuna asuntolan perustaminen meille kotiin, olenhan suhteellisen sosiaalinen? Ei ihan pöhkö ajatus, ainakaan jos mökki jäisi etätyöpisteenä toimivaksi pakopaikaksi. Pitää kuitenkin vielä funtsata askelkuvioita tältä osin kohti kestävämpään elämää.

Luin seuraavaksi perusteet hiilijalanjäljen laskemiselle ja sieltä ilmeni, etten ehkä ole ihan niin syyllinen kuin tulos antoi ymmärtää. Laskennassa on käytetty oletuksena, että mökissä on sähköt ja peruslämpö talvisin päällä. Ei kysytty lämmitystapaa, joka meillä puukaminat, ja aurinkopaneelit tuovat virtaa. Eikä huomioitu sitä, että mökki rakennettu isovanhempien aikaan ja ollut jatkuvassa käytössä. Parantamista kuitenkin vielä riittää, vaikkapa lämpöhukan ja eristysten osalta. Komposti on käytössä, muun keittiöjätteen lajittelu ontuu pikkaisen. Vinkkejä löytyy lisää Sitran elämäntapatestitulosten yhteydestä.

Se on selvää, että asuinpallomme tarvitsee pikaisesti ajatuksien ja toimintatapojen muuttamista, uusien kestävien normaalien juurruttamista. Onneksemme trendit leviävät nykymaailmassa yllättävän nopeasti ja kohta voi Green olla uusi Black, muotimaailmaa lainaten. Vaatetuksessa onkin menossa valtava mullistus, materiaalit ”vihertyvät” vauhdilla. Ruoka on meille kaikille tärkeää ja siihen muutosten tuulet vaikuttavat jo. Toivottavasti pian ruokaa tilatessa ei enää puhuttaisi erikoisruokavaliosta kasvisruuan osalta eikä kauppojen vegetarjonta löytyisi erillisestä nurkasta, vaan kaikki olisi tasavertaisesti tarjolla. Voisiko yhteiskunta ohjata kulutustottumuksia antamalla alhaisen hiilijalanjäljen tuotteille verohelpotusta ja päinvastaisessa tapauksessa lisätä verotusta?

Jätehuoltoon hyväksyisin kepit ja porkkanat myös, varsinkin ne porkkanat. Koronan tuomat poikkeusolot osoittivat, että yhteiskunnan tapojen muuttaminen on mahdollista ja ne voidaan muuttaa nopeastikin.

Lähellä tuotettu, paikallisuus

Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuusyhteistyöryhmä PYRY asetti tuleviksi kahdeksi vuodeksi teemaksi Kokkaa ja Korjaa – askeleita vähähiilisyyteen. Teeman ideana on lähiruuan, lähipalvelujen, lähimatkailun, kädentaitojen ja laadukkaiden pitkäikäisten tuotteiden hyödyntäminen. Käy järkeen… paikallisuus ja kohtuus siis ykköskorokkeelle.

Metsät ja järvet olivat ruoka-aittamme, kunnes Suomi putos puusta ja muutti kaupunkiin. Nuorten etääntymiselle metsistä on siis syynsä. Onneksi nyt on nähtävissä selvä suuntaus paluusta metsiin, mättäille ja kalavesien äärelle. Etätöiden mahdollisuus on lisännyt mökkeilyä, ja mikäs sen upeampaa kuin hakea tarvittava ruoka omasta pihapiiristä, lähialueelta, tai vaikka lähikaupasta – voi vain todeta, että kyllä meidän kelpaa, olohan on kuin kroisoksella. Puhdas lähiruoka ravitsee vatsan ja sielun, vähemmällä enemmän. Uskoakseni tällaisesta ruokakulttuurista ei synny myöskään ruokahävikkiä, tuota ikävää, yhä kasvavaa ja niin noloa pahetta. Ehkä ruokahävikki olisi sijalla yksi korjattavista asioista maapallollamme. Kotitalouksien merkitys ruokahävikin pienentämisessä on merkittävä, tätä kannattaa miettiä jokaisen omalta osaltaan.  

Kiertotalous ja kädentaidot ovat kavereita keskenään

Onhan se upea tunne, kun osaa parsia villasukkiin ilmaantuneen reiän siististi umpeen ja matka mummon kutomilla villasukilla jatkuu. Tai kun on ostanut aikanaan pesukoneen ja koittaa se hetki, kun huoltomies saapuu ja toteaa harjoittelijalle: ”Katsoppas, tässä on laite, johon voi vaihtaa hiilet, pikku juttu ja kone toimii taas”. Toivoa sopii, että korjattavuudesta, huollettavuudesta ja pitkäkestoisuudesta tulisi valttikortti hankintaperusteena. Tässä erityismaininta vetoketjuista, jotka hajoavat ennen takin kulumista. Tarvitaan kestävämpiä vetoketjuja ja/tai lisää korjauspalveluja!

Yhteiskunnan tarjoamat tukipaketit energiahuollolle ansaitsevat peukutusta. Ehkä meidänkin talomme saa pian uuden päälämmitysmuodon öljyn tilalle ja saan pienennettyä hiilijalanjälkeäni. Koronatukipaketit toivottavasti ohjataan selkeästi rakentamaan kestävämpää yhteiskuntaa, ettei koronakriisistä saadut ilmastohyödyt kaadu rytinällä. Luotan kuitenkin ihmisen kekseliäisyyteen matkalla parempaan energiatulevaisuuteen. Haaveissani talojen ikkunat, seinät ja katot keräävät aurinkovoimaa, talomme tuottavat enemmän energiaa kuin kuluttavat, ja se reppu, joka lataa samalla kännykkään virtaa – sellaisen haluan.

Onnistuisiko autotta eläminen?

Nuorisomme käyttää tarvittaessa autojen yhteiskäyttöpalvelua, sitä seuraan jopa hieman kateellisena – ei huoltoa, ei siis huoltoa, ei katsastusta! Kun käyttöhinta on kohtuullinen ja toiminnasta tehty helppoa, niin homma hoituu ja positiivinen maine kiirii. Pojan asuntoyhtiössä on asukkaiden vuokrattavissa sähköauto. Mutta entäs me peräkärryä mökille perässä vetäjät? Hankalaksi menisi, mutta toki autotta eläminen onnistuisi, jos olisi pakko. Mukavuudesta pitäisi tinkiä. Ehdottomasti olisin valmis biokaasu- tai sähköautoon, mikäli sitä peräkärryä voisi perässä sillä vetää. Odottelemme tuotekehittelyä. Asioista pitääkin tehdä ketteriä kokeilla ja näppäriä muuttaa toimintatapoja tarvittaessa.

Ei kurjistamalla

Päätän siis lisätä kasvisten ja marjojen osuutta entisestään, vähentää tuontihedelmiä ja lihaa, suosia lähellä tuotettua ruokaa, sienestää ja kalastaa entiseen tahtiin sekä hyödyntää enemmän REKO-toimintaa. Teen kunnostus- ja huoltotöitä säännöllisesti: putsaan pikaisesti pesukoneen nukkasihdin, otan korjausjonossa olevat vaatteet käsittelyyn pian, harkitsen vakavasti kodin lämmitysjärjestelmän uusimista ja parannan mökin keittiön jätelajittelua entisestään. Auto jää talouteen, samoin mökki ja muutama vene.

Saara Pouta
ympäristösuunnittelija

Pohjois-Pohjanmaalla toimii ympäristötietoisuus yhteistyöryhmä PYRY. Vuosina 2021–22 PYRY:n koordinoinnista vastaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus vuositeemalla Kokkaa ja korjaa – askeleita vähähiilisyyteen.