
Yksityistieavustuksiin on saatavissa tällä hetkellä hyvin tukea. Valtion talousarvioesityksen mukaisesti vuodelle 2021 myönnettiin koko valtakuntaan 30 miljoonan euron rahoitus. Se on 10 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2020. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun määrärahan osuus on yhteensä 6,2 miljoonaa euroa.
Pohjois-Pohjanmaalla on runsaasti käytettävissä määrärahoja ELY-keskuksen toiminta-alueen yksityisteiden perusparannushankkeisiin. Pohjois-Suomessa on käynnissä ja vireillä hankkeita, jotka lisäävät tarpeita liikennöidä yksityisteillä mm. puun kuljetuksen merkeissä. Siksi olisi niin teiden käyttäjien kuin erityisesti metsäteollisuuden kuljetusten kannalta tärkeää, että tiekunnat aktivoituisivat juuri nyt perusparannushankkeisiin. Näin hyvä rahoitustilanne tuskin jatkuu ikuisesti.
Vuoden 2019 lakimuutoksen myötä valtionavustuskelpoisten yksityisteiden määrä kasvoi merkittävästi. Kun tienparannuksen avustus on niinkin korkea kuin 50 % hankkeen arvonlisäverollisista kustannuksista ja merkittävissä parannushankkeissa – kuten siltahankkeissa – avustusprosentti on 75 %, on valtionavustus hyvä keino poistaa yksityisteille kertynyttä korjausvelkaa.
Helpotusta tiekuntien kokousten järjestämiseen on tullut tämän vuoden aikana, nyt yksityistielaki mahdollistaa etäkokoukset ilman tiekunnan tekemää ennakkopäätöstä.
Edellytys valtionavustuksen saamiselle on, että tie täyttää valtionavustuskelpoisuuden ehdot. Kelpoisuusehtoja on tien parannushankkeen tarpeellisuuden lisäksi kaksi. Asioiden hoitamista varten on oltava olemassa tiekunta, joka on tehnyt päätöksen hankkeen käynnistämisestä ja valtionavustuksen hakemisesta. Tiekuntaa sekä kyseessä olevaa yksityistietä koskevien tietojen on oltava ajan tasalla Maanmittauslaitoksella sekä tie- ja katuverkon tietojärjestelmä Digiroadissa. Tuki on harkinnanvaraista. Mikäli avustushakemus on puutteellinen, siihen pyydetään täydennyksiä. Kelpoisuusehdoista nykyisen lain aikana avustus ei juurikaan jää kiinni. Avustettavien parantamishankkeiden koolla ei ole alarajaa, mutta käytännössä alle 10 000 euron hankkeita avustetaan harvoin. Kesä ja syksy on erinomaista aikaa hankkeen suunnittelulle ja uinuneiden tiekuntien aktivoimiselle. Ennakkoon tehtävää kantavuuden mittausta voidaan hyödyntää suunnitelman teossa ja kustannusarvion laadinnassa.
Tien perusparantaminen on tiekunnille investointi tulevaisuuteen eikä tätä tilaisuutta kannata jättää hyödyntämättä. Noudattamalla seuraavia ohjeita päätöksen saa sujuvammin ja nopeammin:
1.Tutustukaa ennen hankkeen valmistelua ajan tasalla olevaan ohjeistukseen osoitteessa
https://www.ely-keskus.fi/yksityisteiden-parantamisen-avustaminen sekä Traficomin ohjeeseen.
2. Yksityisteiden valtionavustushakemus tehdään ensisijaisesti sähköisessä verkkoasioinnissa. Sähköinen asiointi edellyttää vahvaa tunnistautumista esimerkiksi pankkitunnuksilla. Lisäohjeistusta saa asiointipalvelusta. Hakemuksen voi tallentaa luonnoksena ja palata myöhemmin jatkamaan sitä. Asiointipalvelussa avustusprosessi etenee eri vaiheissaan sujuvasti ja hakija voi seurata käsittelyn ja maksatuksen etenemistä palvelun kautta.
Ellei sähköisen verkkoasioinnin käyttö ole mahdollista, voitte hakea avustusta yksityistien parantamista varten Yksityisen tien parantamisen valtionavustus -lomakkeella. Kun olette täyttäneet hakemuksen, suosittelemme lähettämään hakemuksen ELY-keskusten sähköisen asiointilomakkeen liitteenä. Asiointilomake löytyy osoitteesta www.ely-keskus.fi/asioiverkossa tai www.suomi.fi.
Mikäli hakemuksen lähettäminen sähköisesti ei ole mahdollista, voi hakemuksen toimittaa myös postitse osoitteeseen Pirkanmaan ELY-keskus Kirjaamo, PL 297, 33101 TAMPERE. Hakemukset toimitetaan keskitetysti koko maan osalta Pirkanmaan ELY-keskukseen, mutta avustuksesta päättää se toimivaltainen ELY-keskus, jonka alueella tie tai suurin osa siitä sijaitsee.
Risto Herrala
Yksityistieasiantuntija