Category Archives: vesitalous

Vesiosaamisen kehittäminen – havaintoja valuma-aluelähtöisestä vesienhallintakoulutuksesta

Nostot

Posted on by
Vastaus
Ongen koho keikkuu aalloilla.

Valuma-aluelähtöinen vesienhallintakoulutus järjestettiin osana vesiosaamisen kehittämishanketta 19.11.2024-24.4.2025. Vesiosaamisen kehittämishankkeen tarkoituksena on vahvistaa työelämässä olevien vesialan asiantuntijoiden ja ammattilaisten osaamista tilaamalla ja toteuttamalla koulutusta. Lisäksi tarkoituksena on houkutella alalle uusia osaajia. Valuma-aluelähtöisen vesienhallinnan koulutus oli vesiosaamisen kehittämishankkeen seitsemäs täydennyskoulutuskokonaisuus.

Perustiedot koulutuksesta

Valuma-aluelähtöinen vesienhallinta on olennainen osa sekä vesiensuojelua että kestävää ympäristön- ja vesienhoitoa. Samalla voidaan ylläpitää ja vahvistaa luonnon hiilivarastoja sekä vähentää ilmastoriskejä. Kokonaisvaltaisella suunnittelulla voidaan sovittaa yhteen sekä vesienkäytön että luonnonhoidon tavoitteet. Koulutus tarjosi ajankohtaista tietoa ja asiantuntijaluentoja vesienhallinnan eri osa-alueista ja eri toimintaympäristöissä sovellettavista työkaluista. Läpileikkaavana teemana koulutuskokonaisuudessa kulkivat valuma-aluelähtöisyys ja toimenpiteiden vaikuttavuus.

Koulutuksen toteutti Tapio palvelut Oy yhteistyössä XAMKin ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa. Koulutuksen suunnitteluryhmään kuuluivat näiden lisäksi asiantuntijat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta, Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta ja Suomen ympäristökeskuksesta.

Koulutus koostui 12 Teams-tilaisuudesta, joiden sisällöt koostuivat maa- ja metsätalouden sekä rakennetun ympäristön vesienhallinnasta, ennallistamisesta, vaikuttavuudesta, mallinnuksesta ja paikkatiedosta sekä osallistumisesta ja yhteistyöstä (kuva).

Koulutuksen toteutuskaavio.

Koulutuksen tavoitteet:
• Ymmärtää valuma-alueen käsitteen sekä ominaisuuksien vaikutuksen veden liikkeeseen ja sen laatuun.
• Ymmärtää, mitä tarkoitetaan valuma-aluelähtöisellä vesienhallinnalla ja millaisia tavoitteita ja hyötyjä sen kautta voidaan saavuttaa.
• Tietää ja tunnistaa millaisia työkaluja ja menetelmiä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on käytössä.
• Tuntee tärkeimmät maa- ja metsätaloudessa ja rakennetussa ympäristössä käytettävät vesienhallinnan ratkaisut ja niiden suunnitteluperiaatteet.
• Ymmärtää valuma-alueilla tapahtuvien toimien kytkeytymistä toisiinsa ja havainnoi omaa työtään osana tätä kokonaisuutta. 

Koulutuksessa oli noin 165 osallistujaa, joista 120 oli ELYläisiä. Muita osallistujatahoja edustivat mm. Syke, kunnat, kaupungit, säätiöt ja suojeluyhdistykset. Koulutus oli laajuudeltaan 2 opintopistettä ja se koostui luennoista sekä henkilökohtaisista opintopäiväkohtaisista tehtävistä. Lisäksi tehtiin neljä koulutuksen vaikuttavuutta lisäävää tehtävää. Osallistujista 56 suoritti opintopisteitä.

Mietteitä ja kehittämisajatuksia koulutuksen toteutuksesta

Koulutuksen teemoista kerättiin osallistujilta välipalautetta heti luentopäivien jälkeen ja koulutuksen lopuksi oli mahdollista antaa palautetta koko kokonaisuudesta erillisessä kyselyssä. Vastausten perusteella koulutus sai yleisarvosanaksi 4,15 (arvoasteikko 1 = huono, 5 = erittäin hyvä). Teemakohtaisista sisällöistä parhaat arvosanat saivat valuma-aluetason vaikuttavuus, rakennetun ympäristön vesienhallinta, ennallistaminen ja metsätalouden vesienhallinta.

Toteutuksena puolenpäivän mittaisia koulutuspäiviä pidettiin pääsääntöisesti hyvinä, koska niitä on helpompi lomittaa muiden työtehtävien joukkoon. Osa vastaajista koki luentotahdin kuitenkin liian kuormittavana ja luentojen oheen osa kaipasi pienryhmäkeskusteluja sekä maastokäyntejä. Muutamissa palautteissa toivottiin edes yhtä lähitapaamista kasvokkain. Verkostoituminen ja tutustuminen olisi varmasti saanut puhtia livetilaisuudesta. Onneksi chat-keskustelut kävivät vilkkaana etätoteutuksessamme. Tulevia koulutuksia ajatellen on silti hyvä suosia etätoteutuksissakin vähintään yhtä kasvokkain tapaamista.

Luentokohtaisten tehtävien ja vaikuttavuustehtävän kautta osallistujat pääsivät pohtimaan ja sanoittamaan ajatuksiaan koulutuksen teemoista hieman syvällisemmin omiin työtehtäviinsä peilaten. Tehtävissä tuli esiin useita erinomaisia huomioita ja oivalluksia. Tehtävien perusteella osallistujat olivat käyneet keskustelua omissa organisaatioissaan esim. työkavereiden ja esihenkilöiden kanssa ja pohtivat koulutuksessa opittujen aihepiirien hyödyntämistä omissa työtehtävissään ja miten koulutuksessa opittua voisi jakaa omassa organisaatiossa laajemmalle. Oppimisen näkökulmasta tällainen ajatustenvaihto ja vaikuttavuuspohdinta on tärkeää.

Osallistujien kokemukset ovat samansuuntaisia kuin muissakin vesiosaamisen kehittämishankkeen täydennyskoulutuksissa. Laajan osallistujajoukon erilaisten tarpeiden ja toiveiden huomiointi koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa on koettu haasteeksi myös aikaisemmissa koulutustoteutuksissa. Tasapainottelua on tehty laaja-alaisen ja toisaalta syvällisen tietotarpeen välillä. Syventävää oppimista on tuettu erilaisten tehtävien avulla.

Valuma-aluelähtöinen vesienhallinta on teemana laaja-alainen ja pitää sisällään valtavan määrän tietoa ja huomioitavia asioita. Koulutuksen tavoitteena oli jakaa osallistujille näkemystä valuma-aluelähtöisestä toimenpiteiden suunnittelusta ja toteutuksesta sekä johdattaa osallistujia tiedon lähteille ja lisätä osallistujan valmiuksia tunnistaa valuma-aluelähtöisyyden yhtymäpintoja omiin työtehtäviin.

Koulutuksen tiivis aikataulu ei valitettavasti mahdollistanut syvällistä tutustumista jokaiseen koulutuksen teemaan. Pohdittavaksi jää, onko tulevissa koulutuksissa tarvetta pureutua syvemmälle joihinkin teemoista. Jatkokoulutuksina palautteiden perusteella toivottiin nykyisen teoriapainotteisen koulutuksen rinnalle käytännönläheisiä koulutuksia suunnittelutyön tueksi sisältäen mm. maastotyötä, rakenteiden sijoittamista ja mitoittamista sekä mallinnusosaamista.

Vesiosaamisen kehittämishankkeen koulutuksilla pyritään tukemaan ensisijaisesti työelämässä olevien asiantuntijoiden ammatillisen osaamisen kehittymistä. Vesiosaamisen kehittämishankkeen täydennyskoulutukset ovat tuottaneet oppia myös koulutuksen suunnittelijoille. Hankkeessa on opittu koulutus koulutukselta lisää mm. sisällönsuunnittelusta ja koulutusten koordinoinnista.

Kaikkia vesiosaamisen kehittämishankkeen koulutuksia on edeltänyt tarvekartoitus, jolla selvitetään koulutukseen osallistuvien asiantuntijoiden tietotarpeita sekä toiveita koulutuksesta. Valuma-aluelähtöisen vesienhallintakoulutuksen toteutusta tuki tarvekartoituksen lisäksi tiivis ja hyvä yhteistyö Tapio Palvelut Oy:n ja koulutuksen suunnitteluryhmän välillä.

Kirjoittajat:
Milla Torkkel, vesitalousasiantuntija, vesiosaamisen kehittämishankkeen projektipäällikkö, Kainuun ELY-keskus
Markus Saari, ympäristöasiantuntija, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Anne-Mari Rytkönen, johtava vesitalousasiantuntija, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Henri Vaarala, ylitarkastaja, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Mari Lappalainen, ilmastoasiantuntija, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Essi Hillgren, ohjelmapäällikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus
Eeva Nuotio, johtava vesitalousasiantuntija, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Jouko Lehtoviita, senior advisor, koulutuskoordinaattori, Tapio Palvelut Oy
Mika Marttunen, ryhmäpäällikkö, Suomen ympäristökeskus

Maatuulivoiman rakentaminen vesistöjen näkökulmasta

Nostot

Posted on by
Vastaus

Minkälaisia vaikutuksia maatuulivoimarakentamisella on alueemme pintavesiin? Vesistövaikutukset ovat vaikutustyyppi, joka jää usein vähemmälle huomiolle tuulivoimarakentamisen vaikutuksista puhuttaessa. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen vesistöyksikkö julkaisi esiselvityksen, jonka tavoitteena oli kerätä tietoa muun muassa viranomaisten, hankkeista vastaavien, konsulttien ja muiden aiheesta kiinnostuneiden käyttöön. Selvitystä jatketaan Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteishankkeessa.

Tuulivoimaloita.
Kuva: Anne-Mari Rytkönen.

Pohjois-Pohjanmaa on tuulivoimarakentamisen keskiössä – maankäytön yhteisvaikutukset kasautuvat valuma-aluetasolla

Pohjois-Pohjanmaalle sijoittuu lähes 40 % kaikista maamme tuulivoimaloista, ja tuulivoimatuotannon arvioidaan kaksinkertaistuvan nykyisestään vuoteen 2030 mennessä. Suurista rakentamismääristä huolimatta maatuulivoimarakentamisen mahdolliset vaikutukset pintavesiin ovat yhä huonosti tunnettuja. Hankkeiden sijoittuessa entistä lähemmäs toisiaan myös niiden yhteisvaikutukset kasvavat. Vaikka yksittäisen hankkeen vaikutus ei olisi merkittävä, vaikutukset kasautuvat muiden hankkeiden sekä kaiken valuma-alueen aikaisemman maankäytön kanssa.

Pohjois-Pohjanmaalla tuulivoimahankkeet sijoittuvat pääasiassa maakunnan eteläosiin. Samoilla alueilla pintavesimuodostumien tila on heikentynyt etenkin maankuivatuksen, maa- ja metsätaloudesta sekä turvetuotannosta aiheutuvan kuormituksen sekä hydrologisten muutosten vuoksi. Esimerkiksi Kalajoelta Temmesjoelle ulottuvalla suunnittelualueella suurin osa vesimuodostumista ei joko ole saavuttanut hyvän ekologisen tilan tavoitetta tai niiden tila on riskissä heiketä. Vesienhoidossa tavoitteena on vähintään hyvän tilan saavuttaminen ja ylläpitäminen kaikissa vesimuodostumissa. Sen vuoksi on tärkeää varmistaa, että uudet hankkeet eivät osaltaan hidasta tilatavoitteiden saavuttamista jo valmiiksi kuormitetuissa vesistöissä.

Pohjois-Pohjanmaan kartalle on merkitty vesienhoidon suunnittelualueelle eri vesistöjen ekologinen tilatavoite, tulvariskialueet ja tuulivoimahankkeet (suunnitteilla/tuotannossa).
Oulujoen-Iijoen vesienhoidon suunnittelualueella tuulivoimarakentaminen painottuu lähelle vesimuodostumia, joiden hyvän ekologisen tilan tavoitetta ei ole vielä saavutettu. Tuulivoimahankkeiden tilanne 4/2024.

Vesistövaikutukset ovat moniulotteisia, kertautuvia ja usein vaikeita arvioida

Monista muista vaikutustyypeistä poiketen tuulivoimarakentamisen pintavesiin kohdistuvat vaikutukset eivät ole pistemäisiä, vaan ne voivat näkyä laajasti koko uomaverkoston tasolla. Tuulivoimahankkeissa rakennetaan ja peruskorjataan kantavia tieverkkoja, perustetaan laajoja pystytyskenttiä ja kaivetaan uusia ojia. Kohteesta riippuen rakentamisesta voi aiheutua hydrologisia muutoksia, vesistökuormituksen kasvua sekä muutoksia uomissa ja rantavyöhykkeissä.

Valuma-alueen hydrologiaa voivat muuttaa pitkäaikaisesti tai pysyvästi esimerkiksi metsän hakkuiden ja tiiviin pinnan lisääntymisen aiheuttamat valunnan muutokset, veden nopeampi poistuminen valuma-alueelta uusia ojia pitkin sekä virtausreittien katkeaminen tierakentamisen vuoksi. Maanmuokkauksesta, ojituksista ja mahdollisista voimaloiden perustusten massanvaihdosta aiheutuu etenkin turvevaltaisilla alueilla ja eroosioherkällä maaperällä lyhyt- ja pitkäaikaista kiintoaine-, ravinne- ja orgaanista kuormitusta. Lisäksi happamilla sulfaattimailla toimiessa riskinä on vesistöjen happamoituminen. Uomien tilaan voivat vaikuttaa esimerkiksi koneilla tehtävät vesistöylitykset, tierumpujen toteutustapa sekä rantavyöhykkeen muuttaminen. Kaikilla edellä mainituilla tekijöillä on vaikutusta vesieliöstön elinympäristöjen laatuun ja määrään, ja sitä kautta vesistön ekologiseen tilaan.

Tuulivoimalan juurella raivattua maata, vieressä kaistale metsää ja puro.
Puronvarsille tulee jättää riittävän leveät suojavyöhykkeet. Kuvassa voimalan pystytyskenttä sijaitsee lähellä puroa, jolloin puustoinen vyöhyke jää kapeaksi. Kuva: Anne-Mari Rytkönen.

Vaikutusmekanismit ovat monimutkaisia ja niiden merkitys vaihtelee alue- ja hankekohtaisesti. Pintavesivaikutusten arviointiin ole juurikaan yhtenäisesti käytettyjä menetelmiä tai indikaattoreita. Tuulivoimahankkeiden vesistövaikutuksia voidaan kuitenkin vähentää paljolti samoilla keinoilla kuin metsätalouden vesistövaikutuksia. Sijainninohjaus, eli rakentamisen sijoittaminen vähemmän herkille alueille, on yksi keskeisimmistä keinoista haittojen vähentämiseksi, sillä yksikin väärin sijoitettu voimala tai rumpu voi heikentää uoman tilaa tai eliöstön liikkuvuutta huomattavasti.

Vesiensuojelurakenteet kuten suojavyöhykkeet, kosteikot ja virtaamansäätöpadot vähentävät vaikutuksia tehokkaasti, kunhan niille varataan tilaa hankesuunnittelussa. Esiselvityksen keskeinen viesti liittyykin mahdollisten vesistövaikutusten ja niitä ennaltaehkäisevien ja lieventävien ratkaisujen tunnistamiseen riittävän aikaisessa vaiheessa suunnittelua. Tämän voidaan ajatella olevan etu myös hankkeen sujuvan etenemisen kannalta. Ennen kaikkea olisi tärkeää, että herkät pintavesikohteet, mahdolliset vesistöriskit ja tarkoituksenmukaiset vesiensuojeluratkaisut huomioidaan hankkeen kaikissa suunnitteluvaiheissa: ympäristövaikutusten arvioinnissa, kaavoituksessa, luvituksessa ja rakentamisen sekä toiminnan aikana.

Jatkotutkimusta aiheesta

Esiselvityksen aikana huomattiin tarve tutkimustiedolle ja maankäytön yhteisvaikutusten arvioinnin kehittämiselle valuma-aluetasolla. Aiheesta on alkanut uusi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteishanke, Tuulivoiman rakentamisen vesistövaikutukset muuttuvassa ilmastossa – riskinarviointi ja vesienhoidon vaihtoehdot (TURRI). Hankkeen tavoitteena on kerätä tietoa tuulivoiman ja muun maankäytön vesistövaikutuksista nykytilanteessa ja tulevaisuuden ilmastossa sekä selvittää yhteistyömahdollisuuksia vesienhoidon edistämiseen energiahankkeiden yhteydessä.

Teksti:
Elisa Kropsu
Vesitalousasiantuntija
Vesistöyksikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Henkilökuva.

Miksi kosteikkoja kannattaa rakentaa?

Nostot

Posted on by
1

Kun laittaa hakusanaksi ”kosteikko”, hakukone sylkäisee valtavan määrän eri organisaatioiden sivuja. Voisi sanoa, että kosteikko on muotisana. Hakutuloksissa näkyy runsaasti sivuja, jotka kuuluvat organisaatioille, jotka haluavat parantaa vesistöjen tilaa. Myös luonnon monimuotoisuus ja ilmastopäästöjen vähentäminen on hyvin edustettuna. Lisäksi esille nousevat lintujen ja riistan hyvinvointi sekä kosteikkojen virkistyskäyttö ja opetuksellinen arvo.

Kosteikkoja ehdotetaan tehtäväksi turvepelloille ja soille, painanteisiin sekä vesistöjen rannoille kuormitusta vähentämään. Kosteikkosivustoilla aktivoidaan toimijoita, annetaan suunnitteluohjeita ja tarjotaan rahoitusta. Sivustoilla on paljon kuvauksia onnistuneista hankkeista, mutta kunnollisia seurantatuloksia vähän vähemmän. Joka tapauksessa kosteikot näkyvät ja kuuluvat tällä hetkellä. Ja kosteikkoja rakennetaan koko ajan, mutta ei vielä tarpeeksi?

Määritelmänä kosteikko on laaja. Se on yleisnimitys luontotyypeistä, jotka sijoittuvat kovanmaan ja avoveden välille. Kosteikkoja ovat lampien, järvien ja merien matalat ja märät ranta-alueet, kuten rantaruovikot. Niitä ovat myös suot, tulvametsät, jokisuistot ja kosket. Kosteikot tarjoavat kasvualustan monille lajeille ja ne varastoivat tulvavesiä. Ne ovat samaan aikaan sekä maailman rikkaimpia että uhanalaisimpia ekosysteemejä. Ihminen on muokannut suurimman osan kosteikoista ”hyötykäyttöä” varten – pelloksi, metsäksi tai rakennusmaaksi.

Majava on rakentanut kosteikon puron varteen.

Ilmastonmuutoksen hillitseminen on mielestäni tällä hetkellä ajankohtaisin syy kosteikon rakentamiseen – varsinkin Pohjais-Pohjanmaalla, jossa on paljon turvepeltoja ja vieläkin enemmän metsätalouskäyttöä varten kuivattuja soita. Ilmastonmuutoksen hillinnässä lasketaan Suomessa paljon turvemaiden päästöjen leikkaamiseen varaan. Yksi keino tässä on nostaa pohjaveden pintaa ojitetuilla turvemailla. Kun vettä nostetaan riittävästi, syntyy kosteikko.

Kun kosteikko rakennetaan, monimuotoisuus lisääntyy ja syntyy elinalueita kosteassa ympäristössä viihtyville kasveille ja eläimille. Kosteikko voidaan suunnitella myös jonkun erityisen uhanalaisen lajin elinympäristövaatimuksia painottaen. Vesi- ja rantalinnusto runsastuu uudella kosteikolla usein jo ensimmäisenä keväänä. Kosteikko saattaa ajan kuluessa karuuntua ja rannat kasvavat umpeen. Sen jälkeen linnustokin palautuu ”normaalille” tasolle. Joissakin tapauksessa kosteikkoa hoidetaan niin, että lintujen olosuhteet säilyvät. Maatalouden ympäristötuella toteutettujen monivaikutteisten kosteikkojen hoidosta tehdään sopimus, jolla varmistetaan, että suunniteltu vaikutus jatkuu.

Turvesuon alaosaan on juuri nostettu vesi.

Kaikentyyppiset kosteikot toimivat yleensä valumavesien puhdistajana ja vesistöt kiittävät. EU:n vesipuitedirektiivin perusteella tehdyt vesienhoitosuunnitelmat painottavat Suomessa erittäin vahvasti valuma-alueen ravinnepäästöjen vähentämistä. Kosteikko voidaan suunnitella ja mitoittaa nimenomaan tähän tarkoitukseen.

Vihdissä sijaitseva Hovin kosteikko on erinomainen esimerkki hyvin toimivasta maatalouden vesiensuojelukosteikosta. Kosteikon alkuun on sijoitettu avopintainen syvännealue, joka laskeuttaa tuloveden karkeimmat jakeet. Syvää vyöhykettä seuraa virtaussuuntaan nähden poikittainen vesikasvivyöhyke ja matala vesialue. Kaivumassoista on tehty niemekkeitä ja saari, joilla on merkitystä hydraulisen tehokkuuden ja vaihettumisvyöhykkeen pituuden kannalta. Syvänneosaa lukuun ottamatta kosteikko on tiheän kasvillisuuden peitossa. Hovin kosteikon hyvät kiintoaine- ja ravinnepoistumat selittyvät suurella tehollisella pinta-alalla (5 % valuma-alueesta) sekä pitkällä viipymällä. Kymmenen vuoden keskiarvona se on poistanut noin 70 prosenttia valumaveden kiintoaineesta, noin 60 prosenttia kokonaisfosforista ja noin 50 prosenttia kokonaistypestä.

Myös Oivangin vesiensuojelukosteikko Kuusamossa puhdisti viiden ensimmäisen toimintavuotensa aikana sen läpi virtaavasta liukoisesta fosforista noin 60 prosenttia, ja Oivanginjärven sinileväesiintymät vähentyivät huomattavasti.

EU:n tulvadirektiivi puhuu vesien pidättämisestä valuma-alueelle, ja laaja-alainen kosteikkojen teko valuma-alueelle edistää myös tätä tavoitetta. Jo pienemmätkin kosteikot voivat viivyttää vettä pienellä osa-valuma-alueella ja sitä kautta olla osa alueen kokonaisvaltaista vesienhallintaa.

Ennallistamisasetus on osa EU:n biodiversiteettistrategiaa, ja se hyväksyttiin 17.6.2024. Sen tavoitteena on parantaa luonnon tilaa laajasti eri ympäristöissä. Asetuksen toimeenpano edellyttää luonnon tilaa parantavia toimia esimerkiksi soilla, metsissä, maatalousympäristöissä, rannoilla, merellä ja sisävesissä. Sen mukaan EU-maiden on ennallistettava ojitetuista turvepelloista vuoteen 2050 mennessä 50 prosenttia ja vetettävä niistä neljäsosa. Valuma-alueilla tehtävät toimet ovat tärkeitä myös alapuolisten vesistöjen ja rannikkovesien kannalta.

Ojien tukkimista ei aina mielletä kosteikon rakentamiseksi, mutta laajasti ymmärrettynä sitäkin kautta syntyy kovan maan ja avoveden välisiä alueita. Kun ojitettuja tukitaan, suon pintaa joudutaan rikkomaan laajalta alueelta ja positiiviset vesistövaikutukset syntyvät pitkällä viiveellä. Aiempien kokemusten perusteella yleensä vasta 10 vuoden jälkeen ne alkavat merkittäväsi pidättää ravinteita. Jos vettä voidaan johtaa puhdistumaan luonnontilaiselle suolle, puhutaan pintavalutuksesta ja sen puhdistava vaikutus alkaa välittömästi.

Kosteikkojen käyttötarkoitukset tukevat toisiaan, ja maankäytön muutokset, kuten turvetuotannon päättyminen ja kannattamattomista metsäojituksista ja huonoimmista turvepelloista luopuminen tarjoavat mahdollisuuksia niiden toteuttamiseen. Rahoitusmahdollisuuksia on suunnilleen yhtä paljon kuin käyttötarkoituksiakin. Rahoitusohjelmien ehdot pyrkivät varmistamaan, ettei niitä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen, ja usein tämä rajaa käyttökohteita liikaakin. Kun opettelee suunnistamaan tässä rahoitusohjelmien viidakossa, vai pitäisikö sanoa suossa, voi päästä rakentamaan kosteikon! Siihen ei yleensä tarvita vesilain mukaista lupaa, mutta asia kannattaa jo suunnitteluvaiheessa varmistaa vesilain valvojalta paikallisesta ELY-keskuksesta. Kosteikkosuunnitteluun saa apua myös Pohjois-Suomessa toimivilta yrityksiltä.

Yksinkertaisimmillaan maanomistaja hakee tukea kosteikkoprojektiinsa ja toteuttaa sen omalle maalleen, mutta on myös mahdollista tehdä kosteikko toisen omistamalle maalle, kunhan tekee omistajan kanssa sopimuksen rakentamista. Meillä on myös vesiensuojeluyhdistyksiä ja säätiötä, jotka etsivät kohteita kosteikoille esimerkiksi vesientilan parantamiseksi.

Vastauksena otsikon kysymykseen: miksi ei? Jos kosteikko on hyvin suunniteltu, se ei aiheuta haittaa kenellekään vaan palvelee montaa eri tarkoitusta. Lisäksi kosteikko on edullinen rakentaa, jos löytää paikan, jossa ei tarvita isoja kaivutöitä.

Timo Yrjänä
Johtava vesitalousasiantuntija
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Tulvasuojelutoimien vaikuttavuus

Nostot

Posted on by
Vastaus

Pohjois-Pohjanmaalla kevättulvat ovat siirtymässä maakunnan pohjoisosiin. Lunta on ollut paljon ja jäät paksuja, joten tänäkin vuonna alueellamme on jo tähän mennessä koettu hankalia tulvatilanteita erityisesti Kalajokivarressa.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen blogi: Pohjois-Pohjanmaan joet ovat tulvaherkkiä ja ilmastonmuutos lisää vaikeuskerrointa tulvien torjuntaan. Tulvien haittoja on onnistuttu merkittävästi vähentämään, mutta kokonaan niitä ei voi estää. ELY-keskuksen logo sekä Tero Väisäsen ja Timo Yrjänän kasvokuvat.
Kuvat: ELY-keskus ja Aimo Korpi.

Tulva on luontainen ilmiö ja se kuuluu vesistöihin. Tulvat pitävät jokiuomia puhtaana lietteestä ja siirtävät vesistöjä rehevöittävää kuormitusta lannoittamaan tulvaniittyjä. Tulvat myös ajoittavat kalojen vaelluksia ja monia muita luonnontapahtumia. Vesistöjen ekologinen tila ei ole hyvä, jos tulvat vesistössä on kokonaan estetty.

Kun ihminen on asettunut vesistöjen varsille asumaan, tilanne jokivarsilla on muuttunut. Tulvaniityt on usein raivattu pelloiksi ja kylät ovat syntyneet vesistöjen risteyskohtiin, koska ne ovat aikanaan olleet tärkeitä kulkureittejä. Näin ollen tulvien leviämistä on jouduttu monessa vesistössä rajoittamaan.

EU:n tulvadirektiivi määrittelee ensisijaiseksi tulvatorjuntakeinoksi veden pidättämisen valuma-alueelle, ja päämääräksi asutuksen ja muiden kriittisten kohteiden suojaamisen. Veden pidättämistä valuma-alueelle ei edes harvaan asutulla alueella ole helppo toteuttaa. Vesienhoidon puitedirektiivi määrittelee tavoitteeksi kaikkien vesien hyvä ekologisen tilan. Tämä tavoite edellyttää, että vesistöjen rakenteellinen tila on sellainen, että siellä on vesieliöille hyvät olosuhteet.

Pyhäjoelle, Kalajoelle ja Lestijoelle, sekä viimeisimpänä Iijoelle Pudasjärven taajaman kohdalle, on tehty tulvapenkereitä suojaamaan peltoja tai asutusta tulvavesiltä. Penkereiden kunnossapitovastuu on alun perin ollut maanomistajien muodostamilla pengeryhtiöillä. Kunnossapidon varmistamiseksi uinuvia pengeryhtiöitä on ”herätelty” hoitamaan vastuitaan. Kohteissa, joissa penkereiden suojaan on muodostunut paljon asutusta, kunnat ovat ottaneet kunnossapitovastuun.

Keski-Euroopassa on joillakin kohteilla purettu jokivarsilta tulvapenkereitä ja siirrytty suojaamaan yksittäisiä taloja. Yhtenä syynä purkamiseen on ilmastonmuutos. Erityisen poikkeuksellisilla tulvilla penkereiden suojaus voi pettää. Kalajokivarressa koettiin tänä keväänä tilanne, jolloin hyvin vahvoista jäistä muodostunut pato nosti veden hetkellisesti penkereiden yli. Taloja kastui, asukkaita joutui vaaraan ja pelastuslaitos joutui pelastamaan heitä.

Esimerkiksi Siikajoella ja Pyhäjoella on aikanaan tehty massiivisia tulvaperkauksia. Lähes kaikkia rannikon pikkujokia on perattu tulvahaittojen vähentämiseksi ja kuivatuksen parantamiseksi. Perkaukset ovat aiheuttaneet haittoja jokiluonnolle eikä laajamittaisia perkauksia ei käytännössä enää voi tehdä. Pieniä kriittisten uomankohteiden väljennyksiä on viimeisen kymmenen vuoden aikana tehty mm. Pyhäjoen ja Lestijoen suussa estämään jääpatojen tarttumista ja laskemaan vedenpintaa huipputulvien aikana. Haittojen vähentämiseksi näillä kohteilla on parannettu virtakalojen elinoloja. Lestijoen alaosalle on tehty myös tulvaportteja, joiden avulla voidaan päästää vettä peltoalueille tilanteessa, jossa jokisuulla oleva taajama on vaarassa kastua. Portteja ei vielä toistaiseksi ole tarvinnut avata.

Pohjanmaan jokiin on aikanaan rakennettu tekoaltaita. Valtio on ollut näissä hankkeissa mukana tavoitteenaan tulvariskien vähentäminen. Kustannusten vähentämiseksi on mukaan yleensä otettu voimayhtiö, joka hyödyntää säännöstelyä vesivoiman tuottamiseen. Tällaisia kohteita ovat mm. Oulujoki, Siikajoki ja Kalajoki. Suurissa joissa säännöstelyä hoitaa voimayhtiö, pienemissä joissa säännöstelylupa ja hoito on valtiolla, nykyisellään ELY-keskuksella. Myös isoissa joissa viranomainen ohjaa säännöstelyä tulva-aikana. Säännöstelylupiin on yleensä sisällytetty ehdot, jotka tähtäävät tulviin varautumiseen. Ilmastonmuutoksen takia säännöstelylupia joudutaankin koko ajan muuttamaan ja miettimään, miten uudessa tilanteessa sovitetaan yhteen joen tulvasuojelu, vesivoimantuotanto, riittävä ympäristövirtaama.

Edellä kuvatuilla toimilla on onnistuttu merkittäväsi vähentämään tulvien aiheuttamia haittoja. Vuonna 2012 loppukesä ja alkusyksy olivat aivan poikkeuksellisen sateisia. Silloin Pohjois-Pohjamaan pelloilla aiheutui arviolta kymmeneen miljoonaan euroon nousevat satovahingot. Heti seuraavana keväänä lumien sulaminen alkoi hyvin äkkinäisesti huhtikuun puolivälissä ja Pyhäjoen taajamassa tulva aiheutti isoja vahinkoja asutukselle. Kuluvana keväänä sulaminen alkoi lähes yhtä äkillisesti ja vahinkoja on taas syntynyt.
Tulvatilanteiden kehittymistä seuraa Suomessa tulvakeskus. ELY-keskusten asiantuntijat osallistuvat seurantaan ja välittävät tietoa kansalaisille. Tarvittaessa he toimivat pelastuslaitosten apuna torjuntatoimissa ja kuntien tukena esimerkiksi evakuointeja vaativissa tilanteissa. Pohjois-Pohjanmaalla tilannekuvan ylläpidossa toimii yhdyshenkilöverkosto, joka kattaa kaikki riskikohteet. Tärkeää työtä tekevät myös lumen määrän seurantaan osallistuvat henkilöt. Onnistuneen tulvantorjunnan taustalla on laaja verkosto hyvin yhteen pelaavia toimijoita.

Tulvien aiheuttamia haittoja voidaan vähentää, mutta ei kokonaan estää. Kaikkien vesistöjen lähellä asuvien on hyvä ottaa tulvien mahdollisuus huomioon.

Tero Väisänen, vesistöyksikön päällikkö
Timo Yrjänä, johtava vesitalousasiantuntija
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus