PUHTI-hanke on Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen edistämishanke, jonka tavoitteena on edistää tuotannosta poistuneiden turvetuotantoalueiden ennallistamista ja niiden alapuolisten vesistöjen kunnostamista JTF-rahoituksen tuella. Hanke on alkanut tammikuussa 2025 ja kestää huhtikuuhun 2027. Hankealueeseen kuuluvat Pohjois-Pohjanmaa, Lappi ja Kainuu, eli koko Pohjois-Suomi. Myös PUHTI-hanke on rahoitettu JTF-rahoituksella.
Heinäkuu 2025, pisin yli 30 °C helleputki Suomessa yli 60 vuoteen. Mikäpä sen parempi keli pajupuskissa kahlaamiseen ja mättäillä rämpimiseen kahluuhaalarit jalassa!
Pilpasuon luontopolun pohjoispuolella sijaitseva Pilpaoja on hieno, pääosin luonnontilainen puro, jossa ei kartoituksissa havaittu olevan merkittävää kunnostustarvetta. Kuva: Elli Pesonen.
Kun suurin osa kansasta vietti kesälomiaan, PUHTI-hanke jalkautui virtavesien varsille tekemään kunnostustarvekartoitusta. Kartoituksen kohteena olivat turvetuotannon aiemmin kuormittamat vesistöt, joiden yläpuolisella valuma-alueella turvetuotanto on nykyisin jo päättynyt. Tällaisten vesistöjen kunnostamista voidaan rahoittaa myös JTF-rahoituksella. Kesän kartoituskohteiksi valikoituivat Iin Paskajoki, Kajaanin Leväjoki, Oulun Pilpaoja ja Miehonoja, Utajärven Savioja sekä Pudasjärven Hanhioja ja Alaoja.
Suoristetut uomanpätkät pienemmissäkään puroissa eivät ole epätavallinen näky. Puroja ja jokia on aikanaan suoristettu esimerkiksi tehostamaan tulvasuojelua ja puun uittoa sekä vastaamaan metsätalouden ja turvetuotannon kuivatustarpeeseen. Kuva: Elli Pesonen.
Kunnostustarvekartoitus on nimensä mukaisesti vesistön potentiaalisten kunnostuskohteiden kartoitusta. Koska tekoäly ei vielä toistaiseksi hallitse käytännön retkeilytaitoja ihmistä paremmin, työ tapahtuu kävelemällä vesistön reunaa pitkin sen alkupisteestä loppupisteeseen saakka. Tärkeimpiä maastossa havainnoitavia kohteita ovat koski- ja niva-alueet, metsäojat, mahdolliset suoristetut tai peratut osuudet sekä mahdolliset turvetuotannon kuormituksesta aiheutuneet haitat, kuten lietekertymät. Jatkossa kunnostustarvekartoituksesta saadut tiedot toimivat apuna päätöksenteossa ja varsinaisessa kunnostussuunnittelussa.
Field Maps -sovelluksessa kartalle lisätyt pisteet näkyvät ArcGIS Online -sivun karttatasossa. Kuva: Elli Pesonen.
Vaikka teknologia ei vielä päihitä perinteisestä maastossa kävelystä saatavia hyötyjä, kirjausmenetelmissä ollaan kynästä ja paperista siirrytty jo työpuhelimeen asennettavaan ”äppiin”. Kunnostustarvekartoituksissa käytettävä Field Maps-sovellus toimii ArcGIS Online-pohjaisesti, ja sen GPS-ominaisuus mahdollistaa karttamerkintöjen tekemisen paikan päällä. Maastossa tehtyjä merkintöjä voidaan myöhemmin tarkastella tietokoneella, kun ne näkyvät pisteinä ja viivoina automaattisesti oikeissa koordinaateissa.
Myös vuorikiipeilytaidot katsotaan maastotöissä eduksi. Kuva: Jaana Rintala.
Vaikka luonnontilaisuus oli kesän kartoituskohteissa monin paikoin selvästi heikentynyt, vastaan tuli myös useita positiivisia yllätyksiä. Pitkät luonnontilaiset kosket suoristettujen osuuksien välissä, tiheät näkinsammalkasvustot ja kauniit vanhat metsät saavat hetkeksi unohtamaan hyttysparvien kakofonian ja kahluuhaalareiden sisällä pistelevät havunneulaset. Piristystä maastopäiviin toivat myös enemmän tai vähemmän odottamattomat kohtaamiset massiivisten majavapatojen, jalkapallon kokoisten ampiaispesien ja metsän takaa hyökkäävien ukkosrintamien kanssa. Eikä ainakaan voi sanoa, etteikö olisi päässyt nauttimaan Suomen lyhyestä kesästä yltäkylläisyyteen saakka.
Nousevat lämpötilat ja niiden myötä voimistuvat sään ääri-ilmiöt vaikuttavat lajeihin ja niiden elinympäristöihin. Ilmaston muuttuminen on otettava huomioon, kun laaditaan maakunnallisia luonnon monimuotoisuusohjelmia, ns. LUMO-ohjelmia. Mitä paremmin luonto voi, sitä paremmin se sietää muuttuvia oloja.
Kosteikkorakentaminen on esimerkki ilmastotyötä tukevasta toiminnasta, joka ylläpitää ja parantaa luonnon monimuotoisuutta.
Ilmastoriskit luonnolle on tunnistettava
Maankäytön muutokset, rakennetun ympäristön leviäminen ja luonnonvarojen hyödyntäminen sekä muu ihmistoiminta vähentävät lajien elintilaa ja heikentävät luontotyyppejä. Ilmaston lämpeneminen voimistaa luontokatoa ja vaarantaa luonnon monimuotoisuutta.
Ilmastonmuutoksen seurauksena kuivuus- ja hellejaksot voimistuvat. Talvella vesisateet lisääntyvät, ja vesi huuhtoo maa-ainesta ja ravinteita vesistöihin. Olosuhteiden muuttuessa syntyy tilaa uusille vieraslajeille, tuholaisille ja taudinaiheuttajille niin maalla kuin vedessä. Nämä muutokset heikentävät ketjureaktion lailla myös ekosysteemipalveluita, kuten hiilensidontaa, kasvien pölytystä tai luonnon virkistysarvoja.
Kun tunnistamme ilmastoriskit, voimme ennakoida muutoksia ja suunnitella toimintaa ajoissa niin, että ilmastonmuutoksen haitalliset vaikutukset vähenevät. Tästä hyötyvät sekä ihminen että luonto.
Ilmastotoimet tukevat luontotyötä
Ilmastoriskeihin sopeutumiseen ja hiilipäästöjen vähentämiseen on olemassa useita keinoja. Monet niistä tukevat samanaikaisesti luonnon monimuotoisuutta.
Toimenpiteitä on kuvattu ilmastolakiin kirjatuissa ilmastosuunnitelmissa, joita ovat ilmastonmuutokseen sopeutumisen suunnitelma (KISS2030), maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma (MISU) sekä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma (KAISU). Useilla toimilla tavoitellaan luonnon monimuotoisuuden turvaamista, mikä parantaa mahdollisuuksia hillitä ilmastonmuutosta ja toisaalta sopeutua uusiin oloihin.
Ilmastonmuutoksen hillintä maankäyttösektorilla, ennen kaikkea maa- ja metsätaloudessa, tarkoittaa hiiltä sitovien ja hiilivarastoja ylläpitävien toimien edistämistä. Kosteikkorakentaminen ja heikkotuottoisten turvemaiden vettäminen ovat tavoiteltavien toimien kärjessä.
Sopeutumista lämpenevään ilmastoon tukee peltomailla varsinkin maan kasvukunnosta huolehtiminen. Tässä avuksi ovat esimerkiksi ympärivuotinen kasvipeite ja luonnonmukaisen vesienhallinnan menetelmät. Metsämailla sopeutumista voi edistää muun muassa kasvattamalla sekapuuston osuutta ja lisäämällä lahopuuston määrää.
Laiduntavat eläimet lisäävät luonnon monimuotoisuutta. Kuva: Pia Lehmusvuori.
Maankäyttöä ja sen muutoksia on suunniteltava kokonaisvaltaisesti niin, että taloudellisen kannattavuuden lisäksi tavoitellaan ilmasto- ja luontohyötyjä. Tärkeää on pitää huolta lajien elinympäristöjen yhtenäisyydestä niin, että lajeilla on mahdollisuus liikkua alueiden välillä.
Elinympäristöjen yhtenäisyyttä voidaan parantaa muun muassa valuma-aluelähtöisen suunnittelun avulla. Riittävällä suunnittelulla voidaan parhaimmillaan sovittaa yhteen erilaisia maankäytön tavoitteita ja kohdistaa toimenpiteitä niin, että yhteiset hyödyt lisääntyvät.
Kaikki edellä mainitut toimet tukevat sekä luonnon monimuotoisuuden että ilmastosuunnitelmien KAISU:n, MISU:n ja KISS2030:n tavoitteita.
Alueellisissa LUMO-ohjelmissa otetaan huomioon ilmastosuunnitelmat
Useilla alueilla on käynnistynyt tai käynnistymässä maakunnallisten luonnon monimuotoisuuden toimeenpanosuunnitelmien laadinta. Näissä LUMO-ohjelmissa on tärkeä tunnistaa ilmastonmuutoksen vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen. Luonnonsuojelulain 13 §:ssä todetaankin, että ohjelmien valmistelussa on otettava huomioon ilmastolaissa tarkoitetut ilmastosuunnitelmat.
Luonnonsuojelulain kirjauksen toteutumista helpottamaan laadimme ELY-keskusten valtakunnallisessa ilmastoyksikössä koosteen ilmastosuunnitelmissa mainituista luonnon monimuotoisuutta koskevista keskeisistä kohdista. KAISU:n muista kuin maatalousteksteistä koostetta täydensivät Pirkanmaan ELY-keskuksen ilmastoerikoistumisen asiantuntijat. Kooste on toimitettu ELY-keskusten LUMO-ohjelmien koordinaattoreille. Tarvittaessa saat lisätietoa koosteesta myös meiltä. Toivomme, että koosteesta on apua LUMO-ohjelmien valmistelussa.
Mari Lappalainen ja Pia Lehmusvuori, ilmastoasiantuntijat Sähköposti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi ELY-keskusten valtakunnallinen ilmastoyksikkö
Kirjoittajista Pia Lehmusvuori (vas.) on luonnonvara-alojen ilmastonmuutokseen sopeutumisen asiantuntija. Mari Lappalainen (oik.) työskentelee valuma-aluesuunnittelun asiantuntijana edistäen sekä ilmastonmuutokseen sopeutumista että sen hillintää.
ELY-keskusten valtakunnallisen ilmastoyksikön tehtävänä on edistää kansallisen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelman, maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman sekä maatalouden toimien osalta keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman toimeenpanoa. Lue lisää (ely-keskus.fi/ilmastoyksikko)
Maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön käynnistämän luonnonsuojelua edistävän Helmi-elinympäristöohjelman kunnostus- ja hoitotyöt vuonna 2025 Pohjois-Pohjanmaalla kohdistuvat jo aiempina vuosina ohjelman piirissä mukana olleille kohteille. Uusia Helmi-kohteita ei kunnosteta Pohjois-Pohjanmaalla ELY-vetoisesti tämän vuoden aikana määrärahaleikkausten takia.
Kohteilla tehtävät toimet ovat tänä vuonna pääasiassa jatkuvaan hoitoon keskittyviä toimenpiteitä, kuten ruovikon niittoa niin koneilla kuin käsityönäkin. Laajamittaisia kunnostusraivauksia merenrantaniittyjen laajentamiseksi ei lähtökohtaisesti ole tänä vuonna tiedossa.
Kalajokisuun Letonnokan jyrsintää vuonna 2022. Kuva U. Ahola.
Maakunnassamme kunnostetuille ja hoidetuille Helmi-kohteille pystytetään infokyltit kuluvan maastokauden aikana. Kylteistä löytyy kohteen lyhyen tai yksityiskohtaisemman esittelyn lisäksi myös kartta alueesta sekä mahdollisesti myös kohteelta otettuja kuvia eri vaiheissa kunnostus- ja hoitotoimenpiteitä.
Helmi-ohjelmassa luonnon monimuotoisuutta turvaavat hoitotoimet keskittyvät tärkeisiin, mutta samalla valitettavasti myös uhanalaisiin luonnon monimuotoisuutta ylläpitäviin elinympäristöihin, jotka jaetaan viiteen eri teemaan. Näitä ovat perinnebiotoopit, lintuvedet ja -kosteikot, pienvesi- ja rantaluonto sekä suot ja metsät. Pohjois-Pohjanmaan Helmi-kohteet ovat teemaltaan perinnebiotooppeja, lintuvesiä ja kosteikoita sekä rantaluontoa, ja ne keskittyvät rannikolle. Hoidettuja kohteita löytyy kuitenkin myös sisämaasta, Muhokselta, Pudasjärveltä ja Kuusamosta. Jotta Helmi-ohjelman kohteet eivät jäisi vain nimilistoiksi loputtomiin Excel-taulukoihin, esittelemme seuraavaksi muutaman Pohjois-Pohjanmaalla kunnostetun ja hoidetun Helmi-kohteen.
Piktogrammit kuvaavat Helmi-elinympäristöohjelmassa kunnostettavien ja hoidettavien kohteiden elinympäristöjä. Kuvassa piktogrammit teemoista perinnebiotoopit, pienvesi- ja rantaluonto sekä lintuvedet ja kosteikot.
Kalajoen suisto ja Letonnokka
Ensimmäisenä kohde-esittelyssä kaksiosainen kohde Kalajoen suisto ja Letonnokka. Nämä alueet muodostavat yhdessä Vihas-Keihäslahden sekä lähellä olevien luontotyyppeinä suojeltujen alueiden kanssa arvokkaan ja monimuotoisen luontokokonaisuuden. Samaan laajaan luontokokonaisuuteen kuuluva Kalajoen suiston Natura 2000 -alue sijaitsee valtakunnallisesti merkittävän lintujen muuttoreitin varrella.
Kalajoen suisto ja Letonnokka kuuluu Helmi-teemoihin lintuvedet sekä rantaluonto. Helmityöt aloitettiin kohteella vuonna 2021, jolloin alueen dyyneiltä poistettiin mäntyä sekä raivattiin pensaikkoja ja lepikoita. Tämän jälkeen kunnostus- ja hoitotoimia jatkettiin maaperän jyrsinnöillä, joiden tarkoituksena on poistaa maaperästä juurakot. Tämä hidastaa alueen ei-toivotun kasvillisuuden takaisinkasvua.
Kuten lähes kaikilla rannikolla sijaitsevilla Helmi-kohteilla ja ranta-alueilla ylipäätään, myös tällä kohdekokonaisuudella ruovikoituminen on ollut yksi tärkeimpiä syitä hoitotoimien aloittamiselle. Lisääntyneistä ravinnekuormista ja vesien rehevöitymisestä hyötyvä järviruoko on levittäytynyt yhä laajemmille alueille, vieden elintilaa muilta rannan kasvilajeilta. Koska järviruoko on sitkeä ja vaikea hävitettävä, on sen niittoa tehtävä vuosittain, mikäli järviruoko halutaan pitää rannalta poissa. Tälläkin kohteella järviruo’on niittoa on tehty vuosittain.
Hoitotoimien tavoitteena on ehkäistä merenrantaniityn umpeenkasvu ja palauttaa hiekkaranta- ja dyynialueen avoimuus. Tämä lisää kyseisissä elinympäristöissä viihtyvien, uhanalaisienkin, lajien elinmahdollisuuksia. Rantojen avoimena pitäminen edesauttaa myös tiukasti suojellun luontotyypin, rannikon avoimien dyynien, säilymistä. Kalajokisuiston ja Letonnokan lähistössä sijaitsee lisäksi laaja lammaslaidun, joka on rajattu niin, ettei se aiheuta haittaa rannan virkistyskäytölle.
Kalajoen suisto ja Letonnokka kuvattuna vuonna 2020 ennen Helmi-ohjelman kunnostus- ja hoitotoimien aloittamista. Alue oli pensoittunut ja siellä kasvoi nuoria mäntyjä, jotka poistettiin kunnostusraivausten yhteydessä. Kuva: U. Ahola.Kohteella oli pensaiden ja puiden taimien lisäksi laajalti ruovikkoa. Kuva: U. Ahola.Niittojälkeä Kalajoella, kuva: U. Ahola.Kalajoen suisto ja Letonnokka kuvattuna hoitotoimien jälkeen syksyllä 2024. Kuva: U. Ahola.
Raahen Juholanranta
Toisena kohteena esittelyssä Raahessa sijaitseva Juholanranta, joka on merenrantaniitty-luontotyyppinä suojeltu kohde ja arvokas perinnebiotooppi. Juholanranta kuuluu Helmi-teemoihin perinnebiotoopit sekä rantaluonto.
Kohde on ollut aikoinaan laidunkäytössä, mutta laidunnuksen loputtua vuosikymmeniä sitten oli tämäkin alue pensoittunut tiheästi. Helmityöt kohteella aloitettiin vuonna 2022, jolloin alue kunnostusraivattiin. Tämän jälkeen aluetta on jatkohoidettu vuosittain niittämällä ja raivaamalla vesakoita. Tällä, ja useilla muillakin kohteilla kivikkoisuus vaikeuttaa hoitotoimenpiteitä, minkä takia laidunnus olisikin monin paikoin paras vaihtoehto Helmi-kohteiden hoitoon ja elinympäristöjen avoimuuden ylläpitoon.
Juholanrannan lajisto on merenrantaniitylle tyypillistä ja siellä tavataan mm. luhtakastikkaa, punanataa, rönsyrölliä, meriluikkaa, suolavihvilää ja erilaisia saroja. Kohteen itäosassa sijaitsee Raahen seudun laajin ruijannuokkuesikko-esiintymä. Alueella esiintyy myös Perämeren kotoperäistä lajistoa, jota edustavat kohteella perämerensilmäruoho sekä pohjanlahdenlauha.
Alue oli ennen kunnostus- ja hoitotoimien aloittamista vuonna 2021 pahoin pensoittunut. Kuva: U. Ahola.Kohteessa on Raahen seudun laajin ruijannuokkuesikon esiintymä. Kuva: U. Ahola.Juholanranta syksyllä 2024. Kuva: S. Partanen.Juholanranta vuonna 2024. Kuva: Ulla Ahola.
Näiden kohde-esittelyjen myötä toivotamme kaikille mukavaa Helmin päivää, ja muistetaan samalla elinympäristömme helmiä, eli ainutlaatuisen luontomme monimuotoisuutta ylläpitäviä elinympäristöjä, jotka kipeästi tarvitsevat hoitoa, jos ei laiduneläinten, niin meidän ihmisten toimesta.
Ilmastonmuutos vaikuttaa monin tavoin virtavesiin ja niissä eläviin vaelluskaloihin. Tulevaisuuden ilmasto on otettava huomioon virtavesien kunnostustoimenpiteissä. Näin voidaan edistää virtavesiekosysteemien ja vaelluskalakantojemme säilymistä elinvoimaisina.
Vaelluskalojemme, kuten lohen, taimenen ja vaellussiian, ahdinko johtuu pääasiassa vesiympäristön muutoksista. Jokien ja purojen elinympäristökunnostuksilla pyritään parantamaan näiden kalojen ja muun vesieliöstön elinolosuhteita.
Luonnonvarakeskuksen raportti ilmastonmuutoksen vaikutuksista luontoon ja luonnonvaratalouteen kuvaa, miten ilmastonmuutos vaikuttaa kaloihin ja niiden elinympäristöihin. Lisääntyvät hellejaksot ja pintavesien lämpötilan nousu yhdistettynä esimerkiksi rehevöitymisen aiheuttamaan hapen vähyyteen muodostavat riskin kalakannoille. Myös virtaamien äärevöityminen rankkasateiden ja kuivuusjaksojen yhteydessä lisää riskejä.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset heikentävät vaelluskalojen tilannetta entisestään. Kun kalojen luontaista lisääntymispotentiaalia tuetaan, edistetään kalojen selviytymistä ilmastonmuutoksen haasteista. Tämä onnistuu kunnostamalla elinympäristöjä, palauttamalla vaellusyhteyksiä ja vähentämällä valuma-alueilta tulevaa kuormitusta. Seuraavassa tarkastellaan käytännön kunnostustoimia, jotka auttavat tässä tavoitteessa.
Ongelma: Veden lämpötilan nousu tukaloittaa viileää vettä suosivien kalojen oloa
Ilmastonmuutoksen myötä pintavesien keskilämpötila nousee, mikä aiheuttaa viileissä vesissä viihtyville kalalajeille suuria haasteita. Esimerkiksi lohen poikaset eivät selviä korkeissa lämpötiloissa. Lämpö stressaa myös aikuisia kaloja, mikä voi haitata niiden kutuvaellusta.
Mitkä toimenpiteet auttavat pitämään veden viileämpänä ja vähentämään lämpötilan nousua?
Parannetaan varjostusta säilyttämällä puro- ja jokivarsien kasvillisuus koskemattomana, istuttamalla puita sekä lisäämällä puumateriaalia uomaan. Varjostava kasvillisuus vähentää veden lämpötilan nousua, tarjoaa kaloille suojaa ja ravintoa sekä parantaa veden laatua vähentämällä eroosiota ja pidättämällä ravinteita.
Huomioidaan purot ja pohjavesipurkaumapaikat, kuten joenpohjat tai rantapenkkojen lähteet, kunnostuksen ydinalueina ja taimenen elinympäristöinä. Kuivina ja kuumina kesinä ne toimivat kaloille viileinä turvapaikkoina, joissa pohjavesi ylläpitää tasaista virtaamaa.
Kuvassa koskipaikan kunnostamista konetyönä. Puuaineksen, kivien ja soran avulla voidaan tehdä uusia kutu- ja suojapaikkoja kaloille ja monipuolistaa virtausoloja siten, että saadaan aikaan sopivaa elinympäristöä kaikissa vesitilanteissa. Kuva Maare Marttila.
Ongelma: Virtaamien pieneneminen johtaa kutupaikkojen kuivumiseen, jäätymiseen ja mädin tuhoutumiseen
Pitkittyneiden kuivien kausien yleistyminen uhkaa virtavesien kutu- ja poikasalueita, jotka voivat jäädä joko osin tai kokonaan kuiville. Veden vähyys talvella voi johtaa mädin tuhoutumiseen.
Miten edistämme riittäviä virtaamia?
Säännöstellyissä vesistöissä mittausten ja elinympäristömallinnuksen avulla tunnistetaan jokiuoman ongelmakohdat ja säännöstelyn kehittämiskohteet. Saadun tiedon avulla varmistetaan riittävä virtaama ja vedenkorkeus, mikä parantaa kalojen lisääntymis- ja poikastuotantoalueiden olosuhteita.
Sijoitetaan poikaskivikoita, kutusoraikoita, kynnyksiä, virranohjaimia ja syvänteitä niin, että saadaan aikaan riittävä virtausnopeus ja vesisyvyys kaikissa virtaamaolosuhteissa. Esimerkiksi uomaan jätetyt puunrungot luovat syvyys- ja virrannopeusvaihtelua ja lisäävät paikallista vesitilavuutta myös talven alivirtaamatilanteessa.
Parannetaan valuma-alueen vedenpidätyskykyä tasaamaan yli- ja alivirtaamia.
Ongelma: Kiintoainekuormitus ja haitta-aineet vaikeuttavat lisääntymistä
Syys- ja talvisateiden voimistuminen lisää tulvia ja huuhtoutuvan kiintoaineen määrää. Kiintoaine tukkii kalojen kutualueita ja haittaa etenkin herkkää mätivaihetta. Turvepitoisilla valuma-alueilla orgaanista aineista huuhtoutuu entistä enemmän, mikä tummentaa vesistöjä ja muuttaa elinympäristöä. Happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla kuivuusjaksoja seuraavat rankkasateet voivat lisätä virtavesien happamuuspiikkejä, jotka aiheuttavat kalakuolemia ja haittaavat kalojen lisääntymistä.
Miten vähennämme ravinteiden, happaman kuormituksen, metallien ja orgaanisen aineksen huuhtoutumista vesistöön ja torjumme uomaeroosiota?
Kunnostetaan valuma-alueita, ennallistetaan soita ja parannetaan vesiensuojelua kaikessa maankäytössä.
Uomaeroosiota torjutaan suojaamalla eroosioherkkiä rantatörmiä kivien, puumateriaalin ja kasvillisuuden avulla. Eroosio on tärkeää huomioida jokiuoman luonnollisena prosessina, joka muokkaa uoman muotoa ajan myötä. Siksi toimenpiteet kohdistetaan alueille, joissa ihmistoiminta ja äärevöitynyt virtaama lisäävät eroosiota.
Valuma-aluekunnostukset ja jokiuoman elinympäristökunnostukset pitäisi toteuttaa kokonaisvaltaisesti, jotta sekä uoman että sen valuma-alueen tarpeet otetaan huomioon yhtenä kokonaisuutena.
Kuvassa ohitusuoma, joka mahdollistaa kalojen ja muun eliöstön vapaan liikkumisen padon ohi, jolloin ne voivat siirtyä elinympäristöstä toiseen. Kuva Maare Marttila.
Ongelma: Voimakkaasti muutetussa jokiuomassa kyky sopeutua muuttuviin olosuhteisiin on heikentynyt
Vesirakentaminen on monin paikoin estänyt vaelluskalojen luontaisen elinkierron ja vapaan liikkuvuuden. Tilanne heikentää niiden kykyä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin.
Kuinka palautamme luontaisia yhteyksiä valuma-alueilla ja jokiuomassa niin, että vaelluskalakantojen sopeutumiskyky paranee, jokiekosysteemeistä tulee joustavampia ja ne toipuvat paremmin äkillisistä muutoksista?
Kalatiet ja ohitusuomat palauttavat vaellusyhteyksiä, jolloin kalat voivat palata lisääntymään potentiaalisilla alueilla. Vaellusesteen muodostavia patoja voidaan myös purkaa etenkin niissä kohteissa, joissa patoa ei enää tarvita ja tierumpuja voidaan muuttaa esteettömiksi. Kun kalat pääsevät liikkumaan vapaasti, ne voivat siirtyä elinympäristöstä toiseen esimerkiksi kuivuuden tai helteen aikana tai etsiessään sopivia talvehtimispaikkoja. Suunnittelussa on huomioitava muuttuvat olosuhteet, vaihtelevat virtaamat ja lämpenevät vedet.
Jokiuoma ja rantavyöhyke on tärkeä ymmärtää toisiinsa liittyvinä ekosysteemeinä. Niiden keskinäistä yhteyttä saadaan parannettua, kun lisätään suoristetun jokiuoman mutkittelevuutta sekä hyödynnetään tulvatasanteita ja kosteikkoja luonnollisina vesivarastoina.
Vesistöjen kunnostaminen ja ilmaston muutokseen varautuminen ovat yhteistoimintaa
Ilmastonmuutos on vain yksi osa kalastoihin vaikuttavaa kokonaisuutta. Vastuullinen kalastaja varmistaa, että kalastus ei vaaranna kalakantojen kestävyyttä. Lisäksi kalastajien ja vesien käyttäjien on tärkeää osallistua aktiivisesti valuma-alueiden ja vesistöjen hoitoon ja kunnostuksiin, jotta kalakannat voivat säilyä elinvoimaisina myös ilmastonmuutoksen aiheuttamien haasteiden keskellä.
Pia Lehmusvuori ilmastoasiantuntija (luonnonvara-alan sopeutuminen) ELY-keskusten valtakunnallinen ilmastoyksikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukseen on keskitetty maa- ja metsätalousministeriön ohjaama rakennettujen vesien valtakunnallinen erikoistumistehtävä sekä ELY-keskusten valtakunnallinen ilmastoyksikkö.
Kun laittaa hakusanaksi ”kosteikko”, hakukone sylkäisee valtavan määrän eri organisaatioiden sivuja. Voisi sanoa, että kosteikko on muotisana. Hakutuloksissa näkyy runsaasti sivuja, jotka kuuluvat organisaatioille, jotka haluavat parantaa vesistöjen tilaa. Myös luonnon monimuotoisuus ja ilmastopäästöjen vähentäminen on hyvin edustettuna. Lisäksi esille nousevat lintujen ja riistan hyvinvointi sekä kosteikkojen virkistyskäyttö ja opetuksellinen arvo.
Kosteikkoja ehdotetaan tehtäväksi turvepelloille ja soille, painanteisiin sekä vesistöjen rannoille kuormitusta vähentämään. Kosteikkosivustoilla aktivoidaan toimijoita, annetaan suunnitteluohjeita ja tarjotaan rahoitusta. Sivustoilla on paljon kuvauksia onnistuneista hankkeista, mutta kunnollisia seurantatuloksia vähän vähemmän. Joka tapauksessa kosteikot näkyvät ja kuuluvat tällä hetkellä. Ja kosteikkoja rakennetaan koko ajan, mutta ei vielä tarpeeksi?
Määritelmänä kosteikko on laaja. Se on yleisnimitys luontotyypeistä, jotka sijoittuvat kovanmaan ja avoveden välille. Kosteikkoja ovat lampien, järvien ja merien matalat ja märät ranta-alueet, kuten rantaruovikot. Niitä ovat myös suot, tulvametsät, jokisuistot ja kosket. Kosteikot tarjoavat kasvualustan monille lajeille ja ne varastoivat tulvavesiä. Ne ovat samaan aikaan sekä maailman rikkaimpia että uhanalaisimpia ekosysteemejä. Ihminen on muokannut suurimman osan kosteikoista ”hyötykäyttöä” varten – pelloksi, metsäksi tai rakennusmaaksi.
Majava on rakentanut kosteikon puron varteen.
Ilmastonmuutoksen hillitseminen on mielestäni tällä hetkellä ajankohtaisin syy kosteikon rakentamiseen – varsinkin Pohjais-Pohjanmaalla, jossa on paljon turvepeltoja ja vieläkin enemmän metsätalouskäyttöä varten kuivattuja soita. Ilmastonmuutoksen hillinnässä lasketaan Suomessa paljon turvemaiden päästöjen leikkaamiseen varaan. Yksi keino tässä on nostaa pohjaveden pintaa ojitetuilla turvemailla. Kun vettä nostetaan riittävästi, syntyy kosteikko.
Kun kosteikko rakennetaan, monimuotoisuus lisääntyy ja syntyy elinalueita kosteassa ympäristössä viihtyville kasveille ja eläimille. Kosteikko voidaan suunnitella myös jonkun erityisen uhanalaisen lajin elinympäristövaatimuksia painottaen. Vesi- ja rantalinnusto runsastuu uudella kosteikolla usein jo ensimmäisenä keväänä. Kosteikko saattaa ajan kuluessa karuuntua ja rannat kasvavat umpeen. Sen jälkeen linnustokin palautuu ”normaalille” tasolle. Joissakin tapauksessa kosteikkoa hoidetaan niin, että lintujen olosuhteet säilyvät. Maatalouden ympäristötuella toteutettujen monivaikutteisten kosteikkojen hoidosta tehdään sopimus, jolla varmistetaan, että suunniteltu vaikutus jatkuu.
Turvesuon alaosaan on juuri nostettu vesi.
Kaikentyyppiset kosteikot toimivat yleensä valumavesien puhdistajana ja vesistöt kiittävät. EU:n vesipuitedirektiivin perusteella tehdyt vesienhoitosuunnitelmat painottavat Suomessa erittäin vahvasti valuma-alueen ravinnepäästöjen vähentämistä. Kosteikko voidaan suunnitella ja mitoittaa nimenomaan tähän tarkoitukseen.
Vihdissä sijaitseva Hovin kosteikko on erinomainen esimerkki hyvin toimivasta maatalouden vesiensuojelukosteikosta. Kosteikon alkuun on sijoitettu avopintainen syvännealue, joka laskeuttaa tuloveden karkeimmat jakeet. Syvää vyöhykettä seuraa virtaussuuntaan nähden poikittainen vesikasvivyöhyke ja matala vesialue. Kaivumassoista on tehty niemekkeitä ja saari, joilla on merkitystä hydraulisen tehokkuuden ja vaihettumisvyöhykkeen pituuden kannalta. Syvänneosaa lukuun ottamatta kosteikko on tiheän kasvillisuuden peitossa. Hovin kosteikon hyvät kiintoaine- ja ravinnepoistumat selittyvät suurella tehollisella pinta-alalla (5 % valuma-alueesta) sekä pitkällä viipymällä. Kymmenen vuoden keskiarvona se on poistanut noin 70 prosenttia valumaveden kiintoaineesta, noin 60 prosenttia kokonaisfosforista ja noin 50 prosenttia kokonaistypestä.
Myös Oivangin vesiensuojelukosteikko Kuusamossa puhdisti viiden ensimmäisen toimintavuotensa aikana sen läpi virtaavasta liukoisesta fosforista noin 60 prosenttia, ja Oivanginjärven sinileväesiintymät vähentyivät huomattavasti.
EU:n tulvadirektiivi puhuu vesien pidättämisestä valuma-alueelle, ja laaja-alainen kosteikkojen teko valuma-alueelle edistää myös tätä tavoitetta. Jo pienemmätkin kosteikot voivat viivyttää vettä pienellä osa-valuma-alueella ja sitä kautta olla osa alueen kokonaisvaltaista vesienhallintaa.
Ennallistamisasetus on osa EU:n biodiversiteettistrategiaa, ja se hyväksyttiin 17.6.2024. Sen tavoitteena on parantaa luonnon tilaa laajasti eri ympäristöissä. Asetuksen toimeenpano edellyttää luonnon tilaa parantavia toimia esimerkiksi soilla, metsissä, maatalousympäristöissä, rannoilla, merellä ja sisävesissä. Sen mukaan EU-maiden on ennallistettava ojitetuista turvepelloista vuoteen 2050 mennessä 50 prosenttia ja vetettävä niistä neljäsosa. Valuma-alueilla tehtävät toimet ovat tärkeitä myös alapuolisten vesistöjen ja rannikkovesien kannalta.
Ojien tukkimista ei aina mielletä kosteikon rakentamiseksi, mutta laajasti ymmärrettynä sitäkin kautta syntyy kovan maan ja avoveden välisiä alueita. Kun ojitettuja tukitaan, suon pintaa joudutaan rikkomaan laajalta alueelta ja positiiviset vesistövaikutukset syntyvät pitkällä viiveellä. Aiempien kokemusten perusteella yleensä vasta 10 vuoden jälkeen ne alkavat merkittäväsi pidättää ravinteita. Jos vettä voidaan johtaa puhdistumaan luonnontilaiselle suolle, puhutaan pintavalutuksesta ja sen puhdistava vaikutus alkaa välittömästi.
Kosteikkojen käyttötarkoitukset tukevat toisiaan, ja maankäytön muutokset, kuten turvetuotannon päättyminen ja kannattamattomista metsäojituksista ja huonoimmista turvepelloista luopuminen tarjoavat mahdollisuuksia niiden toteuttamiseen. Rahoitusmahdollisuuksia on suunnilleen yhtä paljon kuin käyttötarkoituksiakin. Rahoitusohjelmien ehdot pyrkivät varmistamaan, ettei niitä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen, ja usein tämä rajaa käyttökohteita liikaakin. Kun opettelee suunnistamaan tässä rahoitusohjelmien viidakossa, vai pitäisikö sanoa suossa, voi päästä rakentamaan kosteikon! Siihen ei yleensä tarvita vesilain mukaista lupaa, mutta asia kannattaa jo suunnitteluvaiheessa varmistaa vesilain valvojalta paikallisesta ELY-keskuksesta. Kosteikkosuunnitteluun saa apua myös Pohjois-Suomessa toimivilta yrityksiltä.
Yksinkertaisimmillaan maanomistaja hakee tukea kosteikkoprojektiinsa ja toteuttaa sen omalle maalleen, mutta on myös mahdollista tehdä kosteikko toisen omistamalle maalle, kunhan tekee omistajan kanssa sopimuksen rakentamista. Meillä on myös vesiensuojeluyhdistyksiä ja säätiötä, jotka etsivät kohteita kosteikoille esimerkiksi vesientilan parantamiseksi.
Vastauksena otsikon kysymykseen: miksi ei? Jos kosteikko on hyvin suunniteltu, se ei aiheuta haittaa kenellekään vaan palvelee montaa eri tarkoitusta. Lisäksi kosteikko on edullinen rakentaa, jos löytää paikan, jossa ei tarvita isoja kaivutöitä.
Timo Yrjänä Johtava vesitalousasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 