Category Archives: vesienhoito

Vesiosaamisen kehittäminen – havaintoja valuma-aluelähtöisestä vesienhallintakoulutuksesta

Nostot

Posted on by
Vastaus
Ongen koho keikkuu aalloilla.

Valuma-aluelähtöinen vesienhallintakoulutus järjestettiin osana vesiosaamisen kehittämishanketta 19.11.2024-24.4.2025. Vesiosaamisen kehittämishankkeen tarkoituksena on vahvistaa työelämässä olevien vesialan asiantuntijoiden ja ammattilaisten osaamista tilaamalla ja toteuttamalla koulutusta. Lisäksi tarkoituksena on houkutella alalle uusia osaajia. Valuma-aluelähtöisen vesienhallinnan koulutus oli vesiosaamisen kehittämishankkeen seitsemäs täydennyskoulutuskokonaisuus.

Perustiedot koulutuksesta

Valuma-aluelähtöinen vesienhallinta on olennainen osa sekä vesiensuojelua että kestävää ympäristön- ja vesienhoitoa. Samalla voidaan ylläpitää ja vahvistaa luonnon hiilivarastoja sekä vähentää ilmastoriskejä. Kokonaisvaltaisella suunnittelulla voidaan sovittaa yhteen sekä vesienkäytön että luonnonhoidon tavoitteet. Koulutus tarjosi ajankohtaista tietoa ja asiantuntijaluentoja vesienhallinnan eri osa-alueista ja eri toimintaympäristöissä sovellettavista työkaluista. Läpileikkaavana teemana koulutuskokonaisuudessa kulkivat valuma-aluelähtöisyys ja toimenpiteiden vaikuttavuus.

Koulutuksen toteutti Tapio palvelut Oy yhteistyössä XAMKin ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa. Koulutuksen suunnitteluryhmään kuuluivat näiden lisäksi asiantuntijat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta, Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta ja Suomen ympäristökeskuksesta.

Koulutus koostui 12 Teams-tilaisuudesta, joiden sisällöt koostuivat maa- ja metsätalouden sekä rakennetun ympäristön vesienhallinnasta, ennallistamisesta, vaikuttavuudesta, mallinnuksesta ja paikkatiedosta sekä osallistumisesta ja yhteistyöstä (kuva).

Koulutuksen toteutuskaavio.

Koulutuksen tavoitteet:
• Ymmärtää valuma-alueen käsitteen sekä ominaisuuksien vaikutuksen veden liikkeeseen ja sen laatuun.
• Ymmärtää, mitä tarkoitetaan valuma-aluelähtöisellä vesienhallinnalla ja millaisia tavoitteita ja hyötyjä sen kautta voidaan saavuttaa.
• Tietää ja tunnistaa millaisia työkaluja ja menetelmiä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on käytössä.
• Tuntee tärkeimmät maa- ja metsätaloudessa ja rakennetussa ympäristössä käytettävät vesienhallinnan ratkaisut ja niiden suunnitteluperiaatteet.
• Ymmärtää valuma-alueilla tapahtuvien toimien kytkeytymistä toisiinsa ja havainnoi omaa työtään osana tätä kokonaisuutta. 

Koulutuksessa oli noin 165 osallistujaa, joista 120 oli ELYläisiä. Muita osallistujatahoja edustivat mm. Syke, kunnat, kaupungit, säätiöt ja suojeluyhdistykset. Koulutus oli laajuudeltaan 2 opintopistettä ja se koostui luennoista sekä henkilökohtaisista opintopäiväkohtaisista tehtävistä. Lisäksi tehtiin neljä koulutuksen vaikuttavuutta lisäävää tehtävää. Osallistujista 56 suoritti opintopisteitä.

Mietteitä ja kehittämisajatuksia koulutuksen toteutuksesta

Koulutuksen teemoista kerättiin osallistujilta välipalautetta heti luentopäivien jälkeen ja koulutuksen lopuksi oli mahdollista antaa palautetta koko kokonaisuudesta erillisessä kyselyssä. Vastausten perusteella koulutus sai yleisarvosanaksi 4,15 (arvoasteikko 1 = huono, 5 = erittäin hyvä). Teemakohtaisista sisällöistä parhaat arvosanat saivat valuma-aluetason vaikuttavuus, rakennetun ympäristön vesienhallinta, ennallistaminen ja metsätalouden vesienhallinta.

Toteutuksena puolenpäivän mittaisia koulutuspäiviä pidettiin pääsääntöisesti hyvinä, koska niitä on helpompi lomittaa muiden työtehtävien joukkoon. Osa vastaajista koki luentotahdin kuitenkin liian kuormittavana ja luentojen oheen osa kaipasi pienryhmäkeskusteluja sekä maastokäyntejä. Muutamissa palautteissa toivottiin edes yhtä lähitapaamista kasvokkain. Verkostoituminen ja tutustuminen olisi varmasti saanut puhtia livetilaisuudesta. Onneksi chat-keskustelut kävivät vilkkaana etätoteutuksessamme. Tulevia koulutuksia ajatellen on silti hyvä suosia etätoteutuksissakin vähintään yhtä kasvokkain tapaamista.

Luentokohtaisten tehtävien ja vaikuttavuustehtävän kautta osallistujat pääsivät pohtimaan ja sanoittamaan ajatuksiaan koulutuksen teemoista hieman syvällisemmin omiin työtehtäviinsä peilaten. Tehtävissä tuli esiin useita erinomaisia huomioita ja oivalluksia. Tehtävien perusteella osallistujat olivat käyneet keskustelua omissa organisaatioissaan esim. työkavereiden ja esihenkilöiden kanssa ja pohtivat koulutuksessa opittujen aihepiirien hyödyntämistä omissa työtehtävissään ja miten koulutuksessa opittua voisi jakaa omassa organisaatiossa laajemmalle. Oppimisen näkökulmasta tällainen ajatustenvaihto ja vaikuttavuuspohdinta on tärkeää.

Osallistujien kokemukset ovat samansuuntaisia kuin muissakin vesiosaamisen kehittämishankkeen täydennyskoulutuksissa. Laajan osallistujajoukon erilaisten tarpeiden ja toiveiden huomiointi koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa on koettu haasteeksi myös aikaisemmissa koulutustoteutuksissa. Tasapainottelua on tehty laaja-alaisen ja toisaalta syvällisen tietotarpeen välillä. Syventävää oppimista on tuettu erilaisten tehtävien avulla.

Valuma-aluelähtöinen vesienhallinta on teemana laaja-alainen ja pitää sisällään valtavan määrän tietoa ja huomioitavia asioita. Koulutuksen tavoitteena oli jakaa osallistujille näkemystä valuma-aluelähtöisestä toimenpiteiden suunnittelusta ja toteutuksesta sekä johdattaa osallistujia tiedon lähteille ja lisätä osallistujan valmiuksia tunnistaa valuma-aluelähtöisyyden yhtymäpintoja omiin työtehtäviin.

Koulutuksen tiivis aikataulu ei valitettavasti mahdollistanut syvällistä tutustumista jokaiseen koulutuksen teemaan. Pohdittavaksi jää, onko tulevissa koulutuksissa tarvetta pureutua syvemmälle joihinkin teemoista. Jatkokoulutuksina palautteiden perusteella toivottiin nykyisen teoriapainotteisen koulutuksen rinnalle käytännönläheisiä koulutuksia suunnittelutyön tueksi sisältäen mm. maastotyötä, rakenteiden sijoittamista ja mitoittamista sekä mallinnusosaamista.

Vesiosaamisen kehittämishankkeen koulutuksilla pyritään tukemaan ensisijaisesti työelämässä olevien asiantuntijoiden ammatillisen osaamisen kehittymistä. Vesiosaamisen kehittämishankkeen täydennyskoulutukset ovat tuottaneet oppia myös koulutuksen suunnittelijoille. Hankkeessa on opittu koulutus koulutukselta lisää mm. sisällönsuunnittelusta ja koulutusten koordinoinnista.

Kaikkia vesiosaamisen kehittämishankkeen koulutuksia on edeltänyt tarvekartoitus, jolla selvitetään koulutukseen osallistuvien asiantuntijoiden tietotarpeita sekä toiveita koulutuksesta. Valuma-aluelähtöisen vesienhallintakoulutuksen toteutusta tuki tarvekartoituksen lisäksi tiivis ja hyvä yhteistyö Tapio Palvelut Oy:n ja koulutuksen suunnitteluryhmän välillä.

Kirjoittajat:
Milla Torkkel, vesitalousasiantuntija, vesiosaamisen kehittämishankkeen projektipäällikkö, Kainuun ELY-keskus
Markus Saari, ympäristöasiantuntija, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Anne-Mari Rytkönen, johtava vesitalousasiantuntija, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Henri Vaarala, ylitarkastaja, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Mari Lappalainen, ilmastoasiantuntija, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Essi Hillgren, ohjelmapäällikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus
Eeva Nuotio, johtava vesitalousasiantuntija, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Jouko Lehtoviita, senior advisor, koulutuskoordinaattori, Tapio Palvelut Oy
Mika Marttunen, ryhmäpäällikkö, Suomen ympäristökeskus

Vaelluskalojen elinympäristöjä kunnostetaan muuttuvassa ilmastossa

Nostot

Posted on by
Vastaus

Ilmastonmuutos vaikuttaa monin tavoin virtavesiin ja niissä eläviin vaelluskaloihin. Tulevaisuuden ilmasto on otettava huomioon virtavesien kunnostustoimenpiteissä. Näin voidaan edistää virtavesiekosysteemien ja vaelluskalakantojemme säilymistä elinvoimaisina.

Vedestä käteen nostettu lohenpoikanen.
Lohenpoikasia. Kuva Maare Marttila.

Elinympäristöjen kunnostaminen avainasemassa ilmastonmuutokseen varautumisessa

Vaelluskalojemme, kuten lohen, taimenen ja vaellussiian, ahdinko johtuu pääasiassa vesiympäristön muutoksista. Jokien ja purojen elinympäristökunnostuksilla pyritään parantamaan näiden kalojen ja muun vesieliöstön elinolosuhteita.

Luonnonvarakeskuksen raportti ilmastonmuutoksen vaikutuksista luontoon ja luonnonvaratalouteen kuvaa, miten ilmastonmuutos vaikuttaa kaloihin ja niiden elinympäristöihin. Lisääntyvät hellejaksot ja pintavesien lämpötilan nousu yhdistettynä esimerkiksi rehevöitymisen aiheuttamaan hapen vähyyteen muodostavat riskin kalakannoille. Myös virtaamien äärevöityminen rankkasateiden ja kuivuusjaksojen yhteydessä lisää riskejä.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset heikentävät vaelluskalojen tilannetta entisestään. Kun kalojen luontaista lisääntymispotentiaalia tuetaan, edistetään kalojen selviytymistä ilmastonmuutoksen haasteista. Tämä onnistuu kunnostamalla elinympäristöjä, palauttamalla vaellusyhteyksiä ja vähentämällä valuma-alueilta tulevaa kuormitusta. Seuraavassa tarkastellaan käytännön kunnostustoimia, jotka auttavat tässä tavoitteessa.

Ongelma: Veden lämpötilan nousu tukaloittaa viileää vettä suosivien kalojen oloa

Ilmastonmuutoksen myötä pintavesien keskilämpötila nousee, mikä aiheuttaa viileissä vesissä viihtyville kalalajeille suuria haasteita. Esimerkiksi lohen poikaset eivät selviä korkeissa lämpötiloissa. Lämpö stressaa myös aikuisia kaloja, mikä voi haitata niiden kutuvaellusta.

Mitkä toimenpiteet auttavat pitämään veden viileämpänä ja vähentämään lämpötilan nousua?

  • Parannetaan varjostusta säilyttämällä puro- ja jokivarsien kasvillisuus koskemattomana, istuttamalla puita sekä lisäämällä puumateriaalia uomaan. Varjostava kasvillisuus vähentää veden lämpötilan nousua, tarjoaa kaloille suojaa ja ravintoa sekä parantaa veden laatua vähentämällä eroosiota ja pidättämällä ravinteita.
  • Huomioidaan purot ja pohjavesipurkaumapaikat, kuten joenpohjat tai rantapenkkojen lähteet, kunnostuksen ydinalueina ja taimenen elinympäristöinä. Kuivina ja kuumina kesinä ne toimivat kaloille viileinä turvapaikkoina, joissa pohjavesi ylläpitää tasaista virtaamaa.
Kaivuri kunnostaa kesällä koskipaikkaa.
Kuvassa koskipaikan kunnostamista konetyönä. Puuaineksen, kivien ja soran avulla voidaan tehdä uusia kutu- ja suojapaikkoja kaloille ja monipuolistaa virtausoloja siten, että saadaan aikaan sopivaa elinympäristöä kaikissa vesitilanteissa. Kuva Maare Marttila.

Ongelma: Virtaamien pieneneminen johtaa kutupaikkojen kuivumiseen, jäätymiseen ja mädin tuhoutumiseen

Pitkittyneiden kuivien kausien yleistyminen uhkaa virtavesien kutu- ja poikasalueita, jotka voivat jäädä joko osin tai kokonaan kuiville. Veden vähyys talvella voi johtaa mädin tuhoutumiseen.

Miten edistämme riittäviä virtaamia?

  • Säännöstellyissä vesistöissä mittausten ja elinympäristömallinnuksen avulla tunnistetaan jokiuoman ongelmakohdat ja säännöstelyn kehittämiskohteet. Saadun tiedon avulla varmistetaan riittävä virtaama ja vedenkorkeus, mikä parantaa kalojen lisääntymis- ja poikastuotantoalueiden olosuhteita.
  • Sijoitetaan poikaskivikoita, kutusoraikoita, kynnyksiä, virranohjaimia ja syvänteitä niin, että saadaan aikaan riittävä virtausnopeus ja vesisyvyys kaikissa virtaamaolosuhteissa. Esimerkiksi uomaan jätetyt puunrungot luovat syvyys- ja virrannopeusvaihtelua ja lisäävät paikallista vesitilavuutta myös talven alivirtaamatilanteessa.
  • Parannetaan valuma-alueen vedenpidätyskykyä tasaamaan yli- ja alivirtaamia.

Ongelma: Kiintoainekuormitus ja haitta-aineet vaikeuttavat lisääntymistä

Syys- ja talvisateiden voimistuminen lisää tulvia ja huuhtoutuvan kiintoaineen määrää. Kiintoaine tukkii kalojen kutualueita ja haittaa etenkin herkkää mätivaihetta. Turvepitoisilla valuma-alueilla orgaanista aineista huuhtoutuu entistä enemmän, mikä tummentaa vesistöjä ja muuttaa elinympäristöä. Happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla kuivuusjaksoja seuraavat rankkasateet voivat lisätä virtavesien happamuuspiikkejä, jotka aiheuttavat kalakuolemia ja haittaavat kalojen lisääntymistä.

Miten vähennämme ravinteiden, happaman kuormituksen, metallien ja orgaanisen aineksen huuhtoutumista vesistöön ja torjumme uomaeroosiota?

  • Kunnostetaan valuma-alueita, ennallistetaan soita ja parannetaan vesiensuojelua kaikessa maankäytössä.
  • Uomaeroosiota torjutaan suojaamalla eroosioherkkiä rantatörmiä kivien, puumateriaalin ja kasvillisuuden avulla. Eroosio on tärkeää huomioida jokiuoman luonnollisena prosessina, joka muokkaa uoman muotoa ajan myötä. Siksi toimenpiteet kohdistetaan alueille, joissa ihmistoiminta ja äärevöitynyt virtaama lisäävät eroosiota.
  • Valuma-aluekunnostukset ja jokiuoman elinympäristökunnostukset pitäisi toteuttaa kokonaisvaltaisesti, jotta sekä uoman että sen valuma-alueen tarpeet otetaan huomioon yhtenä kokonaisuutena.
Mutkittelevassa ohitusuomassa juoksee virtaava vesi.
Kuvassa ohitusuoma, joka mahdollistaa kalojen ja muun eliöstön vapaan liikkumisen padon ohi, jolloin ne voivat siirtyä elinympäristöstä toiseen. Kuva Maare Marttila.

Ongelma: Voimakkaasti muutetussa jokiuomassa kyky sopeutua muuttuviin olosuhteisiin on heikentynyt

Vesirakentaminen on monin paikoin estänyt vaelluskalojen luontaisen elinkierron ja vapaan liikkuvuuden. Tilanne heikentää niiden kykyä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin.

Kuinka palautamme luontaisia yhteyksiä valuma-alueilla ja jokiuomassa niin, että vaelluskalakantojen sopeutumiskyky paranee, jokiekosysteemeistä tulee joustavampia ja ne toipuvat paremmin äkillisistä muutoksista?

  • Kalatiet ja ohitusuomat palauttavat vaellusyhteyksiä, jolloin kalat voivat palata lisääntymään potentiaalisilla alueilla. Vaellusesteen muodostavia patoja voidaan myös purkaa etenkin niissä kohteissa, joissa patoa ei enää tarvita ja tierumpuja voidaan muuttaa esteettömiksi. Kun kalat pääsevät liikkumaan vapaasti, ne voivat siirtyä elinympäristöstä toiseen esimerkiksi kuivuuden tai helteen aikana tai etsiessään sopivia talvehtimispaikkoja. Suunnittelussa on huomioitava muuttuvat olosuhteet, vaihtelevat virtaamat ja lämpenevät vedet.
  • Jokiuoma ja rantavyöhyke on tärkeä ymmärtää toisiinsa liittyvinä ekosysteemeinä. Niiden keskinäistä yhteyttä saadaan parannettua, kun lisätään suoristetun jokiuoman mutkittelevuutta sekä hyödynnetään tulvatasanteita ja kosteikkoja luonnollisina vesivarastoina.

Vesistöjen kunnostaminen ja ilmaston muutokseen varautuminen ovat yhteistoimintaa

Ilmastonmuutos on vain yksi osa kalastoihin vaikuttavaa kokonaisuutta. Vastuullinen kalastaja varmistaa, että kalastus ei vaaranna kalakantojen kestävyyttä. Lisäksi kalastajien ja vesien käyttäjien on tärkeää osallistua aktiivisesti valuma-alueiden ja vesistöjen hoitoon ja kunnostuksiin, jotta kalakannat voivat säilyä elinvoimaisina myös ilmastonmuutoksen aiheuttamien haasteiden keskellä.

Teksti:
Maare Marttila
ylitarkastaja (rakennettujen vesien valtakunnallinen erikoistumistehtävä)
vesistöyksikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Henkilökuva.

Pia Lehmusvuori
ilmastoasiantuntija (luonnonvara-alan sopeutuminen)
ELY-keskusten valtakunnallinen ilmastoyksikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Henkilökuva.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukseen on keskitetty maa- ja metsätalousministeriön ohjaama rakennettujen vesien valtakunnallinen erikoistumistehtävä sekä ELY-keskusten valtakunnallinen ilmastoyksikkö.

Miksi kosteikkoja kannattaa rakentaa?

Nostot

Posted on by
1

Kun laittaa hakusanaksi ”kosteikko”, hakukone sylkäisee valtavan määrän eri organisaatioiden sivuja. Voisi sanoa, että kosteikko on muotisana. Hakutuloksissa näkyy runsaasti sivuja, jotka kuuluvat organisaatioille, jotka haluavat parantaa vesistöjen tilaa. Myös luonnon monimuotoisuus ja ilmastopäästöjen vähentäminen on hyvin edustettuna. Lisäksi esille nousevat lintujen ja riistan hyvinvointi sekä kosteikkojen virkistyskäyttö ja opetuksellinen arvo.

Kosteikkoja ehdotetaan tehtäväksi turvepelloille ja soille, painanteisiin sekä vesistöjen rannoille kuormitusta vähentämään. Kosteikkosivustoilla aktivoidaan toimijoita, annetaan suunnitteluohjeita ja tarjotaan rahoitusta. Sivustoilla on paljon kuvauksia onnistuneista hankkeista, mutta kunnollisia seurantatuloksia vähän vähemmän. Joka tapauksessa kosteikot näkyvät ja kuuluvat tällä hetkellä. Ja kosteikkoja rakennetaan koko ajan, mutta ei vielä tarpeeksi?

Määritelmänä kosteikko on laaja. Se on yleisnimitys luontotyypeistä, jotka sijoittuvat kovanmaan ja avoveden välille. Kosteikkoja ovat lampien, järvien ja merien matalat ja märät ranta-alueet, kuten rantaruovikot. Niitä ovat myös suot, tulvametsät, jokisuistot ja kosket. Kosteikot tarjoavat kasvualustan monille lajeille ja ne varastoivat tulvavesiä. Ne ovat samaan aikaan sekä maailman rikkaimpia että uhanalaisimpia ekosysteemejä. Ihminen on muokannut suurimman osan kosteikoista ”hyötykäyttöä” varten – pelloksi, metsäksi tai rakennusmaaksi.

Majava on rakentanut kosteikon puron varteen.

Ilmastonmuutoksen hillitseminen on mielestäni tällä hetkellä ajankohtaisin syy kosteikon rakentamiseen – varsinkin Pohjais-Pohjanmaalla, jossa on paljon turvepeltoja ja vieläkin enemmän metsätalouskäyttöä varten kuivattuja soita. Ilmastonmuutoksen hillinnässä lasketaan Suomessa paljon turvemaiden päästöjen leikkaamiseen varaan. Yksi keino tässä on nostaa pohjaveden pintaa ojitetuilla turvemailla. Kun vettä nostetaan riittävästi, syntyy kosteikko.

Kun kosteikko rakennetaan, monimuotoisuus lisääntyy ja syntyy elinalueita kosteassa ympäristössä viihtyville kasveille ja eläimille. Kosteikko voidaan suunnitella myös jonkun erityisen uhanalaisen lajin elinympäristövaatimuksia painottaen. Vesi- ja rantalinnusto runsastuu uudella kosteikolla usein jo ensimmäisenä keväänä. Kosteikko saattaa ajan kuluessa karuuntua ja rannat kasvavat umpeen. Sen jälkeen linnustokin palautuu ”normaalille” tasolle. Joissakin tapauksessa kosteikkoa hoidetaan niin, että lintujen olosuhteet säilyvät. Maatalouden ympäristötuella toteutettujen monivaikutteisten kosteikkojen hoidosta tehdään sopimus, jolla varmistetaan, että suunniteltu vaikutus jatkuu.

Turvesuon alaosaan on juuri nostettu vesi.

Kaikentyyppiset kosteikot toimivat yleensä valumavesien puhdistajana ja vesistöt kiittävät. EU:n vesipuitedirektiivin perusteella tehdyt vesienhoitosuunnitelmat painottavat Suomessa erittäin vahvasti valuma-alueen ravinnepäästöjen vähentämistä. Kosteikko voidaan suunnitella ja mitoittaa nimenomaan tähän tarkoitukseen.

Vihdissä sijaitseva Hovin kosteikko on erinomainen esimerkki hyvin toimivasta maatalouden vesiensuojelukosteikosta. Kosteikon alkuun on sijoitettu avopintainen syvännealue, joka laskeuttaa tuloveden karkeimmat jakeet. Syvää vyöhykettä seuraa virtaussuuntaan nähden poikittainen vesikasvivyöhyke ja matala vesialue. Kaivumassoista on tehty niemekkeitä ja saari, joilla on merkitystä hydraulisen tehokkuuden ja vaihettumisvyöhykkeen pituuden kannalta. Syvänneosaa lukuun ottamatta kosteikko on tiheän kasvillisuuden peitossa. Hovin kosteikon hyvät kiintoaine- ja ravinnepoistumat selittyvät suurella tehollisella pinta-alalla (5 % valuma-alueesta) sekä pitkällä viipymällä. Kymmenen vuoden keskiarvona se on poistanut noin 70 prosenttia valumaveden kiintoaineesta, noin 60 prosenttia kokonaisfosforista ja noin 50 prosenttia kokonaistypestä.

Myös Oivangin vesiensuojelukosteikko Kuusamossa puhdisti viiden ensimmäisen toimintavuotensa aikana sen läpi virtaavasta liukoisesta fosforista noin 60 prosenttia, ja Oivanginjärven sinileväesiintymät vähentyivät huomattavasti.

EU:n tulvadirektiivi puhuu vesien pidättämisestä valuma-alueelle, ja laaja-alainen kosteikkojen teko valuma-alueelle edistää myös tätä tavoitetta. Jo pienemmätkin kosteikot voivat viivyttää vettä pienellä osa-valuma-alueella ja sitä kautta olla osa alueen kokonaisvaltaista vesienhallintaa.

Ennallistamisasetus on osa EU:n biodiversiteettistrategiaa, ja se hyväksyttiin 17.6.2024. Sen tavoitteena on parantaa luonnon tilaa laajasti eri ympäristöissä. Asetuksen toimeenpano edellyttää luonnon tilaa parantavia toimia esimerkiksi soilla, metsissä, maatalousympäristöissä, rannoilla, merellä ja sisävesissä. Sen mukaan EU-maiden on ennallistettava ojitetuista turvepelloista vuoteen 2050 mennessä 50 prosenttia ja vetettävä niistä neljäsosa. Valuma-alueilla tehtävät toimet ovat tärkeitä myös alapuolisten vesistöjen ja rannikkovesien kannalta.

Ojien tukkimista ei aina mielletä kosteikon rakentamiseksi, mutta laajasti ymmärrettynä sitäkin kautta syntyy kovan maan ja avoveden välisiä alueita. Kun ojitettuja tukitaan, suon pintaa joudutaan rikkomaan laajalta alueelta ja positiiviset vesistövaikutukset syntyvät pitkällä viiveellä. Aiempien kokemusten perusteella yleensä vasta 10 vuoden jälkeen ne alkavat merkittäväsi pidättää ravinteita. Jos vettä voidaan johtaa puhdistumaan luonnontilaiselle suolle, puhutaan pintavalutuksesta ja sen puhdistava vaikutus alkaa välittömästi.

Kosteikkojen käyttötarkoitukset tukevat toisiaan, ja maankäytön muutokset, kuten turvetuotannon päättyminen ja kannattamattomista metsäojituksista ja huonoimmista turvepelloista luopuminen tarjoavat mahdollisuuksia niiden toteuttamiseen. Rahoitusmahdollisuuksia on suunnilleen yhtä paljon kuin käyttötarkoituksiakin. Rahoitusohjelmien ehdot pyrkivät varmistamaan, ettei niitä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen, ja usein tämä rajaa käyttökohteita liikaakin. Kun opettelee suunnistamaan tässä rahoitusohjelmien viidakossa, vai pitäisikö sanoa suossa, voi päästä rakentamaan kosteikon! Siihen ei yleensä tarvita vesilain mukaista lupaa, mutta asia kannattaa jo suunnitteluvaiheessa varmistaa vesilain valvojalta paikallisesta ELY-keskuksesta. Kosteikkosuunnitteluun saa apua myös Pohjois-Suomessa toimivilta yrityksiltä.

Yksinkertaisimmillaan maanomistaja hakee tukea kosteikkoprojektiinsa ja toteuttaa sen omalle maalleen, mutta on myös mahdollista tehdä kosteikko toisen omistamalle maalle, kunhan tekee omistajan kanssa sopimuksen rakentamista. Meillä on myös vesiensuojeluyhdistyksiä ja säätiötä, jotka etsivät kohteita kosteikoille esimerkiksi vesientilan parantamiseksi.

Vastauksena otsikon kysymykseen: miksi ei? Jos kosteikko on hyvin suunniteltu, se ei aiheuta haittaa kenellekään vaan palvelee montaa eri tarkoitusta. Lisäksi kosteikko on edullinen rakentaa, jos löytää paikan, jossa ei tarvita isoja kaivutöitä.

Timo Yrjänä
Johtava vesitalousasiantuntija
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Helmin päivänä huomio heikentyneisiin elinympäristöihin

Nostot

Posted on by
Vastaus

Elinympäristöjen heikentyminen, jolla tarkoitetaan luontotyyppien määrän vähentymistä ja laadun heikentymistä, on johtanut monen meidän alkuperäiseen luontoomme kuuluvan eliölajin vähentymiseen ja uhanalaistumiseen. Luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttäminen on ilmaston muutokseen sopeutumisen rinnalla toinen suurista globaaleista haasteista, joihin pitää pystyä vastaamaan.

Helmi-ohjelma alkoi vuonna 2021 ja jatkuu valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti vuoteen 2030 asti. Tavoitteena on kunnostaa ja hoitaa eniten heikentyneitä ja luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävimpiä elinympäristöjä hyvin suuri määrä – valtakunnallinen tavoite on kymmeniä tuhansia hehtaareja.

Luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus osallistuu vahvasti ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön laatiman Helmi-ohjelman toimeenpanoon. Pohjois-Pohjanmaalla elinympäristöjen tilan heikentyminen ja eliölajien ahdinko tunnistettiin jo vuosikymmeniä sitten ja tilanteen korjaamiseksi aloitettiin kunnostus- ja hoitotyöt 1990-luvulla. Tämän jälkeen työtä on jatkettu ja laajennettu.

Helmi-ohjelman ensimmäisen neljän toimintavuoden aikana olemme olleet aktiivisia soiden suojelun ja ennallistamisen, lintuvesien kunnostuksen, perinnebiotooppien kunnostuksen sekä pienvesien ja rantaluonnon kunnostuksen teemoissa. Näissä Helmi-teemoissa olemme tehneet konkreettisia suojelu- ja hoitotöitä luonnon monimuotoisuuden hyväksi. Suojelualueita on hankittu tai perustettu tuhansia hehtaareja ja kunnostus- ja hoitotöitä on tehty usean sadan hehtaarin alueella.

Maakunnan arvokkailla lintuvesikohteilla on tehty laajamittaisia kunnostuksia muun muassa poistamalla vesilinnuille haitallista ravintokilpailua aiheuttavaa särkikalakantaa poistokalastuksin, kunnostamalla ja hoitamalla satoja hehtaareja aiemmin avoimia rantaniittyjä ja testaamalla uusia pesintöjä suojaavia tai parantavia pesimäpaikkaratkaisuja.

Perinnebiotooppeja on kunnostettu ja hoidettu useita satoja hehtaareja. Kunnostukset ovat sisältäneet laajoja raivauksia, ruovikon poistoa, laidunaitojen pystyttämistä ja myös laidunnuksen järjestämistä. Tavoitteena on ollut, että kunnostetuille alueille löydetään maatalousyrittäjä huolehtimaan kohteen jatkuvasta hoidosta maatalouden ympäristökorvausjärjestelmän tuella, joka on ylivoimaisesti tärkein jatkuvan hoidon rahoituskeino.

Pienvesiä ja rantaluontoa on kunnostettu yli kymmenellä kohteella. Nämä ovat sisältäneet muun muassa kolmen puron ja yli kymmenen hiekkaranta- ja dyynialueen kunnostuksen. Kunnostustarvetta ja myös mahdollisuuksia on vielä paljon enemmän.

Kuvapari Pyhäjoen Yppärinjokisuun hiekkaranta- ja dyynialueen kunnostuksesta. Ylempi kuva alueesta ennen kunnostusta ja alempi kuva kunnostusten jälkeen. Kuvat: Ulla Ahola.



Luonnon monimuotoisuuden kannalta laajamittaisella elinympäristöjen kunnostuksella ja hoidolla on jo saavutettu merkittäviä myönteisiä tuloksia. Esimerkiksi eräiden Perämeren ranta-alueilla pesivien uhanalaisten lintulajien pesimäkannat ovat hyötyneet hoito- ja kunnostustöistä. Jo nyt saavutetut myönteiset tulokset ovat rohkaisevia sillä luonnon prosessit ja muutokset populaatiotasolla ovat usein hitaita ja voivat vaatia vuosia tai vuosikymmeniä ennen kuin vaikutukset näkyvät.

Heikentyneitä elinympäristöjä on käytettävissä oleviin voimavaroihin nähden todella paljon. Kaikkea ei pystytä kunnostamaan valtion rahoituksella, mutta hyvien esimerkkien ja myönteisten kokemusten avulla saadaan mukaan uusia toimijoita. Työ luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi jatkuu ja laajenee uusille alueille vuonna 2024.

Jorma Pessa
Ylitarkastaja, luonto- ja alueidenkäyttöyksikkö
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjoisen Suomen vesihuoltostrategia 2050 ja onnistumisen ajatuksia monipuolisesta yhteistyöstä

Nostot

Posted on by
Vastaus

Tänä vuonna olemme laatineet pohjoisen Suomen vesihuoltostrategian 2050, joka täydentää kahta aiempaa alueellista strategiaa läntisessä sekä eteläisessä ja itäisessä Suomessa. Tulevaisuuteen suuntautuvaa suunnittelua on tehty valtakunnan tasolla, monialaisessa yhteistyössä. Työtä on tehty useissa eri ryhmissä ja sidosryhmätilaisuuksissa pääosin etäyhteyksillä. Mukana on ollut vesihuoltoalan toimijoita ja viranomaisia eri organisaatiosta maantieteellisesti laajalta alueelta Kainuun, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnista.

Organisaatiot tarvitsevat toimintaansa tavoitteita ja toteuttamista varten suunnitelmia. Tavoitteet toteutuvat harvoin vahingossa tai muun työn ohessa, vasemmalla kädellä. Ilman strategista suunnittelua tekeminen voi olla sitä sun tätä ja kokonaiskuvassa voimme ohjautua väärään suuntaan.

Ankka vai jänis?
Vuoden 2023 aikana Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus järjesti vesihuollon koulutusmoduulin, jossa käsiteltiin vesihuoltoa mm. kokonaisturvallisuudesta hallintoon, kestävyydestä talouteen ja organisaatiomuodoista kaavoitukseen. Luennoitsija käytti esimerkkinä klassista filosofi Wittgensteinin kuvaa ankkajäniksestä, jossa on nähtävissä joko ankka tai jänis, mutta ei molempia yhtä aikaa. Samalla tavalla strategiatyössäkin saattaa asia näyttää toisesta organisaatiosta tai toisen ihmisen näkökulmasta katsottuna hyvin erilaiselta; osa meistä näkee kuvassa heti jäniksen toiset taas ankan.

Näin tarkastellen voimme nähdä uhkia ja riskejä, joita emme aiemmin nähneet ja varautua niihin entistä paremmin. Ehkä olemme uskoneet itse edistävämme esimerkiksi kestävää kehitystä, mutta samalla toimintamme on estänyt toista toimijaa omissa kestävän kehityksen tavoitteissaan. Kun nämä kohdat löytyvät, voimme kenties yhdessä ja toisiamme tukemalla jatkaa tavoitteiden saavuttamista. Oman ja toisten tekemisen parempi ymmärrys voi lisätä työmme vaikuttavuutta.

Vesihuollon voi hyvinkin nähdä pelkästään jäniksenä: teknisenä toimialana, jossa huolehditaan veden otosta, käsittelystä ja jakelusta sekä jäteveden kuljetuksesta, puhdistamisesta ja lopulta purkamisesta takaisin luontoon. Vesihuollon voi kuitenkin nähdä myös ankkana: monipuolisena vastuullisuustoimijana, jolla on ulottuvuuksia esimerkiksi sosiaaliseen, taloudelliseen ja ympäristövastuullisuuteen. Näin ajatellen vesihuollon verkostot ulottuvatkin sen fyysisiä rajoja paljon laajemmalle. Sitä kautta voi löytyä uusia yhteistyötahoja, joiden kanssa kehittää vesihuoltoa aivan uudella tavalla.

Jotta vesihuoltoa tarkasteltaisiin riittävän laaja-alaisesti ja monipuolisesti, strategiatyöhön tarvitaan heitä, jotka näkevät ankan ja heitä, jotka näkevät jäniksen. Itselleni herää ajatus, voisiko kuvassa nähdä vielä jotain muutakin? Mitä tapahtuu, jos tarkastelemme ympäristöä kuvan ulkopuolelta? Entä jos jäniksiä onkin monta tai jos ankka onkin sorsa?

Strategiatyö on jatkuvaa parantamista
Ajattelen, että strategiatyön onnistumisen edellytyksenä on monipuolisen ajattelun ja sitoutuneen ihmisjoukon lisäksi perinteinen laatutyön mekanismi eli jatkuva parantaminen. Tämä ei tarkoita sitä, että veren maku suussa kilvoitellaan ajan kanssa tehokkaampina ja tehdään yhtäaikaisesti kasapäin toimenpiteitä. Enemmänkin on kyse tasaisesta ja hallitusta eteenpäin menemisestä. Kun meillä on tarvittava osaaminen kasassa, alamme toteuttaa ehkä pieniäkin, mutta vaikuttavia tekoja unohtamatta toimintaympäristön muutoksien – tai muuttumattomuuden – tarkkailua. Toimintaa pitää arvioida ja palata taas tarkastelemaan, onko meillä tarvittava osaaminen käytössä. Näin toimien strategia ei vanhene, vaan se mukautuu tarpeidemme mukaisesti.

Jatkuvan parantamisen mallista on yksinkertainen esimerkki
Heidi Collianderin opinnäytteessä vuodelta 2020. Kuvassa mukaelma siitä.

Pohjoisen Suomen vesihuoltostrategiassa mukana sitoutunutta porukkaa
Olen ilolla saanut olla mukana tässä strategiatyössä. Havaintoni mukaan ihmiset pystyivät luomaan luottamuksen ilmapiirin etäyhteyksinkin ja kertoivat näkemyksiään hyvinkin avoimesti eri kokoonpanoissa. Ensimetreillä työhön sitoutuneet ihmiset ovat kulkeneet matkassamme koko ajan, eikä itselläni ole epäilystäkään, etteikö tämä yhteistyö jatkuisi käytännön tasollakin, kun pääsemme aloittamaan toimenpiteiden toteuttamisen.

Toivon, että viesti työstämme välittyy laajalle ja innostamme lisää väkeä mukaan vesihuollon strategian toteuttamiseen. Toimintaan voi tutustua uusilla nettisivuillamme, olemalla rohkeasti yhteydessä asiantuntijoihin ja hyppäämällä mukaan tilaisuuksiin!

Piia Kepanen
Johtava vesitalousasiantuntija,
Etelä-Savon ELY-keskus
Pohjoisen Suomen vesihuoltostrategia 2050

Virkamiehen mietteitä laiturin nokalta – puhdas järvivesi on iso ilo

Posted on by
Vastaus
Henkilökuva Tero Väisäsestä
Tero Väisänen on ELY-keskuksen vesistöyksikön päällikkö, joka on työurallaan tehnyt pitkään työtä vesistöjen parissa.

Vietin kesälomaa Saimaan vesistön Haukiveden saaressa. Loma-aikana sää suosi lomailijaa ja veden lämpötilakin nousi reilusti päälle 20 asteen. Kaikki oli siis kunnossa lomailua ajatellen.

Sinilevä, tuo ikuinen vesillä liikkujan ja virkistäytyjän vihollinen, iski ensimmäisellä lomaviikolla – juhannusviikolla. Piti ihan miettiä, menenkö uimaan vai en. Samoin saunaveden käyttö arvelutti. Insinööri löytää useimmiten ratkaisun. Joten pumppu järveen ja imupää riittävän syvälle, jotta ainakaan pinnalle kertyneet sinilevähippuset eivät saunaveteen päädy. Varmistelin vielä asiaa laittamalla pumpun perään suodattimet, joilla saisin pääosan vedessä olevista hiukkasista ja biomassasta pois. Mutta sinilevistä saunaveteen jo mahdollisesti liuenneita myrkkyjä suodattimetkaan eivät poista.

Sinilevää oli ensimmäisen viikon ajan, mutta sitten se katosi. Helteitä jatkui vielä kolmen lomaviikon ajan sään vaihdellessa lähinnä vain tuulisuuden mukaan. Oli jopa useita lähes tyyniä päiviä peräkkäin. Sinilevä pysyi kuitenkin poissa, ei edes pieniä hippusia näkynyt. Ensimmäisen lomaviikon ajatukseni kaikkien aikojen sinileväkesästä ei toteutunutkaan.

Kuva Tero Väisäsestä ja kalasaaliista

Muistin keskustelleeni 90-luvun lopulla vesistöjen kunnostusgurun K. Matti Lappalaisen kanssa edellisenä syksynä törmäämääni ilmiöön, jossa rehevöitymisen kynnyksellä oleva järvi sinnitteli levättömänä syyskuun lopulle ja sitten lokakuun koittaessa sinilevää oli massaesiintymänä.  Matti muistutti minua ravinteista sekä niiden saatavuudesta ja käyttökelpoisuudesta. Syksyllä sinilevät sai riehaantumaan muista lähteistä kuten hajoavasta kasvi- ja levämassasta vapautunut fosfori, vaikka vesi olikin jo Pohjois-Suomessa varsin viileää. Typpeä kun useat sinilevät osaavat itse ottaa ilmakehästä tarpeensa verran.

Palataan mökkijärveni sinileviin. Matti kertoi samaisen keskusteluhetken aikana, että alkukesän sinileväesiintymiin fosfori tulee pääosin tulvavesien mukana yläpuoliselta valuma-alueelta ja loppukesän sinileväesiintymien fosfori taas on lähtöisin järven omista varastoista.  Pitäisikö tässä siis alkaa sormea heristämään Varkauteen, Leppävirralle, Kuopioon ja aina kenties Iisalmeen asti. Koittakaapa nyt elää siivommin siellä yläjuoksulla, ettei ravinteita kulkeudu alavirtaan tulvavesien mukana. No ehkä en kuitenkaan.

Mutta se, mitä teen tulevinakin vuosina on, että jatkan mökkijärven vesien kunnon tarkkailua, otan kantaa vesienhoitoon ja -suojeluun, kun siihen on mahdollisuus sekä tietenkin teen parhaani oman mökkiasumisen vesistökuormituksen minimoimiseksi. Oletko sinä mökkilomailija kiinnittänyt huomiota mökkijärvesi kuntoon ja vesiensuojeluun? Se muuten kannattaa.  Kirjaa havainnot päivämäärineen ylös, ota valokuvia ja kannattaahan ne havainnot tallettaa myös Järviwikiin mökkipäiväkirjan lisäksi.   Siinä minullakin on tekemistä pimenevinä syysiltoina, kun en lomalla ehtinyt.

Tero Väisänen
vesistöyksikön päällikkö

Vesiensuojelun haasteita ratkotaan yhteistyössä – Pohjois-Pohjanmaan virtavesissä tarvitaan toimenpiteitä hyvän ekologisen tilan saavuttamiseksi

Posted on by
Vastaus

Kalajoelta Kuivajoelle ulottuvalla alueella ihmisen toiminta on lisännyt mereen päätyvän fosforin määrää yli 500 ja typen määrää 9 500 tonnilla vuodessa.

Potrettikuva Anne Laineesta.
Anne Laine on ylitarkastaja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen vesistöyksikössä.

Suomen puolelta tulee Perämereen vuosittain keskimäärin lähes 2 000 kuutiometriä vettä joka sekunti. Jokivesien mukana kulkeutuu aineksia, joiden liikkeelle lähtemistä sateet ja maan muokkaaminen lisäävät.

Kalajoelta Kuivajoelle ulottuvalla alueella ihmisen toiminta on lisännyt mereen päätyvän fosforin määrää yli 500 ja typen määrää 9 500 tonnilla vuodessa. Runsas vuosi sitten tehdyssä pintavesien tilan arvioinnissa saatiin viitteitä rannikkovesien ekologisen tilan heikentymisestä.

Potrettikuva Jonas Liimatasta.
Jonas Liimatta on Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja.

Rannikon tuntumaan sijoittuvat myös heikoimmassa tilassa olevat sisävedet. Pohjois-Pohjanmaalla virtavesien yhteen lasketusta pituudesta lähes puolessa tarvitaan toimenpiteitä hyvän ekologisen tilan saavuttamiseksi.

Järvien tilanne on parempi. Niiden yhteen lasketusta pinta-alasta 96 prosenttia on jo nyt hyvässä tai erinomaisessa tilassa. Pinta-ala ei kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä kymmenien järvien tila vaatii kohentamista ja ilman huolenpitoa lukuisten muidenkin järvien ja jokien tila uhkaa heikentyä.

Liettyminen ja rehevöityminen ovat suurimpia vesiensuojelullisia haasteita, mutta myös vesirakentaminen on muuttanut jokien ja järvien tilaa. Lukuiset toimijat ovat edistäneet vesiensuojelua vuosien mittaan ja tehtävää riittää jatkossakin. Valunnan ja rankkasateiden kasvaminen ja talvitulvien yleistyminen lisäävät ojitetuilta ja muuten muokatuilta alueilta lähtevää kuormitusta. Merkittävä osa ravinteista huuhtoutuu vesistöihin tulva-aikana.

Toisaalta kesäaikaisten kuivuusjaksojen yleistyminen lisää jokivesien käyttöä kastelutarkoituksiin ja kasvattaa happamuuskuormituksen riskiä. Vesien tilan kannalta ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen on entistä tärkeämpää.

Ehdotus Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosille 2022-2027 on kuultavana toukokuun puoliväliin asti. Suunnitelma kattaa vesistöt Kalajoelta Kuivajoelle niiden välisine maa-alueineen ja rannikkovesineen. Perämereen laskevien vesistöjen lisäksi mukana ovat itään purkautuvien Koutajoen ja Vienan Kemin latva-alueet sekä koko alueen pohjavedet. Suunnitelman toteutusta tukemaan on laadittu toimenpideohjelma. Siinä esitetään laaja valikoima vesien tilan parantamiseksi ja ylläpitämiseksi tarvittavia toimenpiteitä.

Tavoitteena on vähentää rehevöitymisen ja happamuuskuormituksen lisäksi vesiympäristölle vaarallisten ja haitallisten aineiden päästöjä sekä muita vesieliöstön kannalta haitallisia muutoksia.

Yhteistyöllä on alueella pitkät perinteet ja tuloksia saavutetaan koko ajan. Toimijakenttä on laaja.

Taimen on palannut Hupisaarten puroihin, pitkäjänteinen hoitokalastus, niitto ja ulkoisen kuormituksen vähentäminen ovat parantaneet järvien tilaa ja Vääräjoen ja Siiponjoen kunnostukset on saatu valmiiksi. Olhavanjoessa ja Kuivajoessa käynnistetyt kunnostukset ovat edenneet hyvin. Kuusamon ja Rokuan kirkasvetisiä järviä vaivaavan vesiruton poistomenetelmistä ja hyödyntämisestä on hankittu lisätietoa. Massaesiintymiä vähentämällä voidaan edistää luontaisen lajiston elpymistä. Monimuotoisuutta turvaamaan on kunnostettu kymmeniä puroja ja rakennettu vesiensuojelukosteikkoja, myös Suomen suurin kosteikko.

”Erityistoimia vaativat myös purot, joissa esiintyy uhanalaista raakkua. Tarvitaan kokonaisvaltaista, kokonaiset valuma-alueet kattavaa työtä.”

Vuonna 2022 alkavalle uudelle vesienhoitokaudelle tarvittavien järvi- ja virtavesikunnostusten lisäksi toimenpideohjelmassa esitetään kalojen kulun edistämistä kahteenkymmeneen kohteeseen. Hankkeista merkittävin on kalateiden sekä smolttien alasvaelluksen mahdollistavien rakenteiden toteuttaminen Iijoen alaosalla. Yhteistyönä laadittu Iijoen vesistövisio on antanut pohjaa joen kehittämiselle.

Merikosken kalatien vilkas liikenne on osaltaan innostanut hakemaan yhteistä näkemystä Oulujoen kehittämiseen. Puroissa ja latvavesissä on syytä jatkaa kuormituksen vähentämisen lisäksi tierummuista syntyneiden vaellusesteiden poistoa.

Erityistoimia vaativat myös purot, joissa esiintyy uhanalaista raakkua. Tarvitaan kokonaisvaltaista, kokonaiset valuma-alueet kattavaa työtä.

ELY-keskukset ovat valmistelleet ehdotuksen vesienhoitosuunnitelmaksi sidosryhmiensä tukemana. Niin suunnittelussa kuin toteutuksessa on mukana eri tahoja ja meistä jokaisen omilla toimilla on merkitystä. Vesiympäristöt toipuvat hitaasti ja siksi työnkin on oltava pitkäjänteistä.

Valtakunnallisten ohjelmien myötä on tarjolla aiempaa enemmän rahoitusta vesien ja elinympäristöjen hyväksi tehtävälle työlle. ELY-keskuksen ympäristöasioiden asiakaspalvelu vastaa kyselyihin ja tarvittaessa ohjaa ottamaan yhteyttä asiantuntijoihin. Kuulemisaineistoihin voi tutustua verkkosivun www.ymparisto.fi/vaikutavesiin kautta.

Anne Laine ja Jonas Liimatta

Kolumni on alun perin julkaistu Kalevassa 22.1.2021.