TE-palveluiden uudistus TE2024 on jo oven takana ja alkaa vuoden 2025 alusta. TE2024-uudistuksessa työ- ja elinkeinopalvelut siirtyvät valtion vastuulta kuntien järjestämisvastuulle. Työ- ja elinkeinotoimistot lakkaavat ja niiden henkilöstöä siirtyy liikkeenluovutuksella kuntien työntekijöiksi. Noin 100 lakisääteistä TE-palvelua siirtyy kunnille hoidettavaksi. Samassa yhteydessä kunnille siirtyy myös kotoutumiseen liittyviä palveluita. Kyseessä on suuri uudistus kunnille, työnhakijoille, palveluntuottajille sekä elinkeinoelämälle.
ELY-keskuksen kilpailuttamat TE-palveluhankinnat siirtyvät kuntien järjestämisvastuulle. Työvoimakoulutusten, valmennuspalveluiden ja TE-asiakkaiden tarvitsemien asiantuntija-arviointien (kuten erilaiset työkyvyn arvioinnit) koko hankintamenettely siirtyy kuntiin. Samalla ELY-keskuksista siirtyy osaavia hankinta-asiantuntijoita kuntien työntekijöiksi. Myös ammatillisten valtionosuusrahoitteisten tutkintotavoitteisten työvoimakoulutusten suunnittelu yhdessä alueen oppilaitosten osalta siirtyy kuntiin.
Merkittävä muutos uudistuksessa on TE-palveluiden rahoitusmallin muuttuminen. Tällä hetkellä työllisyysmäärärahat on valtion talousarviosta ohjattu ELY-keskuksille käytettäviksi työvoimakoulutuksiin, palkkatukiin, työllisyyspoliittisiin hankkeisiin, valmennuspalveluihin jne. Vuoden 2025 alusta kunnat vastaavat näiden lakisääteisten palveluiden kustannuksista yleiskatteellisella valtionosuudellaan.
Erityisesti pienet kunnat eivät yksinään pysty hoitamaan siirtyvää laajaa palvelukokonaisuutta, vaan Suomeen syntyy kuntaryppäistä yhteensä 44 työllisyysaluetta. Pohjois-Pohjanmaalle muodostunee kolme työllisyysaluetta. Taivalkosken ja Kuusamon kunnat siirtyvät Kainuun-Koillismaan työllisyysalueeseen Kainuun kuntien kanssa. Oulun seudulle syntyy 11 kunnan muodostama Oulun vetämä työllisyysalue. Oulun eteläisen alueella oletettavasti Raahen kaupunki toimisi vastuukuntana 17 kunnan yhteiselle työllisyysalueelle.
ELY-keskus valmistelee hankintojen ja asiakkaiden siirtoa työllisyysalueiden kanssa hyvässä yhteistyössä. Siirtymähetkellä palveluissa olevien asiakkaiden katkeamaton palvelu ja viestintä on keskeistä.
Vuoden 2025 alusta ELY-keskuksille on jäämässä edelleen lakisääteisiä alueellisia työllisyyden hoidon tehtäviä ja vastuita. ELY-keskus tulee jatkossa järjestämään yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön ja KEHA-keskuksen kanssa vuosittaiset alueelliset työllisyyden edistämisen yhteistyö- ja seurantakeskustelut. Keskusteluissa käydään tulevien työllisyysalueiden työllisyyden ja kotoutumisen edistymisen toteutumista, palvelujen vaikuttavuutta ja kehittämistarpeita. Keskusteluja aloitetaan jo kesän kynnyksellä 2024.
Eine Kela
Yksikön päällikkö
Osaaminen ja työelämä -yksikkö
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus