PUHTI-hanke on Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen edistämishanke, jonka tavoitteena on edistää tuotannosta poistuneiden turvetuotantoalueiden ennallistamista ja niiden alapuolisten vesistöjen kunnostamista JTF-rahoituksen tuella. Hanke on alkanut tammikuussa 2025 ja kestää huhtikuuhun 2027. Hankealueeseen kuuluvat Pohjois-Pohjanmaa, Lappi ja Kainuu, eli koko Pohjois-Suomi. Myös PUHTI-hanke on rahoitettu JTF-rahoituksella.
Heinäkuu 2025, pisin yli 30 °C helleputki Suomessa yli 60 vuoteen. Mikäpä sen parempi keli pajupuskissa kahlaamiseen ja mättäillä rämpimiseen kahluuhaalarit jalassa!
Pilpasuon luontopolun pohjoispuolella sijaitseva Pilpaoja on hieno, pääosin luonnontilainen puro, jossa ei kartoituksissa havaittu olevan merkittävää kunnostustarvetta. Kuva: Elli Pesonen.
Kun suurin osa kansasta vietti kesälomiaan, PUHTI-hanke jalkautui virtavesien varsille tekemään kunnostustarvekartoitusta. Kartoituksen kohteena olivat turvetuotannon aiemmin kuormittamat vesistöt, joiden yläpuolisella valuma-alueella turvetuotanto on nykyisin jo päättynyt. Tällaisten vesistöjen kunnostamista voidaan rahoittaa myös JTF-rahoituksella. Kesän kartoituskohteiksi valikoituivat Iin Paskajoki, Kajaanin Leväjoki, Oulun Pilpaoja ja Miehonoja, Utajärven Savioja sekä Pudasjärven Hanhioja ja Alaoja.
Suoristetut uomanpätkät pienemmissäkään puroissa eivät ole epätavallinen näky. Puroja ja jokia on aikanaan suoristettu esimerkiksi tehostamaan tulvasuojelua ja puun uittoa sekä vastaamaan metsätalouden ja turvetuotannon kuivatustarpeeseen. Kuva: Elli Pesonen.
Kunnostustarvekartoitus on nimensä mukaisesti vesistön potentiaalisten kunnostuskohteiden kartoitusta. Koska tekoäly ei vielä toistaiseksi hallitse käytännön retkeilytaitoja ihmistä paremmin, työ tapahtuu kävelemällä vesistön reunaa pitkin sen alkupisteestä loppupisteeseen saakka. Tärkeimpiä maastossa havainnoitavia kohteita ovat koski- ja niva-alueet, metsäojat, mahdolliset suoristetut tai peratut osuudet sekä mahdolliset turvetuotannon kuormituksesta aiheutuneet haitat, kuten lietekertymät. Jatkossa kunnostustarvekartoituksesta saadut tiedot toimivat apuna päätöksenteossa ja varsinaisessa kunnostussuunnittelussa.
Field Maps -sovelluksessa kartalle lisätyt pisteet näkyvät ArcGIS Online -sivun karttatasossa. Kuva: Elli Pesonen.
Vaikka teknologia ei vielä päihitä perinteisestä maastossa kävelystä saatavia hyötyjä, kirjausmenetelmissä ollaan kynästä ja paperista siirrytty jo työpuhelimeen asennettavaan ”äppiin”. Kunnostustarvekartoituksissa käytettävä Field Maps-sovellus toimii ArcGIS Online-pohjaisesti, ja sen GPS-ominaisuus mahdollistaa karttamerkintöjen tekemisen paikan päällä. Maastossa tehtyjä merkintöjä voidaan myöhemmin tarkastella tietokoneella, kun ne näkyvät pisteinä ja viivoina automaattisesti oikeissa koordinaateissa.
Myös vuorikiipeilytaidot katsotaan maastotöissä eduksi. Kuva: Jaana Rintala.
Vaikka luonnontilaisuus oli kesän kartoituskohteissa monin paikoin selvästi heikentynyt, vastaan tuli myös useita positiivisia yllätyksiä. Pitkät luonnontilaiset kosket suoristettujen osuuksien välissä, tiheät näkinsammalkasvustot ja kauniit vanhat metsät saavat hetkeksi unohtamaan hyttysparvien kakofonian ja kahluuhaalareiden sisällä pistelevät havunneulaset. Piristystä maastopäiviin toivat myös enemmän tai vähemmän odottamattomat kohtaamiset massiivisten majavapatojen, jalkapallon kokoisten ampiaispesien ja metsän takaa hyökkäävien ukkosrintamien kanssa. Eikä ainakaan voi sanoa, etteikö olisi päässyt nauttimaan Suomen lyhyestä kesästä yltäkylläisyyteen saakka.
Valuma-aluelähtöinen vesienhallintakoulutus järjestettiin osana vesiosaamisen kehittämishanketta 19.11.2024-24.4.2025. Vesiosaamisen kehittämishankkeen tarkoituksena on vahvistaa työelämässä olevien vesialan asiantuntijoiden ja ammattilaisten osaamista tilaamalla ja toteuttamalla koulutusta. Lisäksi tarkoituksena on houkutella alalle uusia osaajia. Valuma-aluelähtöisen vesienhallinnan koulutus oli vesiosaamisen kehittämishankkeen seitsemäs täydennyskoulutuskokonaisuus.
Perustiedot koulutuksesta
Valuma-aluelähtöinen vesienhallinta on olennainen osa sekä vesiensuojelua että kestävää ympäristön- ja vesienhoitoa. Samalla voidaan ylläpitää ja vahvistaa luonnon hiilivarastoja sekä vähentää ilmastoriskejä. Kokonaisvaltaisella suunnittelulla voidaan sovittaa yhteen sekä vesienkäytön että luonnonhoidon tavoitteet. Koulutus tarjosi ajankohtaista tietoa ja asiantuntijaluentoja vesienhallinnan eri osa-alueista ja eri toimintaympäristöissä sovellettavista työkaluista. Läpileikkaavana teemana koulutuskokonaisuudessa kulkivat valuma-aluelähtöisyys ja toimenpiteiden vaikuttavuus.
Koulutuksen toteutti Tapio palvelut Oy yhteistyössä XAMKin ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa. Koulutuksen suunnitteluryhmään kuuluivat näiden lisäksi asiantuntijat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta, Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta ja Suomen ympäristökeskuksesta.
Koulutus koostui 12 Teams-tilaisuudesta, joiden sisällöt koostuivat maa- ja metsätalouden sekä rakennetun ympäristön vesienhallinnasta, ennallistamisesta, vaikuttavuudesta, mallinnuksesta ja paikkatiedosta sekä osallistumisesta ja yhteistyöstä (kuva).
Koulutuksen toteutuskaavio.
Koulutuksen tavoitteet: • Ymmärtää valuma-alueen käsitteen sekä ominaisuuksien vaikutuksen veden liikkeeseen ja sen laatuun. • Ymmärtää, mitä tarkoitetaan valuma-aluelähtöisellä vesienhallinnalla ja millaisia tavoitteita ja hyötyjä sen kautta voidaan saavuttaa. • Tietää ja tunnistaa millaisia työkaluja ja menetelmiä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on käytössä. • Tuntee tärkeimmät maa- ja metsätaloudessa ja rakennetussa ympäristössä käytettävät vesienhallinnan ratkaisut ja niiden suunnitteluperiaatteet. • Ymmärtää valuma-alueilla tapahtuvien toimien kytkeytymistä toisiinsa ja havainnoi omaa työtään osana tätä kokonaisuutta.
Koulutuksessa oli noin 165 osallistujaa, joista 120 oli ELYläisiä. Muita osallistujatahoja edustivat mm. Syke, kunnat, kaupungit, säätiöt ja suojeluyhdistykset. Koulutus oli laajuudeltaan 2 opintopistettä ja se koostui luennoista sekä henkilökohtaisista opintopäiväkohtaisista tehtävistä. Lisäksi tehtiin neljä koulutuksen vaikuttavuutta lisäävää tehtävää. Osallistujista 56 suoritti opintopisteitä.
Mietteitä ja kehittämisajatuksia koulutuksen toteutuksesta
Koulutuksen teemoista kerättiin osallistujilta välipalautetta heti luentopäivien jälkeen ja koulutuksen lopuksi oli mahdollista antaa palautetta koko kokonaisuudesta erillisessä kyselyssä. Vastausten perusteella koulutus sai yleisarvosanaksi 4,15 (arvoasteikko 1 = huono, 5 = erittäin hyvä). Teemakohtaisista sisällöistä parhaat arvosanat saivat valuma-aluetason vaikuttavuus, rakennetun ympäristön vesienhallinta, ennallistaminen ja metsätalouden vesienhallinta.
Toteutuksena puolenpäivän mittaisia koulutuspäiviä pidettiin pääsääntöisesti hyvinä, koska niitä on helpompi lomittaa muiden työtehtävien joukkoon. Osa vastaajista koki luentotahdin kuitenkin liian kuormittavana ja luentojen oheen osa kaipasi pienryhmäkeskusteluja sekä maastokäyntejä. Muutamissa palautteissa toivottiin edes yhtä lähitapaamista kasvokkain. Verkostoituminen ja tutustuminen olisi varmasti saanut puhtia livetilaisuudesta. Onneksi chat-keskustelut kävivät vilkkaana etätoteutuksessamme. Tulevia koulutuksia ajatellen on silti hyvä suosia etätoteutuksissakin vähintään yhtä kasvokkain tapaamista.
Luentokohtaisten tehtävien ja vaikuttavuustehtävän kautta osallistujat pääsivät pohtimaan ja sanoittamaan ajatuksiaan koulutuksen teemoista hieman syvällisemmin omiin työtehtäviinsä peilaten. Tehtävissä tuli esiin useita erinomaisia huomioita ja oivalluksia. Tehtävien perusteella osallistujat olivat käyneet keskustelua omissa organisaatioissaan esim. työkavereiden ja esihenkilöiden kanssa ja pohtivat koulutuksessa opittujen aihepiirien hyödyntämistä omissa työtehtävissään ja miten koulutuksessa opittua voisi jakaa omassa organisaatiossa laajemmalle. Oppimisen näkökulmasta tällainen ajatustenvaihto ja vaikuttavuuspohdinta on tärkeää.
Osallistujien kokemukset ovat samansuuntaisia kuin muissakin vesiosaamisen kehittämishankkeen täydennyskoulutuksissa. Laajan osallistujajoukon erilaisten tarpeiden ja toiveiden huomiointi koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa on koettu haasteeksi myös aikaisemmissa koulutustoteutuksissa. Tasapainottelua on tehty laaja-alaisen ja toisaalta syvällisen tietotarpeen välillä. Syventävää oppimista on tuettu erilaisten tehtävien avulla.
Valuma-aluelähtöinen vesienhallinta on teemana laaja-alainen ja pitää sisällään valtavan määrän tietoa ja huomioitavia asioita. Koulutuksen tavoitteena oli jakaa osallistujille näkemystä valuma-aluelähtöisestä toimenpiteiden suunnittelusta ja toteutuksesta sekä johdattaa osallistujia tiedon lähteille ja lisätä osallistujan valmiuksia tunnistaa valuma-aluelähtöisyyden yhtymäpintoja omiin työtehtäviin.
Koulutuksen tiivis aikataulu ei valitettavasti mahdollistanut syvällistä tutustumista jokaiseen koulutuksen teemaan. Pohdittavaksi jää, onko tulevissa koulutuksissa tarvetta pureutua syvemmälle joihinkin teemoista. Jatkokoulutuksina palautteiden perusteella toivottiin nykyisen teoriapainotteisen koulutuksen rinnalle käytännönläheisiä koulutuksia suunnittelutyön tueksi sisältäen mm. maastotyötä, rakenteiden sijoittamista ja mitoittamista sekä mallinnusosaamista.
Vesiosaamisen kehittämishankkeen koulutuksilla pyritään tukemaan ensisijaisesti työelämässä olevien asiantuntijoiden ammatillisen osaamisen kehittymistä. Vesiosaamisen kehittämishankkeen täydennyskoulutukset ovat tuottaneet oppia myös koulutuksen suunnittelijoille. Hankkeessa on opittu koulutus koulutukselta lisää mm. sisällönsuunnittelusta ja koulutusten koordinoinnista.
Kaikkia vesiosaamisen kehittämishankkeen koulutuksia on edeltänyt tarvekartoitus, jolla selvitetään koulutukseen osallistuvien asiantuntijoiden tietotarpeita sekä toiveita koulutuksesta. Valuma-aluelähtöisen vesienhallintakoulutuksen toteutusta tuki tarvekartoituksen lisäksi tiivis ja hyvä yhteistyö Tapio Palvelut Oy:n ja koulutuksen suunnitteluryhmän välillä.
Kirjoittajat: Milla Torkkel, vesitalousasiantuntija, vesiosaamisen kehittämishankkeen projektipäällikkö, Kainuun ELY-keskus Markus Saari, ympäristöasiantuntija, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Anne-Mari Rytkönen, johtava vesitalousasiantuntija, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Henri Vaarala, ylitarkastaja, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Mari Lappalainen, ilmastoasiantuntija, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Essi Hillgren, ohjelmapäällikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus Eeva Nuotio, johtava vesitalousasiantuntija, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Jouko Lehtoviita, senior advisor, koulutuskoordinaattori, Tapio Palvelut Oy Mika Marttunen, ryhmäpäällikkö, Suomen ympäristökeskus
Minkälaisia vaikutuksia maatuulivoimarakentamisella on alueemme pintavesiin? Vesistövaikutukset ovat vaikutustyyppi, joka jää usein vähemmälle huomiolle tuulivoimarakentamisen vaikutuksista puhuttaessa. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen vesistöyksikkö julkaisi esiselvityksen, jonka tavoitteena oli kerätä tietoa muun muassa viranomaisten, hankkeista vastaavien, konsulttien ja muiden aiheesta kiinnostuneiden käyttöön. Selvitystä jatketaan Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteishankkeessa.
Kuva: Anne-Mari Rytkönen.
Pohjois-Pohjanmaa on tuulivoimarakentamisen keskiössä – maankäytön yhteisvaikutukset kasautuvat valuma-aluetasolla
Pohjois-Pohjanmaalle sijoittuu lähes 40 % kaikista maamme tuulivoimaloista, ja tuulivoimatuotannon arvioidaan kaksinkertaistuvan nykyisestään vuoteen 2030 mennessä. Suurista rakentamismääristä huolimatta maatuulivoimarakentamisen mahdolliset vaikutukset pintavesiin ovat yhä huonosti tunnettuja. Hankkeiden sijoittuessa entistä lähemmäs toisiaan myös niiden yhteisvaikutukset kasvavat. Vaikka yksittäisen hankkeen vaikutus ei olisi merkittävä, vaikutukset kasautuvat muiden hankkeiden sekä kaiken valuma-alueen aikaisemman maankäytön kanssa.
Pohjois-Pohjanmaalla tuulivoimahankkeet sijoittuvat pääasiassa maakunnan eteläosiin. Samoilla alueilla pintavesimuodostumien tila on heikentynyt etenkin maankuivatuksen, maa- ja metsätaloudesta sekä turvetuotannosta aiheutuvan kuormituksen sekä hydrologisten muutosten vuoksi. Esimerkiksi Kalajoelta Temmesjoelle ulottuvalla suunnittelualueella suurin osa vesimuodostumista ei joko ole saavuttanut hyvän ekologisen tilan tavoitetta tai niiden tila on riskissä heiketä. Vesienhoidossa tavoitteena on vähintään hyvän tilan saavuttaminen ja ylläpitäminen kaikissa vesimuodostumissa. Sen vuoksi on tärkeää varmistaa, että uudet hankkeet eivät osaltaan hidasta tilatavoitteiden saavuttamista jo valmiiksi kuormitetuissa vesistöissä.
Oulujoen-Iijoen vesienhoidon suunnittelualueella tuulivoimarakentaminen painottuu lähelle vesimuodostumia, joiden hyvän ekologisen tilan tavoitetta ei ole vielä saavutettu. Tuulivoimahankkeiden tilanne 4/2024.
Vesistövaikutukset ovat moniulotteisia, kertautuvia ja usein vaikeita arvioida
Monista muista vaikutustyypeistä poiketen tuulivoimarakentamisen pintavesiin kohdistuvat vaikutukset eivät ole pistemäisiä, vaan ne voivat näkyä laajasti koko uomaverkoston tasolla. Tuulivoimahankkeissa rakennetaan ja peruskorjataan kantavia tieverkkoja, perustetaan laajoja pystytyskenttiä ja kaivetaan uusia ojia. Kohteesta riippuen rakentamisesta voi aiheutua hydrologisia muutoksia, vesistökuormituksen kasvua sekä muutoksia uomissa ja rantavyöhykkeissä.
Valuma-alueen hydrologiaa voivat muuttaa pitkäaikaisesti tai pysyvästi esimerkiksi metsän hakkuiden ja tiiviin pinnan lisääntymisen aiheuttamat valunnan muutokset, veden nopeampi poistuminen valuma-alueelta uusia ojia pitkin sekä virtausreittien katkeaminen tierakentamisen vuoksi. Maanmuokkauksesta, ojituksista ja mahdollisista voimaloiden perustusten massanvaihdosta aiheutuu etenkin turvevaltaisilla alueilla ja eroosioherkällä maaperällä lyhyt- ja pitkäaikaista kiintoaine-, ravinne- ja orgaanista kuormitusta. Lisäksi happamilla sulfaattimailla toimiessa riskinä on vesistöjen happamoituminen. Uomien tilaan voivat vaikuttaa esimerkiksi koneilla tehtävät vesistöylitykset, tierumpujen toteutustapa sekä rantavyöhykkeen muuttaminen. Kaikilla edellä mainituilla tekijöillä on vaikutusta vesieliöstön elinympäristöjen laatuun ja määrään, ja sitä kautta vesistön ekologiseen tilaan.
Puronvarsille tulee jättää riittävän leveät suojavyöhykkeet. Kuvassa voimalan pystytyskenttä sijaitsee lähellä puroa, jolloin puustoinen vyöhyke jää kapeaksi. Kuva: Anne-Mari Rytkönen.
Vaikutusmekanismit ovat monimutkaisia ja niiden merkitys vaihtelee alue- ja hankekohtaisesti. Pintavesivaikutusten arviointiin ole juurikaan yhtenäisesti käytettyjä menetelmiä tai indikaattoreita. Tuulivoimahankkeiden vesistövaikutuksia voidaan kuitenkin vähentää paljolti samoilla keinoilla kuin metsätalouden vesistövaikutuksia. Sijainninohjaus, eli rakentamisen sijoittaminen vähemmän herkille alueille, on yksi keskeisimmistä keinoista haittojen vähentämiseksi, sillä yksikin väärin sijoitettu voimala tai rumpu voi heikentää uoman tilaa tai eliöstön liikkuvuutta huomattavasti.
Vesiensuojelurakenteet kuten suojavyöhykkeet, kosteikot ja virtaamansäätöpadot vähentävät vaikutuksia tehokkaasti, kunhan niille varataan tilaa hankesuunnittelussa. Esiselvityksen keskeinen viesti liittyykin mahdollisten vesistövaikutusten ja niitä ennaltaehkäisevien ja lieventävien ratkaisujen tunnistamiseen riittävän aikaisessa vaiheessa suunnittelua. Tämän voidaan ajatella olevan etu myös hankkeen sujuvan etenemisen kannalta. Ennen kaikkea olisi tärkeää, että herkät pintavesikohteet, mahdolliset vesistöriskit ja tarkoituksenmukaiset vesiensuojeluratkaisut huomioidaan hankkeen kaikissa suunnitteluvaiheissa: ympäristövaikutusten arvioinnissa, kaavoituksessa, luvituksessa ja rakentamisen sekä toiminnan aikana.
Jatkotutkimusta aiheesta
Esiselvityksen aikana huomattiin tarve tutkimustiedolle ja maankäytön yhteisvaikutusten arvioinnin kehittämiselle valuma-aluetasolla. Aiheesta on alkanut uusi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteishanke, Tuulivoiman rakentamisen vesistövaikutukset muuttuvassa ilmastossa – riskinarviointi ja vesienhoidon vaihtoehdot (TURRI). Hankkeen tavoitteena on kerätä tietoa tuulivoiman ja muun maankäytön vesistövaikutuksista nykytilanteessa ja tulevaisuuden ilmastossa sekä selvittää yhteistyömahdollisuuksia vesienhoidon edistämiseen energiahankkeiden yhteydessä.
Almanakassa ei ole enää kovin monta päivää jäljellä tätä vuotta. Voimme hyvillä mielin tehdä katsausta kuluneeseen vuoteen sekä suunnata ajatuksia tulevaan.
Viime aikoina on alueellamme julkaistu tiedotteita mielenkiintoisista uusista hankkeista, kuten datakeskuksista, vetyhankkeista ja vetyputkihankkeista. Näiden suunnitelmien taustalla oleva yhteistyö eri toimijoiden kesken on ollut erityisen hedelmällistä. Investoinnit eivät tule alueellemme sattumalta vaan uusiutuvan energian eturivissä kulkeminen mahdollistaa myös sähköä hyödyntävien innovatiivisten investointien toteutumisen. Näiden hankkeiden osalta teemme yhteistyötä kumppaneidemme kanssa poikkihallinnollisesti, hankerahoituksen, työllisyyden, saavutettavuuden ja ympäristöasioiden parissa.
Pohjois-Suomen toimijoiden välisen yhteistyön tarpeellisuutta ja voimaa korostaa myös hallitusohjelman mukaisen Pohjoisen ohjelman laatiminen. Tarkoituksena on edistää pohjoisen Suomen mahdollisuuksia esimerkiksi alueellisen elinvoiman ja investointien vauhdittamisen osalta täysimääräisesti. Ohjelma tulisi julkaista vuoden lopulla ja varsinainen toteutustyö aloitetaan ensi vuonna.
Yhteistyön merkitys korostuu entisestään myös luonnon monimuotoisuuden edistämisessä erityisesti Helmi-hankerahoituksen saralla sekä vesienhoidon puolella, jotta vesien hyvän tilan tavoite saavutetaan.
Liikenteen ja alueidenkäytön puolella Oulun seudun MAL-sopimuksen (maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus) laatiminen on hieno yhteisponnistus, jonka kautta vähähiilisen liikkumisen hankkeita voidaan toteuttaa. Liikenteen osalta on todettava, että tienpidon korjausvelan hillitsemiseksi alueellemme saatu 33 miljoonan euron lisämääräraha tuli todella tarpeeseen. Korjausvelkarahoitusta on luvassa myös ensi vuodelle ja sitä tullaan kohdentamaan päällysteiden lisäksi myös siltoihin.
Kuluvaa vuotta on paljolti määrittänyt muutoksiin valmistautuminen myös sidosryhmäyhteistyössä. Näkyvimpänä muutoksena on työllisyyspalvelujen siirtyminen pääosin työllisyysalueiden vastuulle vuoden 2025 alusta lähtien. Uudistuksen onnistuminen edellyttää monialaista ja rehtiä kumppanuutta, jotta saamme varmistettua työttömille töitä ja uusiin investointeihin osaavaa työvoimaa.
Vuoden 2026 alusta tapahtuu aluehallinnon muutos, jossa muodostetaan valtakunnallinen lupa- ja valvontavirasto sekä 10 elinvoimakeskusta. Tällä hetkellä eri määrän vastuualueita sisältäviä ELY-keskuksia on kaikkiaan 15, joten elinvoimakeskusten alueet tulevat olemaan suuremmat kuin nykyisten ELY-keskusten alueet. Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu muodostavat Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen. Lupa- ja valvontavirasto muodostuu pääasiassa ELY-keskusten ympäristötehtävistä, aluehallintovirastoista sekä Valviran tehtävistä. ELY-keskuksista lupa- ja valvontavirastoon siirtyvät ympäristövastuualueen viranomaistehtävistä ympäristölupien valvonta, YVA- tehtävät, alueidenkäytön tehtävät, luonnonsuojelun sekä vesienhoidon viranomaistehtävät. Liikenteen joukkoliikennetehtävät siirtyvät Traficomiin. Muilta osin ELY-keskusten tehtävärepertuaari siirtyy elinvoimakeskuksiin.
Lisäksi olemme yhteistyössä muiden valtion toimijoiden kanssa valmistelemassa Senaatin johdolla toimitilauudistusta, jossa yli 1 000 henkilöä jatkossa työskentelisi nykyisissä ELY-keskusten ja AVI:en tiloissa. Tämän muutoksen aikaikkuna on vuodessa 2027.
Venäjän hyökkäysota Ukrainaan jatkuu jo kolmatta vuotta, samoin kuin Venäjän hybridivaikuttaminen, josta osansa on saanut myös Suomi. Varautumisen osalta hyvä viranomaisyhteistyö samoin kuin hyvä yhteistyö muiden toimijoiden kanssa jatkuu alueellamme edelleen – kiitos siitä teille kaikille.
Muutokset ja niihin liittyvä epävarmuus voivat koetella meitä niin yksilö- kuin yhteiskunnallisella tasolla. Vaikka jouluperinteetkin voivat ajan saatossa muuttua, Suomessa joulu ja joulun aika on jo pitkään ollut myös almanakassa ajanjakso, jolloin on ollut mahdollisuus rauhoittua ja hengähtää arkisen aherruksen keskellä. Olkaamme kiitollisia tästä mahdollisuudesta.
Arvoisat yhteistyökumppanimme − Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus kiittää teitä kaikkia panoksestanne ja yhteistyöstänne alueemme elinvoiman, liikenteen ja ympäristön kehittämiseksi kuluneena vuonna 2024 ja toivottaa teille rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta 2025!
Jonas Liimatta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja
Euroopan unioni rahoittaa Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF-rahasto, Just Transition Fund) turvetuotannosta poistuvien soiden ennallistamista ja uusia tapoja jälkikäyttöön. Ennallistamisen tavoitteena on parantaa vesistöjen tilaa, vähentää hiilidioksidipäästöjä ja lisätä luonnon monimuotoisuutta, ja sitä kautta hillitä ilmastonmuutosta. Pohjois-Suomessa on tällä hetkellä käynnissä kuusi JTF-ennallistamishanketta.
Hankkeissa ennallistetaan kosteikoiksi 14 entistä turvetuotantoaluetta, yhteensä 459,7 ha. Määrä voi tuntua isolta, mutta niin ovat tavoitteetkin: JTF-ennallistamistuella on tarkoitus muuttaa 3700 ha Pohjois-Suomen turvesoita mm. monimuotoisiksi kosteikoiksi ja soiksi. Tämän lisäksi on käynnissä kolme tutkimukseen, neuvontaan ja aktivointiin painottuvaa JTF-hanketta.
Ennallistamishankkeita toteuttavat Metsähallitus, Suomen Riistanhoito-säätiö, Luonnonperintösäätiö yhdessä John Nurmisen säätiön kanssa sekä Oulun kaupunki, Kokkolan Energia ja Forest Holding Finland Ky. Pyysimme kuulumisia hanketoteuttajilta ja saimmekin niitä runsaasti!
JTF-ennallistamishankkeet ja niiden toteuttajat. Kartta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Suokeidas-hanke ennallistaa soistamalla
Luonnonperintösäätiön ja John Nurmisen säätiön Suokeidas-yhteishankkeessa ennallistetaan Ranualla kaksi entistä Turveruukki Oy:n tuotantoaluetta. Karsikkosuon (numero 2. kartalla) ja Raakunsuon (1) ennallistaminen tapahtuu vettämällä, eli patoamalla ojia, mikä nostaa pohjaveden pinnan tasoa ja mahdollistaa suokasvillisuuden palautumisen alueelle. John Nurmisen Säätiö vastaa ennallistamisen toteuttamisesta, ja Luonnonperintösäätiö hankkii alueet omistukseensa ja varmistaa niiden pysyvän suojelun. Turvetuotantoalueiden maahankinta saatiin kesän aikana päätökseen ja lisäalueiden kartoitus on jo käynnissä. Lisäksi ennallistamissuunnitelman laadinta on aloitettu, ja se päästään toteuttamaan viimeistään syksyllä 2025.
Karsikkosuo kesäkuussa 2024 ennen ennallistamistoimenpiteitä. Kuva: Anna Saarentaus.
Oulun kaupunki pilotoi turvetuotantoalueiden ennallistamisen toimintamallia
Oulun kaupungin vetämä Tupas-hankkeen kohdealueet ovat Sanginjoen valuma-alueen Turvesuo, Miehonsuo ja Haarasuo sekä Iijoen valuma-alueen Ahvensuo. Hankkeen tavoitteena on tuottaa toimintamalli turvetuotannosta palautuvien alueiden ennallistamiseen ja kestävän jatkokäytön suunnitteluun ja toteutukseen. Hankkeen ensimmäisessä osassa ennallistetaan Turvesuo, jonne rakennetaan syksyn 2024 aikana noin 15 ha kosteikko. Hankkeessa toteutettavat ennallistamiskohteet toimivat tutkimuskohteina ilmastopäästöjen, vesistövaikutusten ja luonnon biodiversiteetin palautumisen osalta. Hankkeessa tuotetaan myös tietoa turvetuotannon historiasta, tapahtuvasta rakennemuutoksesta, nykyisestä ennallistamisvaiheesta sekä kestävästä jatkokäytöstä. Materiaali suunnataan koulujen, oppilaitosten, alueella matkailevien, sidosryhmien ja kaikkien kuntalaisten käyttöön.
Turvesuo kesäkuussa 2024. Kuva: Oulun kaupunki.
Iso-Lamminnevalle suunnitteilla kosteikko
Forest Holding Finland Ky:n hankkeessa ennallistetaan Iso-Lamminneva, joka sijaitsee Kärsämäellä. Hankkeessa on edetty suunnittelijan valintaan, joka on alan kokenut toimija Kosteikkomaailma Oy. Toteuttamissuunnitelma laadittiin maastossa esisuunnitelman pohjalta, toki hyödyntäen valmiita paikkatietoaineistoja kuten korkeus, virtaama- ja valuma-aluemalleja. Suunnitelman laadinnan yhteydessä huomasimme, että alueelle on mahdollista toteuttaa hieman alkuperäistä suurempi kosteikko. Korkeusvaihtelun perusteella tulemme jakamaan kosteikon neljään eri osa-alueeseen, tavoitteena yhteensä 16 hehtaaria.
Kärsämäen Iso-Lamminnevan lounaispuolta kesällä 2024. Kuva: Juha Siekkinen, Kosteikkomaailma Oy.
Ennallistamisalueen yksityiskohtainen suunnitelma valmistui alkukesästä 2024. Alueen jälkikäyttömuodoksi valittiin vesittäminen kosteikoksi. Hankealueelle päätettiin istuttaa rahkasammaletta noin 17,4 hehtaarin soistettavalle alueelle. Rahkasammalen viljelyn onnistumiseksi keväällä 2024 toteutettiin lohkolla 5 pienimuotoinen rahkasammaleen istutuskokeilu. Patopenkereitä alettiin rakentaa keväällä 2024 ja ne valmistuivat toukokuussa. Alueet odottavat nyt ulkopuolisten vesien ohjaamista lohkoille. Kuivaksi jääville patopenkereille kylvettiin kasvittumisen nopeuttamiseksi niittysiemenseosta, joka sisälsi sekä yksivuotisia, että monivuotisia niittykasvilajeja sekä osmankäämiä.
Patopenkereitä Puronnevan entisellä turvetuotantoalueella, Sievi. Kuva: Kokkolan energia Oy.
ENARI tutkii turvetuotantoalueiden ennallistamisen vaikutuksia
ENARI-hankkeessa tavoitteena on arvioida turvetuotannosta poistuneiden alueiden ennallistamisen ja vettämisen ympäristövaikutuksia. Vaikutuksia arvioidaan alueiden kasvihuonekaasumittausten ja kasvillisuusmuutosten seurannalla. Lisäksi tarkastellaan ennallistamisen ja vettämisen vaikutuksia alueiden alapuolisten vesistöjen ekologiseen tilaan esimerkiksi veden laadun, vesistön päällyslevien, vesimikrobien ja pohjaeläimistön seurannan avulla.
ENARI-hanke on käynnistynyt toukokuun alussa. Hankkeeseen on valittu 20 seurantakohdetta, jotka ovat erilaisissa ennallistamisen vaiheissa. Ensimmäiset kasvihuonekaasumittaukset, kasvillisuusinventoinnit sekä dronekuvaukset on näillä neljällä kohteella tehty. Kaikkien 20 kohteen alapuolisissa vesistöissä tehdään elo-syyskuun vaihteessa biologiseen seurantaan keskittyvä näytteenottokierros. ENARI-hanketta tekevät yhteistyössä Suomen ympäristökeskus, Luonnonvarakeskus ja Oulun yliopisto.
Turpo vauhdittaa turvetuotannosta poistuvien alueiden ennallistamista ja erilaisia jatkokäyttömuotoja
Turvetuotannosta poistuvia tai poistuneita alueita Pudasjärven ja Iin alueella on yhteensä noin 4000 ha. Hankkeessa lisätään maanomistajien tietoutta eri jälkikäyttömuodoista ja pyritään tuomaan innovatiivisia ratkaisuja ja vaihtoehtoja juuri heidän omistamalleen alueelle räätälöitynä. Hanke luo yhteyksiä toimijoiden välille ja tuottaa kohdekohtaisen esityksen mahdollisiksi jatkotoimenpiteiksi. Lisäksi tavoite on laatia vähintään viidelle kohteelle alustavat jälkikäyttösuunnitelmat. Kesän aikana turvetuotantoalueita on kartoitettu maastokäynneillä ja kohteista tehdään jälkikäytön suunnittelua helpottavia infokortteja. Maanomistajia ja turvetuotannon toimijoita on haastateltu ja hanke on esillä alueiden kylätapahtumissa kontaktoimassa maanomistajia sekä tiedottamassa kyläläisiä. Turpo-hanketta toteuttaa Iin Micropolis ja Pudasjärven kaupunki.
Pudasjärven Haukkasuo, jolta turvetuotanto on päättynyt vuonna 2020. Kuva: Turpo-hanke.
Uula kouluttaa uutta osaamista
Uula-hankkeen tavoitteena on tuoda uusia työvälineitä ja palveluita työllisyyden kasvuun ja uuden osaamisen hankkimismahdollisuuksia vihreän siirtymän aloille ja erityisesti turvetoimialan toimijoiden murrokseen Pohjois-Pohjanmaalla. Hankkeessa toteutetaan Ennallistamisen- ja turvetuotantoalueiden jälkikäytön koulutuksia syksyn 2024 ja kevään 2025 aikana. Syyskuussa on alkamassa kaksi maksutonta koulutusta turve- ja sen liitännäisalojen toimijoille, metsä- ja maarakennusalojen toimijoille ja opiskelijoille sekä luonnonhoitotöitä suunnitteleville. Koulutuksiin ilmoittaudutaan sähköisesti: Uula – uutta osaamista vihreän siirtymän aloille (osao.fi).
Hankkeen koordinaattorina toimii Koulutuskuntayhtymä OSAO. Ryhmähankkeen muut osatoteuttajat ovat Oulun Ammattikorkeakoulu, Oulun Yliopisto ja Koillis-Suomen Aikuiskoulutus.
Uusien JTF-hankkeiden hakuaikaa jatketaan vuodelle 2025
Ennallistamiseen on varattu Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta n. 8,8 miljoonaa euroa. Myöntövaltuuksia on vielä reilusti jäljellä kaikissa pohjoisen maakunnissa: Lapissa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Hakijana voivat olla kunnat, kuntayhtymät, kehitysyhtiöt ja muut julkiset organisaatiot, tutkimus- ja koulutusorganisaatiot, yritykset, yhdistykset ja säätiöt. Hakemusta varten tarvitaan huolellisesti tehty ennakkosuunnitelma ja kustannusarvio. Hankkeet voivat olla myös ylimaakunnallisia.
Jatkuva hankehaku on käynnissä. Hakemukset otetaan kootusti käsittelyyn ja seuraavana ovat vuorossa 16.12.2024 mennessä jätetyt hakemukset, jotka otetaan viranomaiskäsittelyyn seuraavana arkipäivänä. Hakua jatketaan vuoden 2025 puolelle. Hankkeilla on toteutusaikaa ohjelmakauden loppuun asti.
Ilmastonmuutos vaikuttaa monin tavoin virtavesiin ja niissä eläviin vaelluskaloihin. Tulevaisuuden ilmasto on otettava huomioon virtavesien kunnostustoimenpiteissä. Näin voidaan edistää virtavesiekosysteemien ja vaelluskalakantojemme säilymistä elinvoimaisina.
Vaelluskalojemme, kuten lohen, taimenen ja vaellussiian, ahdinko johtuu pääasiassa vesiympäristön muutoksista. Jokien ja purojen elinympäristökunnostuksilla pyritään parantamaan näiden kalojen ja muun vesieliöstön elinolosuhteita.
Luonnonvarakeskuksen raportti ilmastonmuutoksen vaikutuksista luontoon ja luonnonvaratalouteen kuvaa, miten ilmastonmuutos vaikuttaa kaloihin ja niiden elinympäristöihin. Lisääntyvät hellejaksot ja pintavesien lämpötilan nousu yhdistettynä esimerkiksi rehevöitymisen aiheuttamaan hapen vähyyteen muodostavat riskin kalakannoille. Myös virtaamien äärevöityminen rankkasateiden ja kuivuusjaksojen yhteydessä lisää riskejä.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset heikentävät vaelluskalojen tilannetta entisestään. Kun kalojen luontaista lisääntymispotentiaalia tuetaan, edistetään kalojen selviytymistä ilmastonmuutoksen haasteista. Tämä onnistuu kunnostamalla elinympäristöjä, palauttamalla vaellusyhteyksiä ja vähentämällä valuma-alueilta tulevaa kuormitusta. Seuraavassa tarkastellaan käytännön kunnostustoimia, jotka auttavat tässä tavoitteessa.
Ongelma: Veden lämpötilan nousu tukaloittaa viileää vettä suosivien kalojen oloa
Ilmastonmuutoksen myötä pintavesien keskilämpötila nousee, mikä aiheuttaa viileissä vesissä viihtyville kalalajeille suuria haasteita. Esimerkiksi lohen poikaset eivät selviä korkeissa lämpötiloissa. Lämpö stressaa myös aikuisia kaloja, mikä voi haitata niiden kutuvaellusta.
Mitkä toimenpiteet auttavat pitämään veden viileämpänä ja vähentämään lämpötilan nousua?
Parannetaan varjostusta säilyttämällä puro- ja jokivarsien kasvillisuus koskemattomana, istuttamalla puita sekä lisäämällä puumateriaalia uomaan. Varjostava kasvillisuus vähentää veden lämpötilan nousua, tarjoaa kaloille suojaa ja ravintoa sekä parantaa veden laatua vähentämällä eroosiota ja pidättämällä ravinteita.
Huomioidaan purot ja pohjavesipurkaumapaikat, kuten joenpohjat tai rantapenkkojen lähteet, kunnostuksen ydinalueina ja taimenen elinympäristöinä. Kuivina ja kuumina kesinä ne toimivat kaloille viileinä turvapaikkoina, joissa pohjavesi ylläpitää tasaista virtaamaa.
Kuvassa koskipaikan kunnostamista konetyönä. Puuaineksen, kivien ja soran avulla voidaan tehdä uusia kutu- ja suojapaikkoja kaloille ja monipuolistaa virtausoloja siten, että saadaan aikaan sopivaa elinympäristöä kaikissa vesitilanteissa. Kuva Maare Marttila.
Ongelma: Virtaamien pieneneminen johtaa kutupaikkojen kuivumiseen, jäätymiseen ja mädin tuhoutumiseen
Pitkittyneiden kuivien kausien yleistyminen uhkaa virtavesien kutu- ja poikasalueita, jotka voivat jäädä joko osin tai kokonaan kuiville. Veden vähyys talvella voi johtaa mädin tuhoutumiseen.
Miten edistämme riittäviä virtaamia?
Säännöstellyissä vesistöissä mittausten ja elinympäristömallinnuksen avulla tunnistetaan jokiuoman ongelmakohdat ja säännöstelyn kehittämiskohteet. Saadun tiedon avulla varmistetaan riittävä virtaama ja vedenkorkeus, mikä parantaa kalojen lisääntymis- ja poikastuotantoalueiden olosuhteita.
Sijoitetaan poikaskivikoita, kutusoraikoita, kynnyksiä, virranohjaimia ja syvänteitä niin, että saadaan aikaan riittävä virtausnopeus ja vesisyvyys kaikissa virtaamaolosuhteissa. Esimerkiksi uomaan jätetyt puunrungot luovat syvyys- ja virrannopeusvaihtelua ja lisäävät paikallista vesitilavuutta myös talven alivirtaamatilanteessa.
Parannetaan valuma-alueen vedenpidätyskykyä tasaamaan yli- ja alivirtaamia.
Ongelma: Kiintoainekuormitus ja haitta-aineet vaikeuttavat lisääntymistä
Syys- ja talvisateiden voimistuminen lisää tulvia ja huuhtoutuvan kiintoaineen määrää. Kiintoaine tukkii kalojen kutualueita ja haittaa etenkin herkkää mätivaihetta. Turvepitoisilla valuma-alueilla orgaanista aineista huuhtoutuu entistä enemmän, mikä tummentaa vesistöjä ja muuttaa elinympäristöä. Happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla kuivuusjaksoja seuraavat rankkasateet voivat lisätä virtavesien happamuuspiikkejä, jotka aiheuttavat kalakuolemia ja haittaavat kalojen lisääntymistä.
Miten vähennämme ravinteiden, happaman kuormituksen, metallien ja orgaanisen aineksen huuhtoutumista vesistöön ja torjumme uomaeroosiota?
Kunnostetaan valuma-alueita, ennallistetaan soita ja parannetaan vesiensuojelua kaikessa maankäytössä.
Uomaeroosiota torjutaan suojaamalla eroosioherkkiä rantatörmiä kivien, puumateriaalin ja kasvillisuuden avulla. Eroosio on tärkeää huomioida jokiuoman luonnollisena prosessina, joka muokkaa uoman muotoa ajan myötä. Siksi toimenpiteet kohdistetaan alueille, joissa ihmistoiminta ja äärevöitynyt virtaama lisäävät eroosiota.
Valuma-aluekunnostukset ja jokiuoman elinympäristökunnostukset pitäisi toteuttaa kokonaisvaltaisesti, jotta sekä uoman että sen valuma-alueen tarpeet otetaan huomioon yhtenä kokonaisuutena.
Kuvassa ohitusuoma, joka mahdollistaa kalojen ja muun eliöstön vapaan liikkumisen padon ohi, jolloin ne voivat siirtyä elinympäristöstä toiseen. Kuva Maare Marttila.
Ongelma: Voimakkaasti muutetussa jokiuomassa kyky sopeutua muuttuviin olosuhteisiin on heikentynyt
Vesirakentaminen on monin paikoin estänyt vaelluskalojen luontaisen elinkierron ja vapaan liikkuvuuden. Tilanne heikentää niiden kykyä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin.
Kuinka palautamme luontaisia yhteyksiä valuma-alueilla ja jokiuomassa niin, että vaelluskalakantojen sopeutumiskyky paranee, jokiekosysteemeistä tulee joustavampia ja ne toipuvat paremmin äkillisistä muutoksista?
Kalatiet ja ohitusuomat palauttavat vaellusyhteyksiä, jolloin kalat voivat palata lisääntymään potentiaalisilla alueilla. Vaellusesteen muodostavia patoja voidaan myös purkaa etenkin niissä kohteissa, joissa patoa ei enää tarvita ja tierumpuja voidaan muuttaa esteettömiksi. Kun kalat pääsevät liikkumaan vapaasti, ne voivat siirtyä elinympäristöstä toiseen esimerkiksi kuivuuden tai helteen aikana tai etsiessään sopivia talvehtimispaikkoja. Suunnittelussa on huomioitava muuttuvat olosuhteet, vaihtelevat virtaamat ja lämpenevät vedet.
Jokiuoma ja rantavyöhyke on tärkeä ymmärtää toisiinsa liittyvinä ekosysteemeinä. Niiden keskinäistä yhteyttä saadaan parannettua, kun lisätään suoristetun jokiuoman mutkittelevuutta sekä hyödynnetään tulvatasanteita ja kosteikkoja luonnollisina vesivarastoina.
Vesistöjen kunnostaminen ja ilmaston muutokseen varautuminen ovat yhteistoimintaa
Ilmastonmuutos on vain yksi osa kalastoihin vaikuttavaa kokonaisuutta. Vastuullinen kalastaja varmistaa, että kalastus ei vaaranna kalakantojen kestävyyttä. Lisäksi kalastajien ja vesien käyttäjien on tärkeää osallistua aktiivisesti valuma-alueiden ja vesistöjen hoitoon ja kunnostuksiin, jotta kalakannat voivat säilyä elinvoimaisina myös ilmastonmuutoksen aiheuttamien haasteiden keskellä.
Pia Lehmusvuori ilmastoasiantuntija (luonnonvara-alan sopeutuminen) ELY-keskusten valtakunnallinen ilmastoyksikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukseen on keskitetty maa- ja metsätalousministeriön ohjaama rakennettujen vesien valtakunnallinen erikoistumistehtävä sekä ELY-keskusten valtakunnallinen ilmastoyksikkö.
Kesällä on aika jalkautua toimistosta maastotöiden pariin. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen vesilain valvontaa tekevä ojitustiimi tekee vuosittain 10–20 metsäojitusten maastotarkastusta. Maastotarkastuksia tehdään koko maakunnan alueella Kuusamosta aina maakunnan eteläosiin saakka. Ojitushankkeessa on tärkeää huomioida vesiensuojelu, mahdolliset pohjavesialueet sekä luonnonsuojeluseikat.
Vesiensuojelukosteikko ja metsäojitusaluetta Haapaveden kunnan alueella syksyllä 2022. Kuva: Kaija Koski.
Ojitushankkeesta vastaavan on vesilain mukaisesti ilmoitettava muusta kuin vähäisestä ojituksesta ELY-keskukselle. ELY-keskus vastaa ilmoitukseen ja arvioi ilmoituksen pohjalta esimerkiksi onko hankkeen vesiensuojelu ja luonnonsuojeluseikat huomioitu riittävällä tasolla, voiko hankkeesta aiheutua haittaa muille kiinteistöille tai vaatiiko hanke vesilain mukaisen luvan. Usein vastauksessa pyritään em. asioiden lisäksi ohjaamaan asiakasta vesiensuojelun toteutuksessa.
Maastotöissä ojilla ja allikoilla
Maastokohteiksi valitaan esimerkiksi vesistöjen tai pienvesien läheisyyteen tai happamille sulfaattimaille sijoittuvia ojituksia, pohjavesialueisiin liittyviä ojituksia, luonnonsuojelualueen tai Natura-alueen läheisyyteen sijoittuvia kohteita. Tarkastuksien tavoitteena on tarkastaa, onko hanke toteutettu ilmoituksen ja ELY-keskuksen vastauksen mukaisesti ja mm. varmistaa kohteiden vesiensuojelusuunnitelmien toteutuminen. Myös hankkeesta vastaavalle tarjotaan aina mahdollisuus osallistua tarkastukselle.
Maastotiimi havainnoi maastossa, onko ojitushanke toteutettu ilmoituksen ja ELY:n ohjeistuksen mukaisesti. Lisäksi mitattiin ojasyvyyttä. Kuvat: Jaana Rääpysjärvi
Ojasyvyyksiä ja virtaussuuntia seurataan tarkastuksilla tarkasti. Kuva: Kaija Koski
Kuvassa ei olla ongella, vaan mitataan pH-mittarilla laskeutusaltaan veden happamuutta. Kuva: Kaija Koski
Tarkastuksella katsotaan, onko vesiensuojelurakenne, kuten laskeutusallas, pintavalutuskenttä tai putkipato toteutettu asianmukaisesti. Ojien osalta tarkastetaan esimerkiksi, onko ojitus aiheuttanut haittaa pohjavesialueelle tai onko ojien syvyys vesiensuojelua ajatellen tarkoituksenmukainen. Esimerkiksi happamien sulfaattimaiden suuren riskin alueella ojia ei tulisi kaivaa kivennäismaahan saakka, sillä sitä kautta aiheutetaan happamien sulfaattimaiden kuivumista ja sen seurauksena hapettumista ja riskiä vesistöön päätyvälle happamalle valunnalle. Happamuutta ojastossa tai vesistössä voidaan mitata kenttämittarin avulla. Laajoja alueita voidaan tarkastaa helpommin droonin avulla. Tarkastajien apuna toimivat myös ajantasaiset satelliittikuvat.
Hyvän laskeutusaltaan muoto on tasaisen soikea ja siihen kuuluu virtaamaa hidastava kynnys tai putkipato ja sen ylivuotoputki. Kuvat: Jaana Rääpysjärvi
Tässä vuoden 2022 kohteessa putkipato on sortunut tai asennuksessa on ollut toivomiseen varaa. Kuva: Kaija Koski
Maastotarkastuksen jälkeen tarkastuksesta tehdään muistio, jotka lähetetään hankkeesta vastaavalle. Mikäli toteutuksessa on olennaisia puutteita, ne kehotetaan korjaamaan. Korjattavaa on noin neljänneksellä tarkastetuista hankkeista. Viime vuosina korjattavaa on ollut mm. putkipatojen asennuksessa, laskeutusaltaiden toteutuksessa, happamien sulfaattimaihin liittyvän happamuusriskin sekä eroosioriskin huomioimisessa.
Alkukesän 2024 tarkastuksella käytiin myös katsomassa ojaston alapuolista luonnonmukaista uomaa ja pyrittiin tarkastelemaan, aiheuttaako hanke kuormitusta tai happamuutta alapuoliseen vesistöön. Kuva: Kaija Koski
Mikä muuttuu jatkossa?
Huippuvuosina 2013 ja 2014 ojitusilmoituksia tuli Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle jopa reilusti yli 500 kappaletta vuodessa. Määrät ovat sen jälkeen tasoittuneet noin 200–300 ilmoitukseen vuosittain. Vuonna 2024 tunnelma ojitusilmoitusten suhteen on odottava. Aiemmassa valtion rahoittamassa metsätalouden Kemera-tukijärjestelmässä tuettiin yksityisten maanomistajien metsänhoitoa ja myös ojitushankkeita. Nyt tilanne on uuden Metka-tuen myötä muuttunut, eikä tukea enää myönnetä metsäojien perkaamiseen tai uusien ojien tekoon, vaan tuetaan enemmän vesiensuojelun suunnittelua ja toteutusta. Vähenevätkö ojitushankkeet uudistuksen myötä? Onko riskinä, että lakisääteinen ojituksista ilmoittaminen vähenee, vaikka ojituksia toteutettaisiinkin?
Metsätalous on merkittävä vesistöjen kuormittaja Pohjois-Pohjanmaalla. Metsänhoitotoimia suunniteltaessa entistä tarkempi harkinta myös ojien perkaukseen tukisi tavoitteita vesistöjen tilan parantamiseksi. Nykyisin ymmärretään lisäksi paremmin ojitusten aiheuttamia vesistövaikutuksia ja tiedostetaan myös niiden aiheuttamia ilmastovaikutuksia. Kuormitus myös jatkuu aiempaa luultua pidempään. Lisäksi tieto vesiensuojeluratkaisuista on lisääntynyt ja metsänhoidon suosituksetkin ovat päivittyneet. Paljon käytetyt laskeutusaltaat ja lietekuopat eivät ole kovin tehokkaita vesiensuojeluratkaisuja, vaan voivat pahimmillaan jopa lisätä alueelta lähtevää kuormitusta.
Uutena asiana ELY-keskukselle ovat tulleet myös aurinkovoimapuistojen ojitukset. Puistot saattavat olla laajoja tai vetisiä alueita, joilla voi olla myös erityisiä vesiensuojelullisia riskejä, kuten happamia sulfaattimaita. Vesiensuojelun suunnitteluun ja toteutukseen kaikissa ojitushankkeissa onkin syytä kiinnittää huomiota. Lisäksi on vesilain mukaisesti tärkeää ilmoittaa ojitushankkeesta.
Kun laittaa hakusanaksi ”kosteikko”, hakukone sylkäisee valtavan määrän eri organisaatioiden sivuja. Voisi sanoa, että kosteikko on muotisana. Hakutuloksissa näkyy runsaasti sivuja, jotka kuuluvat organisaatioille, jotka haluavat parantaa vesistöjen tilaa. Myös luonnon monimuotoisuus ja ilmastopäästöjen vähentäminen on hyvin edustettuna. Lisäksi esille nousevat lintujen ja riistan hyvinvointi sekä kosteikkojen virkistyskäyttö ja opetuksellinen arvo.
Kosteikkoja ehdotetaan tehtäväksi turvepelloille ja soille, painanteisiin sekä vesistöjen rannoille kuormitusta vähentämään. Kosteikkosivustoilla aktivoidaan toimijoita, annetaan suunnitteluohjeita ja tarjotaan rahoitusta. Sivustoilla on paljon kuvauksia onnistuneista hankkeista, mutta kunnollisia seurantatuloksia vähän vähemmän. Joka tapauksessa kosteikot näkyvät ja kuuluvat tällä hetkellä. Ja kosteikkoja rakennetaan koko ajan, mutta ei vielä tarpeeksi?
Määritelmänä kosteikko on laaja. Se on yleisnimitys luontotyypeistä, jotka sijoittuvat kovanmaan ja avoveden välille. Kosteikkoja ovat lampien, järvien ja merien matalat ja märät ranta-alueet, kuten rantaruovikot. Niitä ovat myös suot, tulvametsät, jokisuistot ja kosket. Kosteikot tarjoavat kasvualustan monille lajeille ja ne varastoivat tulvavesiä. Ne ovat samaan aikaan sekä maailman rikkaimpia että uhanalaisimpia ekosysteemejä. Ihminen on muokannut suurimman osan kosteikoista ”hyötykäyttöä” varten – pelloksi, metsäksi tai rakennusmaaksi.
Majava on rakentanut kosteikon puron varteen.
Ilmastonmuutoksen hillitseminen on mielestäni tällä hetkellä ajankohtaisin syy kosteikon rakentamiseen – varsinkin Pohjais-Pohjanmaalla, jossa on paljon turvepeltoja ja vieläkin enemmän metsätalouskäyttöä varten kuivattuja soita. Ilmastonmuutoksen hillinnässä lasketaan Suomessa paljon turvemaiden päästöjen leikkaamiseen varaan. Yksi keino tässä on nostaa pohjaveden pintaa ojitetuilla turvemailla. Kun vettä nostetaan riittävästi, syntyy kosteikko.
Kun kosteikko rakennetaan, monimuotoisuus lisääntyy ja syntyy elinalueita kosteassa ympäristössä viihtyville kasveille ja eläimille. Kosteikko voidaan suunnitella myös jonkun erityisen uhanalaisen lajin elinympäristövaatimuksia painottaen. Vesi- ja rantalinnusto runsastuu uudella kosteikolla usein jo ensimmäisenä keväänä. Kosteikko saattaa ajan kuluessa karuuntua ja rannat kasvavat umpeen. Sen jälkeen linnustokin palautuu ”normaalille” tasolle. Joissakin tapauksessa kosteikkoa hoidetaan niin, että lintujen olosuhteet säilyvät. Maatalouden ympäristötuella toteutettujen monivaikutteisten kosteikkojen hoidosta tehdään sopimus, jolla varmistetaan, että suunniteltu vaikutus jatkuu.
Turvesuon alaosaan on juuri nostettu vesi.
Kaikentyyppiset kosteikot toimivat yleensä valumavesien puhdistajana ja vesistöt kiittävät. EU:n vesipuitedirektiivin perusteella tehdyt vesienhoitosuunnitelmat painottavat Suomessa erittäin vahvasti valuma-alueen ravinnepäästöjen vähentämistä. Kosteikko voidaan suunnitella ja mitoittaa nimenomaan tähän tarkoitukseen.
Vihdissä sijaitseva Hovin kosteikko on erinomainen esimerkki hyvin toimivasta maatalouden vesiensuojelukosteikosta. Kosteikon alkuun on sijoitettu avopintainen syvännealue, joka laskeuttaa tuloveden karkeimmat jakeet. Syvää vyöhykettä seuraa virtaussuuntaan nähden poikittainen vesikasvivyöhyke ja matala vesialue. Kaivumassoista on tehty niemekkeitä ja saari, joilla on merkitystä hydraulisen tehokkuuden ja vaihettumisvyöhykkeen pituuden kannalta. Syvänneosaa lukuun ottamatta kosteikko on tiheän kasvillisuuden peitossa. Hovin kosteikon hyvät kiintoaine- ja ravinnepoistumat selittyvät suurella tehollisella pinta-alalla (5 % valuma-alueesta) sekä pitkällä viipymällä. Kymmenen vuoden keskiarvona se on poistanut noin 70 prosenttia valumaveden kiintoaineesta, noin 60 prosenttia kokonaisfosforista ja noin 50 prosenttia kokonaistypestä.
Myös Oivangin vesiensuojelukosteikko Kuusamossa puhdisti viiden ensimmäisen toimintavuotensa aikana sen läpi virtaavasta liukoisesta fosforista noin 60 prosenttia, ja Oivanginjärven sinileväesiintymät vähentyivät huomattavasti.
EU:n tulvadirektiivi puhuu vesien pidättämisestä valuma-alueelle, ja laaja-alainen kosteikkojen teko valuma-alueelle edistää myös tätä tavoitetta. Jo pienemmätkin kosteikot voivat viivyttää vettä pienellä osa-valuma-alueella ja sitä kautta olla osa alueen kokonaisvaltaista vesienhallintaa.
Ennallistamisasetus on osa EU:n biodiversiteettistrategiaa, ja se hyväksyttiin 17.6.2024. Sen tavoitteena on parantaa luonnon tilaa laajasti eri ympäristöissä. Asetuksen toimeenpano edellyttää luonnon tilaa parantavia toimia esimerkiksi soilla, metsissä, maatalousympäristöissä, rannoilla, merellä ja sisävesissä. Sen mukaan EU-maiden on ennallistettava ojitetuista turvepelloista vuoteen 2050 mennessä 50 prosenttia ja vetettävä niistä neljäsosa. Valuma-alueilla tehtävät toimet ovat tärkeitä myös alapuolisten vesistöjen ja rannikkovesien kannalta.
Ojien tukkimista ei aina mielletä kosteikon rakentamiseksi, mutta laajasti ymmärrettynä sitäkin kautta syntyy kovan maan ja avoveden välisiä alueita. Kun ojitettuja tukitaan, suon pintaa joudutaan rikkomaan laajalta alueelta ja positiiviset vesistövaikutukset syntyvät pitkällä viiveellä. Aiempien kokemusten perusteella yleensä vasta 10 vuoden jälkeen ne alkavat merkittäväsi pidättää ravinteita. Jos vettä voidaan johtaa puhdistumaan luonnontilaiselle suolle, puhutaan pintavalutuksesta ja sen puhdistava vaikutus alkaa välittömästi.
Kosteikkojen käyttötarkoitukset tukevat toisiaan, ja maankäytön muutokset, kuten turvetuotannon päättyminen ja kannattamattomista metsäojituksista ja huonoimmista turvepelloista luopuminen tarjoavat mahdollisuuksia niiden toteuttamiseen. Rahoitusmahdollisuuksia on suunnilleen yhtä paljon kuin käyttötarkoituksiakin. Rahoitusohjelmien ehdot pyrkivät varmistamaan, ettei niitä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen, ja usein tämä rajaa käyttökohteita liikaakin. Kun opettelee suunnistamaan tässä rahoitusohjelmien viidakossa, vai pitäisikö sanoa suossa, voi päästä rakentamaan kosteikon! Siihen ei yleensä tarvita vesilain mukaista lupaa, mutta asia kannattaa jo suunnitteluvaiheessa varmistaa vesilain valvojalta paikallisesta ELY-keskuksesta. Kosteikkosuunnitteluun saa apua myös Pohjois-Suomessa toimivilta yrityksiltä.
Yksinkertaisimmillaan maanomistaja hakee tukea kosteikkoprojektiinsa ja toteuttaa sen omalle maalleen, mutta on myös mahdollista tehdä kosteikko toisen omistamalle maalle, kunhan tekee omistajan kanssa sopimuksen rakentamista. Meillä on myös vesiensuojeluyhdistyksiä ja säätiötä, jotka etsivät kohteita kosteikoille esimerkiksi vesientilan parantamiseksi.
Vastauksena otsikon kysymykseen: miksi ei? Jos kosteikko on hyvin suunniteltu, se ei aiheuta haittaa kenellekään vaan palvelee montaa eri tarkoitusta. Lisäksi kosteikko on edullinen rakentaa, jos löytää paikan, jossa ei tarvita isoja kaivutöitä.
Timo Yrjänä Johtava vesitalousasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Elinympäristöjen heikentyminen, jolla tarkoitetaan luontotyyppien määrän vähentymistä ja laadun heikentymistä, on johtanut monen meidän alkuperäiseen luontoomme kuuluvan eliölajin vähentymiseen ja uhanalaistumiseen. Luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttäminen on ilmaston muutokseen sopeutumisen rinnalla toinen suurista globaaleista haasteista, joihin pitää pystyä vastaamaan.
Helmi-ohjelma alkoi vuonna 2021 ja jatkuu valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti vuoteen 2030 asti. Tavoitteena on kunnostaa ja hoitaa eniten heikentyneitä ja luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävimpiä elinympäristöjä hyvin suuri määrä – valtakunnallinen tavoite on kymmeniä tuhansia hehtaareja.
Luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus osallistuu vahvasti ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön laatiman Helmi-ohjelman toimeenpanoon. Pohjois-Pohjanmaalla elinympäristöjen tilan heikentyminen ja eliölajien ahdinko tunnistettiin jo vuosikymmeniä sitten ja tilanteen korjaamiseksi aloitettiin kunnostus- ja hoitotyöt 1990-luvulla. Tämän jälkeen työtä on jatkettu ja laajennettu.
Helmi-ohjelman ensimmäisen neljän toimintavuoden aikana olemme olleet aktiivisia soiden suojelun ja ennallistamisen, lintuvesien kunnostuksen, perinnebiotooppien kunnostuksen sekä pienvesien ja rantaluonnon kunnostuksen teemoissa. Näissä Helmi-teemoissa olemme tehneet konkreettisia suojelu- ja hoitotöitä luonnon monimuotoisuuden hyväksi. Suojelualueita on hankittu tai perustettu tuhansia hehtaareja ja kunnostus- ja hoitotöitä on tehty usean sadan hehtaarin alueella.
Maakunnan arvokkailla lintuvesikohteilla on tehty laajamittaisia kunnostuksia muun muassa poistamalla vesilinnuille haitallista ravintokilpailua aiheuttavaa särkikalakantaa poistokalastuksin, kunnostamalla ja hoitamalla satoja hehtaareja aiemmin avoimia rantaniittyjä ja testaamalla uusia pesintöjä suojaavia tai parantavia pesimäpaikkaratkaisuja.
Perinnebiotooppeja on kunnostettu ja hoidettu useita satoja hehtaareja. Kunnostukset ovat sisältäneet laajoja raivauksia, ruovikon poistoa, laidunaitojen pystyttämistä ja myös laidunnuksen järjestämistä. Tavoitteena on ollut, että kunnostetuille alueille löydetään maatalousyrittäjä huolehtimaan kohteen jatkuvasta hoidosta maatalouden ympäristökorvausjärjestelmän tuella, joka on ylivoimaisesti tärkein jatkuvan hoidon rahoituskeino.
Pienvesiä ja rantaluontoa on kunnostettu yli kymmenellä kohteella. Nämä ovat sisältäneet muun muassa kolmen puron ja yli kymmenen hiekkaranta- ja dyynialueen kunnostuksen. Kunnostustarvetta ja myös mahdollisuuksia on vielä paljon enemmän.
Kuvapari Pyhäjoen Yppärinjokisuun hiekkaranta- ja dyynialueen kunnostuksesta. Ylempi kuva alueesta ennen kunnostusta ja alempi kuva kunnostusten jälkeen. Kuvat: Ulla Ahola.
Luonnon monimuotoisuuden kannalta laajamittaisella elinympäristöjen kunnostuksella ja hoidolla on jo saavutettu merkittäviä myönteisiä tuloksia. Esimerkiksi eräiden Perämeren ranta-alueilla pesivien uhanalaisten lintulajien pesimäkannat ovat hyötyneet hoito- ja kunnostustöistä. Jo nyt saavutetut myönteiset tulokset ovat rohkaisevia sillä luonnon prosessit ja muutokset populaatiotasolla ovat usein hitaita ja voivat vaatia vuosia tai vuosikymmeniä ennen kuin vaikutukset näkyvät.
Heikentyneitä elinympäristöjä on käytettävissä oleviin voimavaroihin nähden todella paljon. Kaikkea ei pystytä kunnostamaan valtion rahoituksella, mutta hyvien esimerkkien ja myönteisten kokemusten avulla saadaan mukaan uusia toimijoita. Työ luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi jatkuu ja laajenee uusille alueille vuonna 2024.
Jorma Pessa Ylitarkastaja, luonto- ja alueidenkäyttöyksikkö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaalla kevättulvat ovat siirtymässä maakunnan pohjoisosiin. Lunta on ollut paljon ja jäät paksuja, joten tänäkin vuonna alueellamme on jo tähän mennessä koettu hankalia tulvatilanteita erityisesti Kalajokivarressa.
Kuvat: ELY-keskus ja Aimo Korpi.
Tulva on luontainen ilmiö ja se kuuluu vesistöihin. Tulvat pitävät jokiuomia puhtaana lietteestä ja siirtävät vesistöjä rehevöittävää kuormitusta lannoittamaan tulvaniittyjä. Tulvat myös ajoittavat kalojen vaelluksia ja monia muita luonnontapahtumia. Vesistöjen ekologinen tila ei ole hyvä, jos tulvat vesistössä on kokonaan estetty.
Kun ihminen on asettunut vesistöjen varsille asumaan, tilanne jokivarsilla on muuttunut. Tulvaniityt on usein raivattu pelloiksi ja kylät ovat syntyneet vesistöjen risteyskohtiin, koska ne ovat aikanaan olleet tärkeitä kulkureittejä. Näin ollen tulvien leviämistä on jouduttu monessa vesistössä rajoittamaan.
EU:n tulvadirektiivi määrittelee ensisijaiseksi tulvatorjuntakeinoksi veden pidättämisen valuma-alueelle, ja päämääräksi asutuksen ja muiden kriittisten kohteiden suojaamisen. Veden pidättämistä valuma-alueelle ei edes harvaan asutulla alueella ole helppo toteuttaa. Vesienhoidon puitedirektiivi määrittelee tavoitteeksi kaikkien vesien hyvä ekologisen tilan. Tämä tavoite edellyttää, että vesistöjen rakenteellinen tila on sellainen, että siellä on vesieliöille hyvät olosuhteet.
Pyhäjoelle, Kalajoelle ja Lestijoelle, sekä viimeisimpänä Iijoelle Pudasjärven taajaman kohdalle, on tehty tulvapenkereitä suojaamaan peltoja tai asutusta tulvavesiltä. Penkereiden kunnossapitovastuu on alun perin ollut maanomistajien muodostamilla pengeryhtiöillä. Kunnossapidon varmistamiseksi uinuvia pengeryhtiöitä on ”herätelty” hoitamaan vastuitaan. Kohteissa, joissa penkereiden suojaan on muodostunut paljon asutusta, kunnat ovat ottaneet kunnossapitovastuun.
Keski-Euroopassa on joillakin kohteilla purettu jokivarsilta tulvapenkereitä ja siirrytty suojaamaan yksittäisiä taloja. Yhtenä syynä purkamiseen on ilmastonmuutos. Erityisen poikkeuksellisilla tulvilla penkereiden suojaus voi pettää. Kalajokivarressa koettiin tänä keväänä tilanne, jolloin hyvin vahvoista jäistä muodostunut pato nosti veden hetkellisesti penkereiden yli. Taloja kastui, asukkaita joutui vaaraan ja pelastuslaitos joutui pelastamaan heitä.
Esimerkiksi Siikajoella ja Pyhäjoella on aikanaan tehty massiivisia tulvaperkauksia. Lähes kaikkia rannikon pikkujokia on perattu tulvahaittojen vähentämiseksi ja kuivatuksen parantamiseksi. Perkaukset ovat aiheuttaneet haittoja jokiluonnolle eikä laajamittaisia perkauksia ei käytännössä enää voi tehdä. Pieniä kriittisten uomankohteiden väljennyksiä on viimeisen kymmenen vuoden aikana tehty mm. Pyhäjoen ja Lestijoen suussa estämään jääpatojen tarttumista ja laskemaan vedenpintaa huipputulvien aikana. Haittojen vähentämiseksi näillä kohteilla on parannettu virtakalojen elinoloja. Lestijoen alaosalle on tehty myös tulvaportteja, joiden avulla voidaan päästää vettä peltoalueille tilanteessa, jossa jokisuulla oleva taajama on vaarassa kastua. Portteja ei vielä toistaiseksi ole tarvinnut avata.
Pohjanmaan jokiin on aikanaan rakennettu tekoaltaita. Valtio on ollut näissä hankkeissa mukana tavoitteenaan tulvariskien vähentäminen. Kustannusten vähentämiseksi on mukaan yleensä otettu voimayhtiö, joka hyödyntää säännöstelyä vesivoiman tuottamiseen. Tällaisia kohteita ovat mm. Oulujoki, Siikajoki ja Kalajoki. Suurissa joissa säännöstelyä hoitaa voimayhtiö, pienemissä joissa säännöstelylupa ja hoito on valtiolla, nykyisellään ELY-keskuksella. Myös isoissa joissa viranomainen ohjaa säännöstelyä tulva-aikana. Säännöstelylupiin on yleensä sisällytetty ehdot, jotka tähtäävät tulviin varautumiseen. Ilmastonmuutoksen takia säännöstelylupia joudutaankin koko ajan muuttamaan ja miettimään, miten uudessa tilanteessa sovitetaan yhteen joen tulvasuojelu, vesivoimantuotanto, riittävä ympäristövirtaama.
Edellä kuvatuilla toimilla on onnistuttu merkittäväsi vähentämään tulvien aiheuttamia haittoja. Vuonna 2012 loppukesä ja alkusyksy olivat aivan poikkeuksellisen sateisia. Silloin Pohjois-Pohjamaan pelloilla aiheutui arviolta kymmeneen miljoonaan euroon nousevat satovahingot. Heti seuraavana keväänä lumien sulaminen alkoi hyvin äkkinäisesti huhtikuun puolivälissä ja Pyhäjoen taajamassa tulva aiheutti isoja vahinkoja asutukselle. Kuluvana keväänä sulaminen alkoi lähes yhtä äkillisesti ja vahinkoja on taas syntynyt. Tulvatilanteiden kehittymistä seuraa Suomessa tulvakeskus. ELY-keskusten asiantuntijat osallistuvat seurantaan ja välittävät tietoa kansalaisille. Tarvittaessa he toimivat pelastuslaitosten apuna torjuntatoimissa ja kuntien tukena esimerkiksi evakuointeja vaativissa tilanteissa. Pohjois-Pohjanmaalla tilannekuvan ylläpidossa toimii yhdyshenkilöverkosto, joka kattaa kaikki riskikohteet. Tärkeää työtä tekevät myös lumen määrän seurantaan osallistuvat henkilöt. Onnistuneen tulvantorjunnan taustalla on laaja verkosto hyvin yhteen pelaavia toimijoita.
Tulvien aiheuttamia haittoja voidaan vähentää, mutta ei kokonaan estää. Kaikkien vesistöjen lähellä asuvien on hyvä ottaa tulvien mahdollisuus huomioon.
Tero Väisänen, vesistöyksikön päällikkö Timo Yrjänä, johtava vesitalousasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 